Sivu 1/2

Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 4:08 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
53-vuotias nainen kuoli koiran hyökättyä hänen kimppuunsa Italiassa. Karmea kuolemantapaus tapahtui Pohjois-Italian Ventimigliassa keskiviikkona.
Nainen oli mennyt ruokkimaan veljensä koiraa tämän pyynnöstä, kun veli oli lomamatkalla vaimonsa kanssa. Rottweiler-rotuinen koira kuitenkin kävi hampain kiinni naiseen ja raateli tämän "palasiksi” ruokinnan aikana.

Naapurit havahtuivat kuullessaan naisen huutavan. He löysivät naisen makaamasta omassa veressään ja soittivat hätäkeskukseen. Naisen kehossa oli raporttien mukaan puremanjälkiä käsivarsissa, rintakehässä, hartioissa ja päässä.

Ensihoitajilla kesti kaksi tuntia auttaa naista, koska he eivät päässeet tämän luokse aggressiivisen koiran takia. Paikallisen La Stampa -lehden mukaan koira murisi, haukkui ja käyttäytyi muutenkin vihamielisesti ”suojellessaan saalistaan”.
Paikalle saapuneet karabinieerit ampuivat aggressiivisesti käyttäytynyttä koiraa. Vakavia vammoja saanut nainen vietiin helikopterilla sairaalaan, mutta hän kuoli saamiinsa vammoihin kolme tuntia myöhemmin.
Koira ei kuollut poliisin luotiin, vaan se vietiin eläinlääkäriin hoitoon ja säilöön kenneliin. Toistaiseksi tiedossa ei ole, määrääkö oikeus koiran lopetettavaksi.

Tapahtumapaikalle saapunut hoitohenkilökuntaan kuuluva henkilö kommentoi La Stampalle, että näky oli karmaiseva. Hänen mukaansa naisen vartalo oli revennyt useista kohdista ja tämän keho oli kaikkiaan palasina.
– Se oli erittäin vakava tilanne. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fd3 ... 1be2ae22bd

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 10:13 am
Kirjoittaja Yxkaksvaan
Ja tästä päästään siihen aasinsiltaan et milloinkahan puolisoja alkaa menee vainaaksi "koiran takia".
Voiko koiran saattaa linnaan?

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 10:20 am
Kirjoittaja Puhelinkortti
Vartiokoira puolusti kotiaan. Hajaantukaa....

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 7:32 pm
Kirjoittaja Iso-D
Monelle saattaa tulla yllätyksenä, miten se koira käyttäytyy jos omistaja ei ole paikalla. Ihmisten ymmärrys koirista on ikävän surkea nykypäivänä.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 7:48 pm
Kirjoittaja URSA
Rotikkaa tuskin on hankittu seurakoiraksi. Kyllähän tuota koiraa on taatusti myös koulutettu hyökkäämään ihmisen kimppuun, että se toimisi vahtikoirana. Veli sitten unohti mainita siskolle, että riittää kun viskaa portin yli vähän ruokaa koiralle ja ettei kannata mennä sen ulottuville. Varmaan ollut perintö tulossa tai jotain vastaavaa sisaruksille, ja veli ihan sattumalta unohti varoittaa koiran vaarallisuudesta.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 10:20 pm
Kirjoittaja Calabash
Uutisesta ei selviä, kestikö ensihoitajilla kaksi tuntia soittaa karabinieerit vai heillä kaksi tuntia saapua paikalle.

Italia...

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ma Huhti 10, 2023 10:47 pm
Kirjoittaja kissafani2
Voiko omistaja olla niin tietämätön koiransa luonteesta ettei ymmärtänyt järjestelyn riskejä, ilmeisesti.
Riittääkö muutenkaan pelkkä syöttäminen tuollaisen koiran hoidoksi, eikö vaadi päivittäistä liikuntaa ettei turhaudu. Vai olisiko kyseessä joku talo/rivitalo jossa koiralle ulkoilualue.
Kai sisko tuttu koiralle eikä ajateltu että voi käydä päälle kun omistaja poissa. Ehkä juuri liian pitkään yksin kotiin jättäminen laukaissut hyökkäyksen.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ti Huhti 11, 2023 3:02 am
Kirjoittaja meitzi
URSA kirjoitti: Ma Huhti 10, 2023 7:48 pmRotikkaa tuskin on hankittu seurakoiraksi
Miksei olisi? Valtaosa rotikoista on seurakoiria, ja vain aniharva esimerkiksi vartiokoiria. Vartiokoiristakaan todella harva on millään tavalla vaarallisia hoitajilleen.

Kyse on lämpimästä maasta, joten itse arvaisin onnettomuuden taustaksi ennemmin auringonpistosta, kuin ettei olisi ymmärretty koiran toimintaa tavallisissa olosuhteissa.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ti Huhti 11, 2023 10:21 am
Kirjoittaja URSA
Luulenpa että Italiassa tuon tyyppisiä koiria pidetään edelleen ennen kaikkea vahtikoirina, vaikka siellä on myös paikallisia mastiffin tyyppisiä rotuja siihen hommaan. Jos koiraa on koulutettu hyökkäämään hiippareiden kimppuun, sillä on matalampi kynnys purra ihmistä.

Maassa jossa elää kulkukoiria osataan yleensä suhtautua varoen tuntemattomiin koiriin. Ehkä koira tosiaan on ollut niin pitkään yksin, että on villiintynyt. Siinä ei välttämättä kulu montaa päivää. Veli on saattanut vaikka viipyä matkalla aiottua pidempään ja suunnitellut koiran voivan olla ilman hoitoa muutaman päivän mutta sitten onkin pyytänyt kesken matkan siskoa ruokkimaan koiraa.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ti Huhti 11, 2023 11:40 am
Kirjoittaja Joosua
Erään ministeriön alaisissa työpisteissä joissa käytettiin varsin paljon ja monenlaisia koiria, joista osa oli muille kuin omalle ohjaajalleen vaikeita käsitellä ja niitä ajoittain säilytettiin työpisteen koiratarhassa ohjaajan ollessa vapailla tai lomilla, tapahtui vahinkoja koiria ruokittaessa. Tämä ratkaistiin niin että isoihin häkkeihin rakennettiin eräänlainen kasetti joka voitiin vetää ulos ja laittaa siihen ruoka- ja vesikupit ja työntää se taas sisään häkkiin ilman että ruokinnan tekevän henkilön tarvitsee olla suoraan tekemisissä koiran kanssa. Vahingot loppuivat ja koirien huolto parani koska sitä ei enää koettu vaaralliseksi.

Useampi kokenut koiranohjaaja on sanonut että koira on kuitenkin aina eläin ja sillä on omat vaistonsa eikä sillä ole ihmisen järkeä. Monet pitivät koiraa kotonakin mutta perheen kanssa se sai olla vain kun ohjaaja oli itse paikalla. Muuten aina tarhassa. Ns voimankäyttökoirat on sitten eri juttu.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ti Huhti 11, 2023 1:01 pm
Kirjoittaja rafaello
Ihme säätämistä "2 tuntia että ensihoitaja pääsi uhrin luo, kun koira oli vihainen...." Mulla kestää tasan latausajan ja liipasimesta vetämisen verran. Saatanan tunarit!

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ti Huhti 11, 2023 1:20 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
rafaello kirjoitti: Ti Huhti 11, 2023 1:01 pm Ihme säätämistä "2 tuntia että ensihoitaja pääsi uhrin luo, kun koira oli vihainen...." Mulla kestää tasan latausajan ja liipasimesta vetämisen verran. Saatanan tunarit!
Ei taida ase kuulua ambulanssin vakiovarustukseen. Mutta poliisien kuuluu, joten miksei semmoista saatu paikalle? Onko mennyt vaan kilpahuutamiseksi koko touhu?

Joskus tuntuu että suurin osa maailman kansoista ei osaa muuta kuin kiljua kilpaa.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ke Huhti 12, 2023 7:04 pm
Kirjoittaja Calabash
Onhan se iso eläin tietysti.

Elimäellä aikaisemmin "normaalisti" käyttäytynyt rotikka tappoi kymmenvuotiaan pojan. Tämä tapahtui noin 15 vuotta sitten. Perheessä oli kaksi rotikkaa. Paljonkaan tietoja siitä ei annettu, mutta tämä tapahtui pihalla.

Rotu vaatii omistajaltaan johdonmukaisuutta, rotutuntemusta ja peruskoulutusta. Aktiivisena rotuna rottweiler vaatii paljon liikuntaa ja toimintaa. Siksi en antaisi sitä kenelle tahansa. Sen kasvattaminen vaatii lujaa isäntää, ja sen pitää tietää, kuka on pomo. Jos rottis kasvaa ideaan, että hän on pomo, sille pitäisi antaa kuula kalloon.

Ongelma ovat yleensä ihmiset, jotka eivät osaa kasvattaa.

Rottweilerin alkuperäinen käyttö, jos mennään ihan genetiikan juurille, on nimenomaan vartiokoira. Siitä on vain tehty palvelus- ja seurakoira. Keskiajalla kauppiaat sitoivat rahamassin rottweilerin kaulaan, ja kulkivat sen kanssa vaaralliset matkat.

Se on hyvin rauhallinen ja uskollinen koira, mutta jos se ärsyyntyy tai sitä ärsytetään, se hyökkää täysin varoittamatta. Tämä on erittäin harvinaista: se siis puree paljon harvemmin kuin joku pikkukoira, vaikka terrieri, mutta sitten kun rottweiler haukkaa, valitettavasti syntyy jälkeä. Se on iso ja vahva.

Muistan Espoossa kerran joku turkkirouva kuljetti kahta rottista. Hihnat hän oli kietonut ranteen ympärille. Koirat innostuivat jäniksestä ja lähtivät viemään. Muija kaatui heti ja meni muuten muutamankin kadunkulman jalat suorina. Ei sillä naisella ollut mitään otetta siihen koiraan.

Miltei joka lähiössä Suomessa on päihteidenkäyttäjä, joka on hankkinut ison koiran / isoja koiria tai sitten tappelukoiran, jota ei hallitse. Koirat ovat muutenkin huonolla hoidolla. Etenkin aktiviteetteja puuttuu. Yleensä uhriksi on jäänyt sentään vain jonkun toisen ulkoiluttajan koira.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ke Huhti 12, 2023 9:04 pm
Kirjoittaja SYLWAR
Oli siitä Elimäen keissistä jonkunverran juttua, oli uusioperhe ja poika oli jutellut jotain toisen ihmisen koiraa silittäessä hiukan pelkäävänsä juuri sitä niistä rotikoista joka sen pojan kimppuun oli käynyt. En enää muista enää ihan kaikkea, se poika oli mun tyttären koulukaveri. Muutenkin sillä kylällä oli niitä onnettomia tapahtumia useita lyhyellä aikavälillä, Hongistontien kuolonkolari ja sitten pikkulapsi jäi kotipihalla peruuttavan auton alle ja kuoli.

Re: Italialaismies pyysi siskoaan ruokkimaan koiraansa – Koira raateli siskon kuoliaaksi

Lähetetty: Ke Huhti 12, 2023 9:47 pm
Kirjoittaja Collie
Koira pitäisi ehdottomasti lopettaa. Ei tule tuon jälkeen enää "normaalia" koiraa tuosta. Tai eihän se siis sitä ollut ennen ihmisen raateluakaan. Rotweilerit ovat vaarallisia villieläintä vastaavia verenhimoisia petoja, eikä niitä pitäisi sallia lemmikeiksi ollenkaan.