Sivu 1/1

Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: Pe Touko 19, 2023 2:22 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Aulangon näkötorniin kohdistui äitienpäivän viikonloppuna niin vakavaa ilkivaltaa, että graniitista rakennettu torni joudutaan sulkemaan yleisöltä. Torni avattiin kunnostettuna viime viikolla.

Hämeenlinnan Aulangon näkötorni pysyy toistaiseksi suljettuna yleisöltä tahallisen vahingonteon vuoksi.
Viime viikonloppuna pitkän peruskunnostuksen jälkeen avattu kulttuuriperintökohde joutui tällä viikolla yöllisen tihutyön kohteeksi.
– Äitienpäiväviikonlopun aikana joku tai jotkut olivat käyneet tekemässä tihutöitä. Tämä on astetta vakavampi juttu. Sinne on menty ihan työkalut kädessä ja varta vasten, kuvailee Metsähallituksen virkistyskäytön asiantuntija Anne Halla-aho.
Metsähallitus on jättänyt poliisille aiheesta rikosilmoituksen. Samalla ilmoituksella pyydetään poliisia tutkimaan, kuka tekee jatkuvaa vahinkoa Aulangon luontopolun puustolle.

Näkötornin yleisöltä sulkee vandalismi, joka kohdistui 33-metrisen tornin ylätasanteen sadevesikaivoihin. Tihutyöläinen irrotti vastauusitut kannet ja heitti ne alas tornista. Kaivojen kannet uusittiin viime vuonna valmistuneessa kunnostuksessa. Ne irtoavat vain työkalujen avulla.

Toistaiseksi Aulagon vandaalista tai vandaaleista ei ole tarkempia tietoja. Halla-aho kehottaa alueella liikkuvia ottamaan yhteyttä hätäkeskukseen, jos huomaavat pimeän aikaan paikalla hämärätöissä olevia.
– Alueella ei ole aiemmin ollut kameroita. Nyt harkitsemme vakavasti, minne niitä sijoitetaan, että voimme estää tällaiset tihutyöt jatkossa, Halla-aho sanoo.

https://yle.fi/a/74-20032571

Re: Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: Pe Touko 19, 2023 3:12 pm
Kirjoittaja jasso
Mitäköhän tämänkin vandaalin/vandaalien päässä on silmien lisäksi liikkunut, tuskin yhtään mitään.
Mutta täytyy yrittää ymmärtää ja annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan saatana.

Re: Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: La Touko 20, 2023 9:46 am
Kirjoittaja Tessu
Kukahan niitä kameroita sitten yöllä katselee ja missä??
Ehkä jälkikäteen näkee jonkun huppupäisen heiluvan tasanteella ei muuta,monissa paikoissa kamersat kuvaa jatallentaa harvoissa paikoissa kukaan reaaliajassa niitä seuraa,tuon tietää jo nuoret saati ammattivarkaatkin.
Juuri eilen minulta kysyttiin että kuinkaon mahdollista saada näkymään valvontakamerasta vain valkoista ruutua?
Oli kuulemma ensin drone lentäny kameran editse ja sen jälkeen kamerat pimentyny ja varkaat iskeny,että joku konsti nykysin taas keksitty...

Re: Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: La Touko 20, 2023 1:15 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
jasso kirjoitti: Pe Touko 19, 2023 3:12 pm Mitäköhän tämänkin vandaalin/vandaalien päässä on silmien lisäksi liikkunut, tuskin yhtään mitään.
Mutta täytyy yrittää ymmärtää ja annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan saatana.
Tyttöystävä varmaankin antanut rukkaset ja tämäkös on niin käynyt luonnolle, että pitänyt vähän "nikkaroida". Ennenvanhaan vedettiin kännit ja ajettiin hevosrattailla päin seinää, mutta siinä kärsi vain retkujuipin perheen oma talo. Nykyään pitää kostaa täysin sivullisille kaikki hikat ja rypyt omassa itsetunnossa. Pilataan muiden ilot.

Re: Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: Su Touko 21, 2023 4:11 am
Kirjoittaja Collie
Ifigeneia kirjoitti: La Touko 20, 2023 1:15 pm
jasso kirjoitti: Pe Touko 19, 2023 3:12 pm Mitäköhän tämänkin vandaalin/vandaalien päässä on silmien lisäksi liikkunut, tuskin yhtään mitään.
Mutta täytyy yrittää ymmärtää ja annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan saatana.
Tyttöystävä varmaankin antanut rukkaset ja tämäkös on niin käynyt luonnolle, että pitänyt vähän "nikkaroida". Ennenvanhaan vedettiin kännit ja ajettiin hevosrattailla päin seinää, mutta siinä kärsi vain retkujuipin perheen oma talo. Nykyään pitää kostaa täysin sivullisille kaikki hikat ja rypyt omassa itsetunnossa. Pilataan muiden ilot.
Tässä taitaa kuitenkin olla jostain muusta kyse. Uutisen mukaan vandaali(t) on työkalujen kanssa varta vasten menneet torniin ja Aulangon luonnonsuojelualueen luontopolun puustolle on tehty myös jatkuvaa vahinkoa.

Re: Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: La Touko 27, 2023 1:06 am
Kirjoittaja Tuhkala
Joku, jota alkaneet retkeilijät tai maastopyöräilijät ottamaan päähän? Kahvilan tai muun toimijan entinen työntekijä, jolle jäänyt jotain hampaankoloon?

Re: Yöllinen vandaali saapui työkalujen kanssa Aulangolle

Lähetetty: La Touko 27, 2023 3:27 am
Kirjoittaja AhruMSahruM
Tessu kirjoitti: La Touko 20, 2023 9:46 am Kukahan niitä kameroita sitten yöllä katselee ja missä??
Ehkä jälkikäteen näkee jonkun huppupäisen heiluvan tasanteella ei muuta,monissa paikoissa kamersat kuvaa jatallentaa harvoissa paikoissa kukaan reaaliajassa niitä seuraa,tuon tietää jo nuoret saati ammattivarkaatkin.
Juuri eilen minulta kysyttiin että kuinkaon mahdollista saada näkymään valvontakamerasta vain valkoista ruutua?
Oli kuulemma ensin drone lentäny kameran editse ja sen jälkeen kamerat pimentyny ja varkaat iskeny,että joku konsti nykysin taas keksitty...
Oisko heittäneet dronella valkoisen tarran, tai palan lakanaa päälle?