Sivu 1/3
Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 4:27 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Libanonilaismies nosti Kelan lapsilisiä ja asumistukea vuosien ajan, vaikka asui perheineen ulkomailla. Mies puolustautui oikeudessa sillä, että oli itse oleskellut Suomessa tekoaikaan yhteensä reilut kaksi vuotta.
Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen törkeästä petoksesta 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi mies määrättiin korvaamaan Kelalle aiheuttamastaan taloudellisesta vahingosta reilut 12 000 euroa.
Tuomion mukaan mies nosti Kelalta perusteettomia tukia kaikkiaan yli 48 000 euron edestä. Petos jatkui viiden ja puolen vuoden ajan.
Vuosina 2006–2011 miehelle maksettiin lapsilisää kolmesta lapsesta, vaikka lapset asuivat miehen puolison kanssa Libanonissa. Oikeudessa oli riidatonta, että perhe miestä lukuun ottamatta oli muuttanut sinne viimeistään alkuvuodesta 2006.
Samoihin aikoihin mies sai Kelalta myös asumistukea. Sitäkin maksettiin kaikkiaan yli viiden vuoden ajan, vaikka mies asui suurimman osan ajasta perheensä kanssa ulkomailla. Tuen suuruus oli myös laskettu viiden hengen ruokakunnalle.
Mies ei missään vaiheessa ilmoittanut omaa, puolisonsa tai lasten oleskelua ulkomailla Kelalle, vaan vakuutti antamansa tiedot oikeiksi tukia hakiessaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mie ... #gs.z8m56c
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 4:35 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Ei voi pitää paikkaansa, sillä jopa ihmisoikeusliiton asiantuntijana ollut ja vuoden pakolaisnaiseksi valittu
Saido "Saldo" Mohamed on sanonut, että...

- Saidon_kuolematon_lausahdus.jpg (72.35 KiB) Katsottu 6281 kertaa
Hän kritisoi sitä, että pakolaisten yhteydessä ”puhutaan vaan negatiivisista asioista, kuten siitä että pakolaistaustaiset vain haluavat elää sossun rahoilla”
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 4:41 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Veikkaan että tässä nyt ollut kielimuuri ongelmaa?

Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 6:22 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Tuomion mukaan mies nosti Kelalta perusteettomia tukia kaikkiaan yli 48 000 euron edestä. Petos jatkui viiden ja puolen vuoden ajan.
Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen törkeästä petoksesta 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi mies määrättiin korvaamaan Kelalle aiheuttamastaan taloudellisesta vahingosta reilut 12 000 euroa.
Miksi tämä mutakuono sai 36 000 euroa lahjaksi?
Törkeällä jatketulla petoksella huijasi 48k€ mutta "joutuu korvaamaan" (ei maksa senttiäkään) Kelalle vain 12k€
Eikö todellakaan jatketusta törkeästä petoksesta saa enempää tuomiota kuin ehdollista?
Kyllä valkoinen mies joutuisi maksamaan ihan koko summan takaisin
korkoineen.
Taas kerran voi pysähtyä pohtimaan että miks vitus mää käyn töissä josta maksan 40% veroja ....
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 8:24 pm
Kirjoittaja Kräki
Kummisetä kirjoitti: Pe Touko 26, 2023 6:22 pm

Nokun ählämi,jota suomi tarvitsee paikkaamaan työvoimaa.
Tämäkin huvittavaa,kun tuilla elelee ja matkustelee. Itiksen kela mainittu.
Puhoksessa vieressä on sompansseille oma matkatoimisto,missä on mukavempi asioida omalla kielellään,kun lähtevät reissailemaan.
Suomalaiset tuellaelävät ovatkin siinä myllikän puolella parin kilsan leipäjonoissa.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 8:30 pm
Kirjoittaja AhruMSahruM
Kummisetä kirjoitti: Pe Touko 26, 2023 6:22 pm
Tuomion mukaan mies nosti Kelalta perusteettomia tukia kaikkiaan yli 48 000 euron edestä. Petos jatkui viiden ja puolen vuoden ajan.
Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen törkeästä petoksesta 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi mies määrättiin korvaamaan Kelalle aiheuttamastaan taloudellisesta vahingosta reilut 12 000 euroa.
Miksi tämä mutakuono sai 36 000 euroa lahjaksi?
Törkeällä jatketulla petoksella huijasi 48k€ mutta "joutuu korvaamaan" (ei maksa senttiäkään) Kelalle vain 12k€
Eikö todellakaan jatketusta törkeästä petoksesta saa enempää tuomiota kuin ehdollista?
Kyllä valkoinen mies joutuisi maksamaan ihan koko summan takaisin
korkoineen.
Taas kerran voi pysähtyä pohtimaan että miks vitus mää käyn töissä josta maksan 40% veroja ....
Miksei Kelan virkailijaa tuomittu mistään? Miksi on myöntänyt tukia 5-vuoden ajan? Saiko pottunokka alennuksen vai miksi mahdollisti tällaisen petoksen?
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 10:51 pm
Kirjoittaja Conan
Kyllähän tämä on varsin yleistä. Tullaan Suomesta hakemaan tuet, joilla eletään mukavasti muualla. Lämpimässä, suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 10:54 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Kelan virkailija oli varmaan samalta kylältä egyptistä niin ei saanut kuin palkankorotuksen.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 11:02 pm
Kirjoittaja Sil5
AhruMSahruM kirjoitti: Pe Touko 26, 2023 8:30 pm
Miksei Kelan virkailijaa tuomittu mistään? Miksi on myöntänyt tukia 5-vuoden ajan? Saiko pottunokka alennuksen vai miksi mahdollisti tällaisen petoksen?
Hyvin usein nämä Suomeen kovasti halutut erityisosaajat ja ahkerat työntekijät saavat ja käyttävät yhteiskunnan kustantamia tulkkeja sekä maahanmuuttajia avustavia lakimiehiä(-naisia), auttamassa KELA etuuksien ym. hakemisessa ja saamisessa.
Lienee selvää että koulutuksen saaneet avustajat osaavat hakea kaikki mahdolliset tarjolla olevat avustukset täysimääräisesti. KELAn virkailijan on hyvin vaikea lähteä millään tavoin kyseenalaistamaan lainoppineiden avustajien näkemyksiä avustusten edellytyksistä jne.
Jokainen voi verrata tilannetta siihen kun yksittäinen suomalainen vanhus tai mahdollisesti muukin "syrjäytynyt" on asioimassa KELAn "luukulla". Eipä ole lainoppineita avustajia tarjolla.
Valistettavasti julkinen keskustelu näistä aiheista (sosiaaliturvan pitkäaikaisesta ammattimaisesta väärinkäytöstä) on kategorisesti leimattu rasismiksi.
Tälläkin hetkellä Suomesta löytyy kymmeniä tuhansia (jopa satatuhatta tai enemmän?) maahanmuuttajia jotka ovat koko maassaoloaikansa, eräät jopa kymmeniä vuosia, eläneet täysin yhteiskunnan/veronmaksajien kustantamana.
- nämä eivät tuke koskaan työllistymään...ei ilmoisina ikinä.
Eikä tätä yhteiskunnallista epäkohtaa kyetä koskaan selvittämään, tutkimaan, tilanteen korjaamisesta puhumattakaan. Kaikki sellaiset aikomuksetkin ovat rasistisia ja loukkaavat yksilön suojaa jne.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: Pe Touko 26, 2023 11:26 pm
Kirjoittaja jotunheimen
En syytä missään määrin libanolilaisia; raha pitää ottaa mistä sitä pölhöiltä saa, olisin itsekin tehnyt saman, jeesustelematta suurin osa muistakin. Syy on aivan jossain toisaalla.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: La Touko 27, 2023 12:00 am
Kirjoittaja Sil5
jotunheimen kirjoitti: Pe Touko 26, 2023 11:26 pm
En syytä missään määrin libanolilaisia; raha pitää ottaa mistä sitä pölhöiltä saa, olisin itsekin tehnyt saman, jeesustelematta suurin osa muistakin. Syy on aivan jossain toisaalla.
Hieman sarkastista mutta totta.
Toki kysymys on petoksella hankitusta edusta. Siinä ovat syyllisiä niin libanonilainen kuin Suomen hölmölaisten järjestelmä. Suomalaiset ovat itse valinneet edustajansa jotka tällaisen järjettömän ja vastikkeettoman jakelujärjestelmän ovat laatineet.
Ja, edelleenkin Suomeen halutaan lisää yhteiskunnan elätettäviä. Ikävä kyllä nimenomaan sellaisia maista joista jo aiemmin maahantulleet ja kymmeniä vuosia sosiaaliturvan kustannuksella loisineet eivät halua eivätkä myöskään tule koskaan työllistymään.
Libanonilainen on fiksu ja käyttää hölmöläisiä hyväkseen..tietää myös hyvin ettei naistä avustuspetoksista saa mitään rangaistusta. Toisaalta hän ei ole ainoa lajissaan. Vastaavia sosiaalitukia huijaavia lienee (jopa kymmeniä) tuhansia.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: La Touko 27, 2023 12:02 am
Kirjoittaja meitzi
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Touko 26, 2023 4:27 pm
Libanonilaismies nosti Kelan lapsilisiä ja asumistukea vuosien ajan, vaikka asui perheineen ulkomailla.
Aika rassismia painottaa libanonilaisuudesta, kyllä suomalaisetkin...
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: La Touko 27, 2023 6:40 am
Kirjoittaja Bonafides
Asia mitä en koskaan tule ymmärtämään on se, että miksi nämä niin kutsutussa hengenhädässä kotimaastaan lähtevät ramppaavat siellä lähtömaassaan? Miksei näiltä ihmisiltä lähde siellä henki? Ja jos se henki ei siellä sillä lomareissulla lähde, niin millä perusteella he ovat Suomessa olleet ja täältä nostaneet tukia?
Usein kuulee painotettavan, että suomalaiset eivät ymmärrä, millaisia kauheuksia nämä ihmiset ovat kotimaassaan kokeneet. Minusta suojelun tarpeen kyllä pitäisi päättyä siihen, kun sinivalkoiset siivet vievät lomamatkalle takaisin kotiseuduille.
Jos itse olisin paennut Suomesta vainon tai kidutuksen vuoksi, tai läheisteni tultua surmatuksi, niin en kyllä ihan äkkiä olisi hakeutumassa tänne takaisin.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: La Touko 27, 2023 7:34 am
Kirjoittaja Yxkaksvaan
Suomalainen kun olisi tehnyt saman tempun olisi korvausvaade ollut ihan eri tontilla.
Näin me lannoitetaan ulkolaisia.
Re: Mies nosti Kelasta asumistukea ja lapsilisiä vuosien ajan, vaikka koko perhe asui Libanonissa
Lähetetty: La Touko 27, 2023 7:36 am
Kirjoittaja jasso
Sil5 kirjoitti: La Touko 27, 2023 12:00 am
Libanonilainen on fiksu ja käyttää hölmöläisiä hyväkseen..tietää myös hyvin ettei naistä avustuspetoksista saa mitään rangaistusta. Toisaalta hän ei ole ainoa lajissaan. Vastaavia sosiaalitukia huijaavia lienee (jopa kymmeniä) tuhansia.
Ei voi olla muita vastaavia tapauksia, tämä oli se yksi ja ainoa ja kiinni jäi

Tuo oli siis helvetin kuivaa huumoria. Ja huomiona vielä, että tämähän tapahtui tämän uuden, nykyisen hulluuden alkua.
Katselee vanhoja Karpolla on asiaa-ohjelmia, niin huomaa sen, että on tämä maa aina ollut hölmöläisten pyörittämä, mutta nämä nyky-pyörittäjät ovat vieneet hölmöläisyyden aivan uudelle levelille.
Jonkun idiootin päästä senkin ajatuksen on täytynyt lähteä, että alettiin elättämään jokainen libanoni-marokko-somali-irakilainen, joka värivirheineensä tänne keksi tulla.
Mutta onneksi me olemme rikas ja velaton maa, joten tervetuloa kaikki vaan tänne paikkaamaan työvoimapulaamme ja tuomaan iloisia kokkailuhetkiä naapureiden kanssa ja nostamaan siinä samalla n. 10.000€ händyyn.