Mies nosti Kelalta 47 000 euron tuet, vaikka sai koko ajan tuloja
Lähetetty: Ti Kesä 06, 2023 3:43 pm
PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeus tuomitsi 55-vuotiaan yrittäjän törkeästä petoksesta ehdolliseen kahdeksan kuukauden mittaiseen vankeuteen.
Yrittäjä nosti noin neljän vuoden aikana Kelalta liki 47 000 euroa tukia perusteettomasti. Miehellä oli samaan aikaan vuosittain tuloja ulkomailta 18 000–43 000 euroa. Tulot olivat peräisin sovellusten käyttölisenssien myynnistä.
Yrittäjä täytti 48 kertaa Kelalle tukihakemukset työttömyydestään. Hän ei ilmoittanut tuloistaan Kelalle, koska hänen näkemyksensä oli, ettei hakemuksissa kysytty mitään sellaisista tuloista, joita hänellä oli.
Yrittäjä kertoi lisenssien myynnin olleen automatisoitua siten, että hänen ei tarvinnut tehdä mitään suorituksia saadakseen. Hän ei voinut ennakoida tulojensa kertymää, eikä tiennyt miten verottajalle olisi pitänyt tuloista välittää tiedot.
Miehen bisnekset alkoivat pyöriä väärään suuntaan ja hänen yrityksensä ajautui konkurssiin. Tullakseen taloudellisesti toimeen yrittäjä teki asumistuki- ja työttömyysturvahakemukset ja ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi. Hän kertoi olleensa vastuussa kuusihenkisen perheensä toimeentulosta.
Yrittäjä kertoi, että hänen tarkoituksenaan ei ollut suinkaan hyödyntää Kelaa, mutta tekoaikana vuosina 2015–2019 se oli Suomen sosiaaliturvassa mahdollista.
Yrittäjä sanoi ymmärtävänsä, että toimi väärin, muttei kuitenkaan kokenut, että olisi valehdellut.
OIKEUDESSA oli esillä miehen täyttämiä työttömyysturvahakemuksia. Niissä kysyttiin työttömyyden aikaiset palkkatulot, tulot yritystoiminnasta ja pääomatulot.
Samoihin kysymyksiin hän joutui antamaan useita kertoja vastaukset vuosien saatossa. Hän kiisti saavansa mitään tuloja.
Verotarkastuksissa kuitenkin selvisi, että koko työttömyysjakson aikana yrittäjällä oli kymmenien tuhansien eurojen tulot vuosittain.
Johtopäätöksissään käräjäoikeus toteaa, että täyttäessään lomakkeita hakijan olisi tullut ymmärtää ilmoittaa saamansa tulot Kelalle. Työttömyysaikaa koskevat ilmoitukset oli annettu jälkikäteen, jolloin hakijalla oikeuden näkemyksen mukaan oli jo olemassa tiedot tililleen tulleista rahoista.
Asumistukihakemusten osalta yrittäjä salasi samalla tavoin tulotietonsa.
Oikeuden näkemys oli, että hakija tahallaan salasi yritystoimintansa tulot Kelalta.
Käräjäoikeus totesi miehen aiheuttaneen petoksella huomattavaa taloudellista vahinkoa, tekoaika oli pitkä ja teko törkeä. Kun teosta oli kulunut jo monta vuotta, katsoi oikeus, että tuomio oli mahdollista antaa ehdollisena.
Kela teki jo kaksi-kolme vuotta sitten menettämistään rahoista takaisinperintäpäätökset. Oikeus teki vielä noin 800 euron osalta takaisinperintäpäätökset.
Tuomitun on maksettava 80 euron rikosuhrimaksu. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-200 ... um=twitter