Sivu 1/3

Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 3:10 pm
Kirjoittaja loaded
"Pitbull hyökkäsi villakoiran kimppuun Vuosaaressa – omistaja uhkasi syödä silminnäkijät elävältä

Vapaana ollut pitbull kävi ohi kulkeneen villakoiran kimppuun Helsingin Vuosaaressa. Silminnäkijän mukaan koiran omistaja uhkaili tilannetta todistaneita hengenlähdöllä.

14.6. 22:20

HELSINGISSÄ sijaitsevan Vuosaaren Aurinkolahdessa sattui keskiviikkona välikohtaus, jossa vapaana ollut pitbull-rotuinen koira hyökkäsi pienen villakoiran kimppuun.

Silminnäkijä kertoo Ilta-Sanomille istuneensa saman ravintolan terassilla miehen kanssa, joka piti suurta lemmikkiään vapaana.

– Ihmettelin, miten tuollainen koira on vapaana. Ei mennyt aikaakaan, kun koira hyökkäsi ohitse kävelleen pienemmän koiran kimppuun. Järkytyin pahasti tilanteesta, hän kertoo.

Pitbull otti villakoiraa kurkusta kiinni ja riepotteli tätä estoitta, muttei pitbullin omistaja tuntunut tekevän elettäkään koiransa hillitsemiseksi. Lopulta tilanne raukesi, kun villakoiran omistaja työnsi sormensa pitbullin suuhun vapauttaakseen lemmikkinsä.
Silminnäkijä ei tarkalleen ottaen tiedä, kuinka pahoja vammoja villakoira sai. Hän kertoo kuullensa, että koira kuljetettiin pikimmiten läheiselle eläinlääkärin vastaanotolle.

– Pitbullin omistaja pitäisi saada kiinni, sillä hän on täysin vastuussa tilanteesta. Täytyyhän hänen maksaa eläinlääkärikulutkin, silminnäkijä huomauttaa.

Paikalla oli Ilta-Sanomille näkemästään kertoneen silminnäkijän lisäksi lukuisia muitakin ihmisiä, jotka kuvasivat puhelimillaan tilannetta.

– Kuulin ihmisten puhuneen, että jonkun täytyy äkkiä soittaa poliisi. Useampi ihminen jäi paikalle yrittämään keskustella pitbullin omistajan kanssa. Hän uhkaili silminnäkijöitä ja sanoi, että syö heidät elävältä, silminnäkijä kertoo.

– Ihmisen, joka tuollaisen koiran ottaa, pitäisi ehdottomasti osata kouluttaa se todella hyvin. Muuten ne ovat aika pitelemättömiä.

Poliisi vahvistaa Iltalehdelle tapauksen olevan tutkinnassa. Alustava rikosnimike on eläimen vartioimatta jättäminen.
Asiasta uutisoi ensin Iltalehti."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009656707.html

Jostain syystä tämä sekakäyttäjä ei herätä sellaista raivoa kuin eräs koirasuden omistaja. Johtuisko siitä, että on suomalainen?

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 3:13 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
perinteinen "shitbull" ja perinteinen sellaisen omistaja.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 3:50 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
"Jostain syystä tämä sekakäyttäjä ei herätä sellaista raivoa kuin eräs koirasuden omistaja. Johtuisko siitä, että on suomalainen?"

Toivottavasti koirasusi ja pitbull ja niiden omistajat tuomitaan lopetuspiikkiin.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 3:54 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
Suomessakin pitäs ottaa laki voimaan että tietyt koira rodut on ei sallittuja..

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 3:56 pm
Kirjoittaja jepulis82
Kuulostaa nistiltä. Pittejä omistaa 99% nistit.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 4:18 pm
Kirjoittaja annaanna
Kuullostaa hiivaisen emakkoäidin ainoalta pojalta, nälkäiseltä kantasuomalaiselta hikikaljuiselta maihari-armypöksyltä, joka kelayksiössään koittaa rakennella jotain laittomia putkiaseita ja netissä päteä äärioikeiston öyhösivuilla. Jos käy töissä, niin tavattaneen jonkun ravintolan ulko-ovelta.

Tärkeää olisi saada henkilöllisyys selvitettyä niiden kuvattujen videopätkien avulla ja tyyppi seurantaan merkinnällä "radikalisoitunut äärioikeistolaisepäily", totaaliseuranta.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 5:05 pm
Kirjoittaja Cadi John
annaanna kirjoitti: To Kesä 15, 2023 4:18 pm Kuullostaa hiivaisen emakkoäidin ainoalta pojalta, nälkäiseltä kantasuomalaiselta hikikaljuiselta maihari-armypöksyltä, joka kelayksiössään koittaa rakennella jotain laittomia putkiaseita ja netissä päteä äärioikeiston öyhösivuilla. Jos käy töissä, niin tavattaneen jonkun ravintolan ulko-ovelta.

Tärkeää olisi saada henkilöllisyys selvitettyä niiden kuvattujen videopätkien avulla ja tyyppi seurantaan merkinnällä "radikalisoitunut äärioikeistolaisepäily", totaaliseuranta.
Luulisi et maksanut juomansa kortilla ja kiinni tulee jäämään.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 6:15 pm
Kirjoittaja URSA
Vuosaari Facebook-ryhmässä on keskustelua tapauksesta ja silminnäkijä varoittaa isosta mustasta miehestä. Voihan se tietysti olla iso musta nisti.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 6:21 pm
Kirjoittaja Calabash
URSA kirjoitti: To Kesä 15, 2023 6:15 pm Vuosaari Facebook-ryhmässä on keskustelua tapauksesta ja silminnäkijä varoittaa isosta mustasta miehestä. Voihan se tietysti olla iso musta nisti.
Jospa hän on Korowai-heimoa Kaakkois-Papuasta, kun haluaa ihmiset syödä?

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 6:27 pm
Kirjoittaja Calabash
Oli tämä hemmo nyt mikä oli, se pigmentti ei ainakaan minulle ole se tärkein kysymys.
*pltmtxtvp*tm

monilla 30-40 vuotiailla päihdeongelmaisilla ainakin siinä lähiössä, missä itse asun, on iso koira tai tappelukoira. Välillä sitten on ongelmia, kun he eivät hallitse koiriaan. Ja kyllä se porukka näyttää siltä, että äänestäisi Toni Halmetta, jos ukko vielä eläisi.

Rauha hänen sielulleen. Tunsin.

Tärkein kysymys liittyy omistajan vastuuseen.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 8:24 pm
Kirjoittaja tottij
Paskarakin omistaja varmasti läski kalju nisti :lol:

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 9:50 pm
Kirjoittaja JohanPomppas
Facen koiraryhmissä oli kuvia tästä tyypistä. En osaa sanoa minkä "rotuinen" (isäntä siis), muttei ainakaan kantis. Joku tummanahkaisempi. Tukka oli mallia sänkä ja pikimusta. Niin musta ettei semmoista supisuomalaisen päästä löydy. Uhriksi joutuneen koiran omistajakin ilmeisesti jostain muualta kuin Suomesta, koska oli avautunut asiasta englanniksi.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 9:59 pm
Kirjoittaja annaanna
JohanPomppas kirjoitti: To Kesä 15, 2023 9:50 pm Facen koiraryhmissä oli kuvia tästä tyypistä. En osaa sanoa minkä "rotuinen" (isäntä siis), muttei ainakaan kantis. Joku tummanahkaisempi. Tukka oli mallia sänkä ja pikimusta. Niin musta ettei semmoista supisuomalaisen päästä löydy. Uhriksi joutuneen koiran omistajakin ilmeisesti jostain muualta kuin Suomesta, koska oli avautunut asiasta englanniksi.
Kuva?
Missä koiraryhmässä uhri avatunut? Entä missä ryhmässä joku on miehen kuvaa jakamassa.

Re: Pitbullin omistaja uhkasi syödä silminnäkijät

Lähetetty: To Kesä 15, 2023 10:03 pm
Kirjoittaja Alex Smith
annaanna kirjoitti: To Kesä 15, 2023 9:59 pm

*pltmtxvp*tm

Ainakin sellainen ryhmä kuin "koirat", jossa aloitus tästä aiheesta. Siis tää uutinen. Siihen postattu kuva tästä miehestä (kasvot ei näy), sekä tän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen koiran omistajan "avautumisesta" kuvakaappaus. Sitä en tiedä mistä toi kuvakaappaus oli otettu, omistajan omalta seinältä vai jostain facen ryhmästä... Voit etsiä kaiken facesta ihan itsekses. Mua ei kiinnosta alkaa niitä kaiveleen ja tänne postaileen.

Edit. No tossahan se kuva isännästä ja koirastaan onkin ylempänä. Loput voit etsiä itse.