Sivu 1/1

Ryöstöjen sarja Tampereella - Tekijälle 3 v 8 kk

Lähetetty: Ti Heinä 04, 2023 6:29 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
MAALISKUUN lopussa parikymppinen mies nousi taksin kyytiin puukon kanssa.
Hän pakotti puukolla uhaten kuljettajan ajamaan hänet Tampereen Hervantaan ja vei kuljettajalta 25 euroa ja kolme puhelinta.

Toisessa tapauksessa sama mies ja hänen kaverinsa pyysivät tuntemattomalta mieheltä kyytiä Hervannasta Kalevan Prismalle. Autolla liikkeellä ollut mies heltyi ja lupasi kyydin.
Autossa nuori mies otti esiin teräaseen ja pakotti kuljettajan nostamaan rahaa ja siirtämään sitä hänelle yhteensä reilut 600 euroa matkan aikana. Matka kulki lopulta Kalevan kautta Härmälään ja Vuorekseen. Auto vaurioitui, kun mies potki sen takaosaa.

Yli kolmen vuoden tuomio
Mies sai tuomiot myös useista muista talven ja kevään aikana tapahtuneista ryöstöistä.
Yhdessä tapauksessa hän ryösti Tampereen keskustassa henkilön injektioneulalla uhaten. Huhtikuussa mies ryösti pizzerian ja toukokuussa kaupan uhaten yksin töissä olleita työntekijöitä.
Vuonna 1994 syntynyt mies tuomittiin kahdesta törkeästä ryöstöstä, kolmesta ryöstöstä, kahdesta huumausainerikoksesta ja vahingonteosta kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen.

Tuomio ei ole lainvoimainen. Mies ilmoitti tyytymättömyytensä siihen määräajassa.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000009695527.html

Miten 1994 syntynyt voi olla parikymppinen, eikö pikemminkin kolmekymppinen?

Re: Ryöstöjen sarja Tampereella - Tekijälle 3 v 8 kk

Lähetetty: Ti Heinä 04, 2023 11:13 am
Kirjoittaja Jigsaw
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 6:29 am MAALISKUUN lopussa parikymppinen mies nousi taksin kyytiin puukon kanssa.

Miten 1994 syntynyt voi olla parikymppinen, eikö pikemminkin kolmekymppinen?
Ehkä törkeistä ryöstöistä tuomittu Henry Rantanen on löytänyt nuoruudenlähteen?

Re: Ryöstöjen sarja Tampereella - Tekijälle 3 v 8 kk

Lähetetty: Ti Heinä 04, 2023 3:05 pm
Kirjoittaja Millavaan
Jigsaw kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 11:13 am
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 6:29 am MAALISKUUN lopussa parikymppinen mies nousi taksin kyytiin puukon kanssa.

Miten 1994 syntynyt voi olla parikymppinen, eikö pikemminkin kolmekymppinen?
Ehkä törkeistä ryöstöistä tuomittu Henry Rantanen on löytänyt nuoruudenlähteen?
Henry Rantanen? Mun pojan isän serkku?

Re: Ryöstöjen sarja Tampereella - Tekijälle 3 v 8 kk

Lähetetty: Ti Heinä 04, 2023 3:36 pm
Kirjoittaja Sipi
Millavaan kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 3:05 pm
Henry Rantanen? Mun pojan isän serkku?
Onko tekijä romani?

Re: Ryöstöjen sarja Tampereella - Tekijälle 3 v 8 kk

Lähetetty: Ti Heinä 04, 2023 10:19 pm
Kirjoittaja Tuttiritari
Olipa omituinen uutinen
-Parikymppinen, vuoden päästä 30v
-Yksin olleita TYÖNTEKIJÖITÄ, toki voi tarkoittaa ettei vartija ollut paikalla, mutta silti erikoisesti ilmaistu
-Yli 2v tuomio jossa uhrit ei helposti tunnistettavissa, silti ei julkaistu nimeä.

Re: Ryöstöjen sarja Tampereella - Tekijälle 3 v 8 kk

Lähetetty: Ti Heinä 04, 2023 10:37 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Tuttiritari kirjoitti: Ti Heinä 04, 2023 10:19 pm Olipa omituinen uutinen
-Parikymppinen, vuoden päästä 30v
-Yksin olleita TYÖNTEKIJÖITÄ, toki voi tarkoittaa ettei vartija ollut paikalla, mutta silti erikoisesti ilmaistu
-Yli 2v tuomio jossa uhrit ei helposti tunnistettavissa, silti ei julkaistu nimeä.
No siis, ihan tyypillistä valtamedian epämääräisyyttä käsitteissä, eikä rikollisen suojelu erilaisin motiivein ole mitenkään tavatonta.