Nuoret miehet huijasivat teinipojan asemalle Helsingissä
Lähetetty: Ti Elo 01, 2023 2:14 pm
Nuoret miehet ryöstelivät nuoria ja hakkasivat ruokaa kuljettaneen. Eräs 15-vuotias joutui uhriksi kaksi kertaa.
YMPÄRI Helsinkiä liikkuneet nuoret miehet saivat tuomion lukuisista ryöstö- ja pahoinpitelyrikoksista. Kaksikko ja heidän mukaansa liikkunut alle 15-vuotias nuori ryöstivät muun muassa puhelimia nuorilta ja tilasivat ruokaa kotiinkuljetettuna ilman aikomustakaan maksaa ruoista.
Oikeudenkäyntimateriaalin perusteella nuoret liikkuivat yhdessä, sillä heillä ei ollut paikkaa missä olla ja molempien rahat olivat loppu.
TEOISTA törkein kohdistui 15-vuotiaaseen poikaan, jonka puhelimen tekijät ryöstivät joulukuussa 2021 kauppakeskus Triplassa. Uhri oli ollut paikalla ystäviensä kanssa, kun hänelle ennalta tuntemattomat tekijät saapuivat paikalle ja alkoivat vaatia hänen puhelintaan.
Tekijät uhkailivat väkivallalla ja löivät häntä kasvoihin.
VAIN joitakin viikkoja myöhemmin ryöstäjät houkuttelivat uhrin Pukinmäen asemalle. Uhri luuli vain palauttavansa villapaidan tuntemalleen tytölle. Paikan päällä vastassa oli tytön lisäksi syytetyt ja kolmas henkilö.
Helsingin käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan syytetyt kaatoivat pojan maahan ja potkivat häntä päähän ja keskivartaloon.
Syynä väkivallalla oli, että pojan isä oli uhannut tehdä rikosilmoituksen, mikäli varastettua puhelinta ei palauteta. Tilanteesta kuvattiin video, missä tekijät käskyttävät uhrin polvilleen pyytämään anteeksi ”vasikointia”.
Teon yhteydessä pojalta varastettiin puhelin, lompakko, avaimet ja kuulokkeet.
VUOSINA 2006 ja 2002 syntyneitä nuoria miehiä syytettiin yhteensä yhdeksästä rikoksesta. Osassa rikoksista oli syytteessä myös muita henkilöitä.
Oikeuden mukaan nuoret miehet syyllistyivät ryöstöön ja ryöstön yrityksiin tapauksissa, joissa nuoret tilasivat ruokaa kotiinkuljetuksella.
Ruokien saapuessa syytetyistä toinen pahoinpiteli kuljettajat tuntemattomaksi jääneen henkilön kanssa. Toisen uhrin kohdalla tekijät käyttivät aseenaan rautaputkea, ja uhri kertoi menettäneensä hetkellisesti tajuntansa. Käräjäoikeus tuomitsi nuoret ryöstöstä ja ryöstön yrityksestä.
Vuonna 2002 syntynyt Sasa Rasmus Benjamin Karppinen tuomittiin kaikkiaan neljästä ryöstörikoksesta, kavalluksesta, pahoinpitelystä ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.
Karppinen valitti tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen, mutta perui valituksensa heinäkuussa.
Vuonna 2006 syntynyt nuori tuomittiin neljästä nuorena henkilönä tehdystä ryöstörikoksesta ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009754911.html