Sivu 1/1
Henkirikosten tekotavat
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 4:01 pm
Kirjoittaja Tirskis
Euroopassa edellen on tavallinen tapa tehdä henkirikos teräaseella (pistäminen). Toinen tavallinen tapa on ampuminen. Tylpällä esineellä tai kirveellä lyöminen on myös esiintyvä tapa. Kuristaminen ja tukehdutaminen ovat menetelmiä, jotka käytetään sexuaalli ja mustasukkaisuus-murhien yhteydessä.
Henkirikoksia sähköllä, myrkkyttämällä ja hukuttamalla edellyttävät jo suunnittelmallisuutta, mikä ei ole tyypillistä suomalisille henkirikoksille. Suomalainen henkirikos on lähinä pikaistuuksissa tehty tappo, jonka poliisi usein pystyy selvittämään.
Heittelejättö on henkirikoksen rinnastettava tillanne, jolloin henkilö jätetään tarkoittuksella tai välinpitämättömyydestä altiiksi vaikeille olosuhteille, joista hän ei omiin avuin selviä hengissä. Suomessa nämä tapaukset ovat pääasiassa paleltuminen.
--------------
Osassa tapauksista tekijä yritää hävittää ruumiin peittääkseen tekoonsa.
Ja esim. tulipalossa olevia vainajia, hiirtokuolemavainajia, ja myös hukuneita tutkittaessa on aina pidettävä mielessä henkirikoksen mahdollisuus, eli toisen henkilön osuuta.
Henkirikoksen mahdollisuus on vainajaa ja kuoliolosuhteita tutkittaessa otettava huomioon kun kuolema on tapahtunut miesjoukossa, jossa oli nautittu runsaasti alkohoolia, tai vainajan tarkastuksessa löytyy pahoinpitelyyn sopivia vammoja.
Tutkinnassa on aina yritettävä selvittää niitä seikkoja joiden perusteellla voidaan erotaa henkirikos itsemurhasta tai tapaturmasta.
Vammojen elämänaikaisten reaktioiden tutkiminen on henkirikoksissa tosi tärkeä, koska niiden avulla voidaan ajoittaa tapahtumaa, mikä on oleellinen osaa rekonstruktioita. Vammojen syntymisen ja kuoleman välillä voi olla jopa tuntie, päivien pituinen viive, jolloin vitaalireaktioiden antama informaatio on erityisen tärkeä osa näyttöä.
Henkirikos tapauksissa on tarpeen ottaa vainajasta näytteet kemiallista tutkimusta ja DNA-määritystä varten, sekä sormenjäljet, ja näytteet kynsien alta.
Pitää selviä- vainajan ID, milloin vammautui ja kuoli, missä vammat olivat ja missä henkilö kuoli, onko kuolema seurausta väkivällästa, tai taudista, tai näiden yhteisvaikuttuksesta. Sitten alkoholin, lääkeiden osuus taustassa, sitten oliko kyseessä itsemurha, tapaturma vai henkirikos, sitten viitteet mahd. tekijästä, ja loppuksi tutkitaan epäilty 8vammat, vaatteet, humalatilaa::)
Re: Henkirikosten tekotavat
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 6:07 pm
Kirjoittaja Arlene
Tirskis kirjoitti:Suomalainen henkirikos on lähinä pikaistuuksissa tehty tappo, jonka poliisi usein pystyy selvittämään.
Miten Islannissa/Tshekissä/Slovakiassa?
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 6:14 pm
Kirjoittaja Tirskis
Islannissa se on vähän samanlaista kun Suomessa. Tshekinmaassa ne rikokset ovat enemmään kun suunniteltuja, Suomessa tekijät ovat aika paljon humaltuneet (suuri osaa).
Tshekinmaassa henkirikokset ovat suuri osa harkkitut, suunnittelut..
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 6:26 pm
Kirjoittaja joey
Huomautettakoon lisäyksenä tuohon Tirskiksen aloitukseen: Suomessa tosiaan ollaan lähes poikkeuksetta alkoholin vaikutuksen alaisena silloin kun tapetaan, kuten Tirskis itsekin lisäsi. Tekotapa on jokin lähikontaktilajiksi lukeutuva, usein puukotus tai kylmäverinen pahoinpitely. Huomioitavaa kuitenkin on, että tämän mahdollistaa etenkin uhrin humalatila. Kuten arvata saattaa, lähikontaktilajeissa humalaiset eivät useinkaan pärjää selvillä vesillä soutaville. Suomenkin tilannetta tarkastaessa tulisi mielestäni kiinnittää juuri uhrin tilaan huomiota enemmän kuin usein kiinnitetään.
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 6:42 pm
Kirjoittaja Tirskis
Siksi on niin tärkeä ensiks se ulkotarkastus. Ennalta odotamattoman, hengenvaarallisen vamman löytyminen ruuminavauksessa, esim. kallosisäinen verenvuoto, vaikea rintakehän tai vatsaontelon vamma..on tilanne, jolloin täytyy aloitta vammansyntymisolosuhteiden tutkinta henkirikoksen osoittamiseksi tai poissulkemiseksi.
Vammojen kuvaaminen loppulausontoa varten on hyvin hyödyllinen tapa.
Lyhyiden pidätysaikojen takia ruuminavaus täytyy tehdä pikaisesti, jolloin avaushetkellä käytettävissä olevat tiedot voivat olla puutteelliset. Silloin ruumis on tutkittava erityisen tarkasti myös sulkemalla eri vaihtoehdot pois poliisin ja lääkärin yhteistyönä.
Yksi hyvin vaikeasti selvittetävät ovat ns. autoerootiset kuolemat, joissa kaulaan ympärille kiedottulla välineellä aiheutetaan hapenpuutetta erottisen tilan saavuttamiseksi. Ne voivat vaikuttaa henkirikokselta, mutta ovat tapaturmia.
Hankalia ovat myös ne tapaukset, joissa esim. pahoinpitelyvamman lisäksi todetaan vaikea pitkäaikainen tauti, jolloin vamman ja taudin osuus ja keskinäinen painoarvo kuolinmekanismissa ja kuolinsyynä saattaa olla vaikeasti arvioitavissa kun määritelään kuoleman luokka ja sitten päätetään syytteestä...
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 7:09 pm
Kirjoittaja Tirskis
Monesti kävin Suomessa oikeudessa, kuuntelemassa, ja kyllä monet todistajat olivat vielä aamu 9.ltä humalassa tai krapulassa.
Muistan kerran kun todistaja tuli, ja tuomari kysyi: "Oletteko humalassa, flunsassa tai krapulassa"?
Todistaja: joooo, kaikessa, joooo.
T_ Jaksatteko puhua??
Todistaja: Joooooo...
Mitä tapahtui, muistatteko?
..Jooo, jonkun verran, kävin baarissa ja olin kännissä, joooooo.
Mitä tapahtui?
Eeeen mä muista, olin niin sikakännissä, joooo, nooooo.
Missä Te olitte??
Eeeenmä muista , hmmmmm..mä otin kovat tuiskeet
.................se oli yksi oikeudenkäyntti Pohjois Suomessa.
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 7:22 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Anteeksi itsetehostus, mutta en malta olla laittamatta linkkiä taannoiseen avaukseeni, joka sivuaa juuri näitä henkirikosten tekotapoja ja niihin osallistuneiden humalatilaakin...
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=3061
Noissa optula-n (oikeuspoliittinen tutkimuslaitos) katsauksissa on muutenkin tosi paljon kohtuullisen tuoretta tietoa suomalaisista henkirikoksista.
Lähetetty: Ti Touko 20, 2008 7:38 pm
Kirjoittaja Tirskis
Tähän sopii hyvin se Irwin Godmanin laulu "Mutakuono ja lakupelle"
- "Tässä maassa hiki on miehen deodorantti ja joka jätkä melkein kun Isontalon Antti, perheriidan tulos on täällä ilmat ulos!
Tässä maassa aina on naurettu vain päissään kun muutenkin sulhanen murjoitaa häissään, viinan pitää haista kun se on suomalalaista.."
En osa koko laulun, mutta se tulee mieleen. Tai sitten Härmäläinen perusjuntti...Mä kyllä tunnen suomalaista musikkia...
Lähetetty: Ke Touko 21, 2008 12:18 pm
Kirjoittaja anneli1
Lisäisin tähän tekotapakategoriaan vielä nää insuliinimurhat, joita on tapahtunut useampikin.
Lääkkeillä lienee tehty Suomessa useitakin murhia, onko niiden todistaminen kuitenkin melkoisen vaikeaa, eihän voi aina tietää ottiko uhri itse yliannoksen vai antoiko joku ne väkisin.
Entäs autolla tehdyt veriteot? Tahallaan ajetaan jonkun päälle tms, onhan niitäkin.
Lähetetty: Ke Touko 21, 2008 1:20 pm
Kirjoittaja Tirskis
Yksittäisistä lääkeistä on 90 luvulla tärkein löydös ollut dekstropropoxifen ja seuraava amitriplin, doksepin. Lisäksi viimeaikaisia nousuoita ovat tsopiksloni, morfiini, heroini ja insuliini- nämä aiheutivat enint. myrkkytyskuolemat.
Lääkeiden yleisyydestä antaa käyttökelpoisen arvion myynistä laskettu ykiskkö DDD( defined daily doses) 1000asukasta päivässä, joka kertoo, kuinka monta ihmistä tuhannesta käyttää päivittäin joku niistä lääkeistä.
Esim. masennuslääkeiden aiheuttamissa myrkkytyskuolemissa amitriplin oli kuitenkin tärkein löydös 35%:ssa tapauksissa.
Aivan viime vuosina neuroleptien, erityisesti levopromatsinin ja promatsinin aiheuttamat myrkkytyskuolemat lisääntyvät, ja risko on aika iso.
Promatsin on tavallinen löydös alkoholisoituneilla ja siksi arvaamattomasti käyttäytyviltä miehilta. Bensodiatsepiiririippuvuuden pelossa alkoholisteja hoidetaan entistä useammin määräämällä neurolepteja.
Errityisesti alkoholin kanssa väärinkäytettyinä näihin lääkäisiin liittyy suuri myrkkytyskuoleman riski.
Ne autolla tehty veriteot ovat myös ylleisiä, mutta ei niin paljon.
Lähetetty: Ke Touko 21, 2008 1:29 pm
Kirjoittaja Tirskis
Ja koska autoonnettomuuksien uhrit ovat kuolleet tapaturmaisesti (ainakin jotkut), on heille tehtävä oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvitys. Syyllisyyskysymysten selvittelyn yhteydessä voi viikkojen jopa kuukausien kuluttua nousta esiin kysymyksiä, joihin vastaaminen on mahdotonta, kun tutkinta ei ole tehty kunnolla.
Tämän takia kuolemanjohtaneisssa liikenneonnettomuuksissa pitää tehdä mahdollisimman perusteellinen ruuminavaus lisäätutkimuksinen, vaikka kuolinsyy voi tuntua selvältä ja ulkoisen tarkastuksen perusteella.
Ruuminavauksessa selvitetään kuolinsyyn lisäksi kaikki vammat, sekä alkoholin, muiden päihteiden, sairauden mahdollinen osuus.
Kun samassa onnettomuudessa kuolee jo paikalla useita saman perhen jäseniä, on kuolinjärjestyksen selvittäminen tärkeä perimisjärjestyksen kannalta....
Lähetetty: Ke Touko 21, 2008 6:40 pm
Kirjoittaja rasta
Mut yks itselleni tuntematon ämmä melkein hengiltä sai ku olin aika humalassa ja puolustuskyvyttömässä tilassa. Rintalastankin mursi. Ämmä oli kans ite kännissä ja jonkinsortin hullu. Tappoi myöhemmin jonkun miehen usealla kymmenellä puukoniskulla. Oikeudessa ei myöntäny mulle tekemäänsä vääryyttä tapon kyllä myönsi.. Sain köyhät tonnin korvausta mutta mitä rahasta tyytyväinen oon siitä et henkeni sain pitää. Akka sai seittemän vuotta linnaa.
Lähetetty: To Touko 22, 2008 3:46 pm
Kirjoittaja Tirskis
Se on hyvin surullista, mittä Teille tapahtui. Toivon että olette jo toipunut hyvin, ja se nainen kyllä ansaitsee kovaa rangastusta .