Sivu 1/4

Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 1:04 am
Kirjoittaja LexVeritas
Kellokoskelta 1.6.60 karannut (-) pidätettiin Kaavilla 6.8 ja toimitettiin takaisin Kellokoskelle, josta hänet 5.9 noudettiin tänne tutkimuksia varten. (-) alibista ei toistaiseksi ole minkäänlaista selvyyttä ja tutkimukset jatkuvat hänen kohdallaan edelleen.

...on lainaus poliisin tutkintayhteenvedon kappaleesta "pidätettyinä olleita henkilöitä"

Tämä mielisairaalasta karannut ja sinne takaisin passitettu pidätetty oli nimeltään ilmeisesti Veli Rissanen.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 9:03 am
Kirjoittaja Quorthon
Juu, Veli Ilmari Rissanen Muuruvedeltä. Kellokosken hoidokki, karannut sieltä tekojen aikoihin. Kuollut vasta 2000-luvun puolella. Löytyi aikanaan jostain melko kaukaa Bodomista, ja palautettiin hourulaan. Ei poliisi häntä tosissaan edes epäillyt, mutta tälläiset mielisairaaloista karanneet ja vankilomalaisethan aina tarkastetaan näissä yhteyksissä.

Rissasesta oli keskustelua jo Klak-palstalla Bodomin nettikeskustelun alkaessa n. 20v sitten. Ja totta on mitä Wagner kertoo, että hän oli Arskoineen kuvioissa jo heti 2002. Sitäkin saagaa jauhettu yli 20v. :mrgreen:

Muistan hyvin kun Wagner paljasteli tuolloin Arskan nimikirjaimia, ja joku innostui tulemaan esiin nimimerkillä: "Carl Anders Rickenbacker", karjuen jotain tyyliin: "Lopettakaa loanheitto hyvän sään aikana!", jolloin kaikille meni paskat housuun, ja keskustelu hiljeni päiviksi.

Lopulta joku sitten kysyi: "Pelottiko Runkbakker kaikki porukat pois täältä?"

:mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 9:31 am
Kirjoittaja LexVeritas
^Mielestäni tuossa lainaamassani seisoo, että ko. karannut mielisairaalapotilas pidätettiin Kaavilla 6.8. (1960).

Hänen henkilöllisyyttään ei ole vahvistettu Rissaseksi. Palstalla on esitetty ainoastaan väite, että hänen nimensä olisi ollut Veli Rissanen, ja hän olisi joskus asunut Zodiac-nimisessä kaupungissa Yhdysvalloissa...

Vai oliko murhaaja sittenkin tämä toinen tuntematon potilas? Ehkä hänenkin nimensä oli Rissanen?

6.8 ilmoittautui V piiriin (-) kertoen olevansa vastuussa sekä Tulilahden että Bodomin murhista. Luonteeltaan olisi (-) ollut erittäin sopiva tekijäksi eikä hänen alibinsakaan tullut selväksi, mutta kaikki seikat viittasivat kuitenkin siihen, ettei hän voinut olla syyllinen. (-) toimitettiin 9.8 huolto-osaston välityksellä edelleen mielisairaalahoitoon.


Myös uhrin lähipiirissä mainitaan kärsityn mielenterveydellisistä vaivoista.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 9:48 am
Kirjoittaja Quorthon
LexVeritas kirjoitti: To Elo 24, 2023 9:31 am Hänen henkilöllisyyttään ei ole vahvistettu Rissaseksi. Palstalla on esitetty ainoastaan väite, että hänen nimensä olisi ollut Veli Rissanen, ja hän olisi joskus asunut Zodiac-nimisessä kaupungissa Yhdysvalloissa...
Se koko trollaus meni niin, että on asunut Zodiac-nimisessä kaupungissa, ja vaikka löydettiin rintamus täynnä maksoittunutta verta, niin poliisi ei ole kertaakaan epäillyt häntä teoista tai verrannut verta uhrien vereen.

:mrgreen:

Hassu juttu muuten, että tunnen itsekin tuolta suunnalta pari Rissasta, jotka on vähän ruuvit löysällä... Rissasten sukukokous lienee tapahtuma, johon tullaan aurinkolasit päässä ja kiskopyörä kädessä, tai sitten ei ollenkaan.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 10:11 am
Kirjoittaja LexVeritas
^
niin poliisi ei ole kertaakaan epäillyt häntä teoista
Tuo tavallaan todistaa, että väitteen esittäjällä ei ollut varmuutta Veli Rissasen olemisesta tuo Kaavilla pidätetty mielisairaalakarkuri, sillä tutkintayhteenvedostahan nimenomaan ilmenee ko. potilaskarkuria epäillyn ja tutkimusten hänen kohdallaan jatkuneen...

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 10:40 am
Kirjoittaja Quorthon
LexVeritas kirjoitti: To Elo 24, 2023 10:11 am ^
niin poliisi ei ole kertaakaan epäillyt häntä teoista
Tuo tavallaan todistaa, että väitteen esittäjällä ei ollut varmuutta Veli Rissasen olemisesta tuo Kaavilla pidätetty mielisairaalakarkuri, sillä tutkintayhteenvedostahan nimenomaan ilmenee ko. potilaskarkuria epäillyn ja tutkimusten hänen kohdallaan jatkuneen...
Mun mielestä se todistaa sen, että väitteen kirjoittaja on ollut keskimääräistä heikompi trolli, ehkä kännin tasosta johtuen.

Vaan eipä sillä, muistan että eka kommentti asiaan oli: "Kuulostaa uskomattomalta. Mistä olet saanut tietosi?"

:mrgreen:
Lähettäjä: Onkimies | 11.05.2003 - 16:20 | 41 | |
--------------------------------------------------------------------------------
V.I. Rissanen, tuo Muuruvedellä pidätetty Kellokosken hoidokkikin.
--------------
Tiedetäänkö ko. henkilön vaatetus pidätyshetkellä, henkilöhistoria mahd. rikosten osalta ja myöhempiä vaiheita?

Lähettäjä: NG | 11.05.2003 - 17:45 | 44 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Tiedetäänkö ko. henkilön vaatetus pidätyshetkellä
--------------

Joo päällä oli ollut aivan samanlaiset vaatteet kuin Mitä Kivilahti ja NG kuvailivat hypnoosikokeessa. Tuntomerkit vastaavat myös linnustajien näkemää. Rintamus oli ollut aivan maksoittuneen veren peitossa, mutta jostain tuntemattomasta syystä verta ei verrattu Bodomin uhrien vereen.

Rissanen oli asunut pitkään Zodiac nimisessä kaupungissa Yhdysvalloissa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon että vaikka Rissasen sormenjäljet löytyivät Bodomin murhapaikalta, ei poliisi ole epäillyt häntä kertaakaan teosta.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 1:35 pm
Kirjoittaja LexVeritas
Niin. Varmaankin tästä kaikesta voidaan päätellä varmuudella, että Kaavilla pidätetty mielisairaalapotilas ei ollut varmuudella nimeltään Veli Rissanen.

Mitä jatkotutkimukset "Rissasesta" toivat esiin, sitä eivät aikakirjat kerro.

Arvaan, että pian saamme jälleen lukea nikki Quorthonin tosi hauskaa homopakinointia aiheesta.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: To Elo 24, 2023 2:36 pm
Kirjoittaja Quorthon
LexVeritas kirjoitti: To Elo 24, 2023 1:35 pm Niin. Varmaankin tästä kaikesta voidaan päätellä varmuudella, että Kaavilla pidätetty mielisairaalapotilas ei ollut varmuudella nimeltään Veli Rissanen.

Mitä jatkotutkimukset "Rissasesta" toivat esiin, sitä eivät aikakirjat kerro.

Arvaan, että pian saamme jälleen lukea nikki Quorthonin tosi hauskaa homopakinointia aiheesta.
Niin, sitähän ei voida varmuudella tietää, oliko tämä Veli Rissanen sukua Hannu Rissaselle, ja oliko heillä intiimi suhde. Poliisi odottaa yhteydenottojanne.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 2:18 am
Kirjoittaja MikaK
Ketään muuta ei ole vieläkään tullut ilmi kuin Nils Gustafsson jolla oli sekä tilaisuus että motiivi murhiin...

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 8:55 am
Kirjoittaja LexVeritas
MikaK kirjoitti: Pe Elo 25, 2023 2:18 am Ketään muuta ei ole vieläkään tullut ilmi kuin Nils Gustafsson jolla oli sekä tilaisuus että motiivi murhiin...
Gustafsson ei ole tullut ilmi. Päinvastoin: Hän on ainoa epäillyistä, johon kohdistuneet syytökset on todettu oikeudessa perusteettomiksi.

Verijälkitutkimus tukee Gustafssonin syyttömyyttä. Silminnäkijät kertovat tuntemattoman miehen paenneen murhapaikalta Gustafssonin maatessa samaan aikaan teltan päällä. Kukaan ei ole nähnyt Gustafssonia liikkumassa alueella murhien jälkeen, muista kulkijoista on useita havaintoja. Gustafssonin motiivista tappaa ystävänsä ei ole olemassa pienintäkään viitettä. Käräjäoikeus hylkäsi jutun päätutkija Markku Tuomisen todistajalausunnon epäuskottavana.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 10:50 am
Kirjoittaja Puliukko
MikaK kirjoitti: Pe Elo 25, 2023 2:18 am Ketään muuta ei ole vieläkään tullut ilmi kuin Nils Gustafsson jolla oli sekä tilaisuus että motiivi murhiin...
Gustafssonilla ei ole tiedossa olevaa motiivia, sillä Marjatta Sahakangas paljastui valehtelijaksi. Myöskään hänen vammojensa myötä hänellä ei ollut oikein tilaisuuttakaan eikä hänen profiilinsa sovi tekemään tuollaista mestarilavastusta. Koko Tuomisen telenovela-teoria on pelkkiä oletuksia, jotka todistettiin käräjäoikeudessa paikkaansa pitämättömiksi.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 10:53 am
Kirjoittaja Puliukko
LexVeritas kirjoitti: Pe Elo 25, 2023 8:55 am
MikaK kirjoitti: Pe Elo 25, 2023 2:18 am Ketään muuta ei ole vieläkään tullut ilmi kuin Nils Gustafsson jolla oli sekä tilaisuus että motiivi murhiin...
Gustafsson ei ole tullut ilmi. Päinvastoin: Hän on ainoa epäillyistä, johon kohdistuneet syytökset on todettu oikeudessa perusteettomiksi.

Verijälkitutkimus tukee Gustafssonin syyttömyyttä. Silminnäkijät kertovat tuntemattoman miehen paenneen murhapaikalta Gustafssonin maatessa samaan aikaan teltan päällä. Kukaan ei ole nähnyt Gustafssonia liikkumassa alueella murhien jälkeen, muista kulkijoista on useita havaintoja. Gustafssonin motiivista tappaa ystävänsä ei ole olemassa pienintäkään viitettä. Käräjäoikeus hylkäsi jutun päätutkija Markku Tuomisen todistajalausunnon epäuskottavana.
Kuvaavaa on, että itse Tuominen sanoi tuon "tunnustuksen" olleen läpänheittoa ja hän jopa pyysi anteeksi Gustafssonilta oikeudenkäynnin jälkeen. Saattaa olla, että hänkin alkoi lopulta epäilemään omaa teoriaansa, vaikka ei sitä koskaan julkisuudessa myöntänytkään.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 11:48 am
Kirjoittaja Dave Klein
Motiiviin, sen olemassa oloon tai puuttumiseen ei kannata liikaa jäädä jumiin.
Joskus se voi tulla ilmi jo esitutkinnan aikana, joskus paljastua kuulustelussa, kun tekijä pääsee avautumaan ja kertomaan tarinansa poliiseille ja joskus se voi jäädä kokonaan pimentoon. On keissejä, joissa tekijä itsekään ei ole osannut sanoa miksi surmasi uhrinsa.
Joka tapauksessa tekninen näyttö menee aina motiiviarvuuttelun edelle ja kuten Lex ylempänä toteaa, verijälkitutkimus tukee nimenomaan Gustafssonin syyttömyyttä.

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 11:51 am
Kirjoittaja Dave Klein
Eikä NG:llä ollut sitä motiiviakaan. Sanotaan sekin nyt vielä

Re: Rissanen syyllinen myös Bodomin murhiin?

Lähetetty: Pe Elo 25, 2023 3:54 pm
Kirjoittaja MikaK
Dave Klein kirjoitti: Pe Elo 25, 2023 11:48 am Joka tapauksessa tekninen näyttö menee aina motiiviarvuuttelun edelle ja kuten Lex ylempänä toteaa, verijälkitutkimus tukee nimenomaan Gustafssonin syyttömyyttä.
Millä tavalla se tukee Gustafssonin syyttömyyttä että hänen kenkänsä olivat (hyvin) todennäköisesti tekijän jaloissa?