Viihdealan yrittäjä raiskasi naisen avajaisten jälkeen
Lähetetty: To Loka 05, 2023 4:34 pm
Kutsuvierasjuhlien jälkeen mies ja nainen päätyivät samalle asunnolle. Käräjäoikeuden mukaan raiskaaja oli menetellyt tarkoituksellisesti ja käyttänyt hyväkseen uhrin pelkotilaa.
PÄIJÄT-HÄMEEN käräjäoikeus on tuominnut kolmekymppisen viihde- ja ravintola-alalla pitkään toimineen miehen 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta.
Seksuaalirikos tapahtui Lahdessa kevättalvella 2016, eli rikoksen tekoajankohdan ja tuomionannon välillä ehti kulua hieman yli seitsemän vuotta.
Yrittäjämies ja uhri olivat viettäneet iltaa ravintolan kutsuvierastilaisuudessa. He tiesivät toisensa entuudestaan, mutta eivät tunteneet sen paremmin. Illan kuluessa avajaisväki siirtyi jatkoille yökerhoon. Mies ja nainen lähtivät juhlista samaa matkaa eräälle asunnolle.
Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että asunnolla mies oli tehnyt uhrille useita seksuaalisia ja väkivaltaisia tekoja. Mies oli muun muassa lyönyt uhria kasvoihin ja genitaalialueelle. Uhri kertoi lamaantuneensa, itkeneensä ja kieltäneensä miestä.
Noin puoli tuntia kestäneet tapahtumat päättyivät miehen sammumiseen, ja uhri lähti pois asunnolta.
ASIASSA kuultiin useita todistajia. Järkyttävien tapahtumien jälkeen nainen oli pyrkinyt turvaan sukulaisensa luokse. Sukulaisen kanssa samassa talossa asuva naapuri oli herännyt yöllä ovikellonsoittoon ja itkun ääniin ovensa takana.
Naapurin mukaan nainen oli paniikissa, itkuinen ja tärisevä.
Eräs toinen todistaja kertoi naisen soittaneen hänelle aamuyön tunteina hysteerisen oloisena. Uhri oli kertonut todistajalle asunnon tapahtumista, ja että hänet oli raiskattu.
Tuomiosta ilmenee, että nainen ja yrittäjämies olivat seuraavana päivänä viestitelleet yön tapahtumista. Mies oli väittänyt, ettei hänellä ollut muistikuvia humalansa takia.
TAPAHTUMIEN jälkeen nainen halusi vaieta tapahtuneesta, mutta myöhempien ahdistusoireiden vuoksi hän päätti tehdä asiasta rikosilmoituksen viiveellä.
Käräjäoikeuden mukaan uhrin kertomus tapahtumista ja raiskauksen seurauksista oli ollut selkeä, johdonmukainen ja yksityiskohtainen. Oikeus huomioi myös, että uhri oli kertonut tapahtumista useille todistajille heti tuoreeltaan.
Yrittäjämies kiisti syyllistyneensä rikokseen ja vetosi siihen, ettei hän muistanut illan tapahtumista mitään. Käräjäoikeuden mukaan miehen kertomus oli ollut niin ”yleisluonteinen ja puutteellinen”, että se horjutti merkittävästi hänen uskottavuuttaan ja kertomuksen luotettavuutta. Miehen kertomuksissa oli myös ristiriitaisuuksia.
OIKEUS huomioi, että mies oli raiskannut uhrinsa väkivaltaa käyttäen ja uhrin kielloista huolimatta. Käräjäoikeuden mukaan mies oli menetellyt tarkoituksellisesti ja käyttänyt hyväkseen uhrin pelkotilaa.
Käräjäoikeuden mukaan miehen syyllistymisestä raiskaukseen ei jäänyt varteenotettavaa epäiltyä.
Lähes kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion lisäksi mies määrättiin korvaamaan uhrille henkisestä kärsimyksestä 3 000 euroa, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta yhteensä 3 700 euroa ja sairaanhoitokustannuksista 800 euroa.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009902610.html