Taksiryöstö Oulussa 5/2023
Lähetetty: Ti Loka 17, 2023 1:00 pm
Naamiomies tuomittiin vankilaan törkeästä ryöstöstä – anasti taksista rahaa ja kuskin kännykän Toripolliisi-patsaan lähettyvillä
Oulussa taksin viime toukokuussa ryöstänyt mies on tuomittu vankilaan.
Kasvomaskiin naamioitunut mies hyppäsi taksin takapenkille Toppilassa ja matkusti sillä Oulun keskustaan. Hän pyysi kuljettajaa ajamaan torin rantaan Toripolliisi-patsaan viereen.
Patsaan kohdalla mies pyysi kuskia ajamaan sittenkin vielä vähän eteenpäin. Tämän jälkeen hän laittoi yllättäen veitsen taksikuskin kaulalle ja vaati kuljettajaa antamaan kaikki taksissa olleet rahat.
Siellä oli vain 10 euroa, jotka kuski antoi ryöstäjälle. Sitten mies puhui veitsellä pistämisestä ja vaati, että kuljettaja antaa hänelle myös puhelimensa. Sen saatuaan mies poistui taksista omaisuus mukanaan.
Oikeus antoi viime torstaina tuomion, jossa se katsoi miehen syyllistyneen teollaan törkeään ryöstöön. Oikeus perusteli tuomiotaan muun muassa sillä, että ryöstäjä piti veistä kuljettajan kaulalla elintärkeiden elinten välittömässä läheisyydessä ja tehosti uhkaustaan suusanallisesti.
Vaikka ryöstäjän saama omaisuus ei ollut huomattava, hän tavoitteli teollaan kaikkea saatavissa ollutta omaisuutta. Tämän takia oikeus piti hänen tekoaan myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
Oikeus tuomitsi Miko Justus Holopaisen kahdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Rangaistusta pidensi hieman hänen aiemmin muusta rikoksesta saamansa seuraamus.
Tuomittu velvoitettiin maksamaan taksikuskille erilaisia korvauksia noin 6 500 euron edestä. Hän on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon, joka ei ole lainvoimainen.
https://www.kaleva.fi/naamiomies-tuomit ... st/5966043