Julkkisnaisten alastonkuvia julkaissut pariskunta tuomiolla
Lähetetty: To Marras 30, 2023 6:49 pm
SUOMALAISTEN julkisuuden henkilöiden alastonkuvien julkaisemisesta tuomion saanutta pariskuntaa vastaan on nostettu uusia syytteitä Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Turkulaisvalokuvaajaa ja hänen taiteilijavaimoaan syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta sekä törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.
Oikeus aloitti tapauksen käsittelyn torstaina ja julisti tapauksen istunnot ja asiakirjat salaisiksi käsittelyn aluksi.
ERIKOISEN rikosjutun juuret ulottuvat yli kymmenen vuoden taakse. Turkulainen vuonna 1974 syntynyt mieskuvaaja työskenteli muun muassa mallitoimistoille ja otti mustavalkoisia valokuvia suomalaisista näyttelijöistä ja muista tunnetuista henkilöistä. Mies otti kuvia myös omiin taideprojekteihinsa.
Kuvat otettiin studio-olosuhteissa ja kuvattavien luvalla.
Kuvaaja ja hänen vuonna 1974 syntynyt vaimonsa julkaisivat alastonkuvia omalla verkkosivullaan ilmeisesti jo vuodesta 2009 alkaen.
NELJÄ kuvissa esiintyvää näyttelijää teki verkossa julkaistuista kuvista tutkintapyynnöt poliisille vuonna 2014.
Näyttelijöiden mukaan kuvaaja oli julkaissut kuvat luvatta. Kuvaaja ei poistanut kaikkia kuvia pyynnöistä huolimatta, joten tapausta tutkinut poliisi haki Helsingin käräjäoikeudelta määräyksen nettioperaattorille kuvien poistamiseksi kuvaajan kotisivulta.
Pariskunnan mukaan heillä oli tekijänoikeus valokuviin, joten he saivat päättää kuvien julkaisusta.
Kuvattavat olivat eri mieltä. He olivat antaneet pariskunnalle luvan käyttää hyväksymiään kuvia pariskunnan omassa portfoliossa. Kuvattavat eivät olleet kuitenkaan antaneet lupaa julkaista kuvia vapaasti verkossa.
Tunnettujen suomalaisnaisten alastonkuvat lähtivät leviämään pariskunnan sivustolta muualle verkkoon.
Kuvattavat myös kertoivat, että pariskunta julkaisi verkkosivullaan lisäksi niin sanottuja koevedoksia, joita kuvattavat eivät olleet hyväksyneet.
PARISKUNTAA vastaan nostettiin syytteet törkeästä petoksesta, yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja tekijänoikeusrikkomuksesta vuonna 2017. Oikeuskäsittely jouduttiin perumaan useaan otteeseen, sillä pariskuntaa ei tavoitettu. Lopulta käräjäoikeus vangitsi pariskunnan poissaolevana syyskuussa 2019.
Poliisi vangitsi heidät marraskuussa, ja oikeuskäsittely alkoi suljetuin ovin joulukuussa 2019.
Käräjäoikeus tuomitsi pariskunnan törkeästä kunnianloukkauksesta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä vuoden ja kahden kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Lisäksi oikeus määräsi molemmille 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Rikokset tapahtuivat vuosina 2012–2016.
Syytteet törkeästä petoksesta hylättiin, sillä oikeuden mukaan kuvien julkaisemisen taustalla ei ollut taloudellisen hyödyn tavoitteleminen.
Turun hovioikeus antoi tapauksessa tuomionsa viime vuoden keväällä. Hovioikeus piti voimassa pariskunnan ehdolliset vankeustuomiot ja muutti asianomistajille määrättyjen korvausten määriä. Pariskunnan piti maksaa kärsimyskorvauksia ja muita korvauksia seitsemälle uhrille noin 200 000 euron edestä.
Hovioikeuden tuomio on lainvoimainen.
MITÄ käräjäoikeudessa nyt käsitellään?
Julkisten diaaritietojen mukaan pariskuntaa syytetään nyt rikoksista, jotka tapahtuivat 2018–2020.
Uudet syytteet liittyvät mahdollisesti samaisiin kuviin, joskaan tästä ei ole käsittelyn salaamisen takia varmuutta.
Useille tiedotusvälineille lähetettiin marraskuussa 2018 tiedote, jonka mukaan pariskunnan ottamia alastonkuvia on julkaistu uudessa verkkonäyttelyssä, jonka teemoina olivat muun muassa sananvapaus ja sensuuri.
Tiedotteessa myös kerrottiin, että kuvista järjestetään kaksi näyttelyä, joista toinen Amsterdamissa.
Käräjäoikeuskäsittelyn viimeinen istuntopäivä on tammikuussa.
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000010026314.html
Minäkin olen nuo kuvat nähnyt. Ovat kyllä oikein taiteellisia...
Otsikko päivitetty; käräjillä
tuomiolla
-NILS-