Sivu 1/1
Kolme naista raiskattiin Tampereella
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 1:31 pm
Kirjoittaja Zodiac
inakin kolme naista joutui raiskaajan uhriksi Tampereella viime viikonlopun aikana.
Alaikäinen nuori nainen raiskattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tampereen keskustassa yksityisasunnossa lähellä Takon tehdasta. Kun uhri heräsi aamulla ja huomasi tulleensa raiskatuksi, hän pakeni asunnosta.
Hän oli ajautunut yön aikana tummaihoisen, murtaen suomea puhuvan noin 30-40-vuotiaan miehen seuraan. Naisella ei ole selkeää kuvaa illan tapahtumista, mutta Laukontorin ja Alarannan seudulla liikkuneet ovat saattaneet kiinnittää huomiota hänen käytökseensä.
Noin 30-vuotias nainen raiskattiin sunnuntaina Tampereen Tesomalla Tesoman valtatie 26:n kohdalla nurmialueella noin kello 16 aikaan. Uhrin mukaan teko tapahtui lähellä tietä, joten joku on saattanut nähdä sen. Tekoon syylliseksi epäilty on noin 50-vuotias, olemukseltaan siisti, lyhythiuksinen mies. Hänellä oli yllä punainen teepaita, tummat sortsit ja mukana tumma pyöräilykypärä.
Kolmas raiskaus tehtiin Tampereen keskustassa Ristikadulla porraskäytävässä sunnuntaina juuri ennen puolta yötä. Kun uhri lähti kotiin Satakunnan kadulla sijaitsevasta pubista, hän huomasi tumman noin 180-190 senttiä pitkän miehen seuraavan häntä.
Mies pääsi teräaseella uhaten porraskäytävään ja pakotti uhrin seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mies pakeni paikalta, kun teko keskeytyi häiriön takia. Miehen pako on saattanut herättää ohikulkijoiden huomion.
Miehellä oli yllään tummat farmarit ja tumma teepaita. Hänen oli parransänki ja siististi leikatut hiukset.
Poliisi toivoo silminnäkijä raiskauksista poliisin numeroon 07187 40131.
Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/88788.shtml
Punikkilassa taas tapahtuu.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 3:38 pm
Kirjoittaja Bambinos
Mikähän lienee viikonlopun oikea kokonaissaldo?
Tuo keskellä päivää tapahtunut raiskaus pöyristyttää, siihen lienee turha tulla kenenkään sanomaan että olisi voinut pitää itsestään parempaa huolta, jne.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 3:43 pm
Kirjoittaja chiller
Mielenkiintoista (ja äärimmäisen kuvottavaa).
Mitäs veikkaatte? Sama henkilö vai uskomaton sattuma? Ensimmäinen oli tummaihoinen, mutta kahden seuraavan raiskaajan ihonväriä ei kerrottu... Joko siis olivat valkoisia suomalaisia tai sensuuri iskee.
Tapahtumien aikajärjestys mahdollistaa sen, että kyseessä on sama heppu. Ikäarviot nyt voivat heittää kymmenen vuotta kevyestikkin. Toinen raiskaus on tapahtunut ulkona mikä viittaa ulkomaalaistaustaan. Kolmaskin tapahtui julkisella paikalla ja tekijä oli "pitkä ja tumma"... Mikäli ovat eri henkilöitä, niin yhteys tekijöiden väliltä varmasti löytyy.
Toivottavasti tekijät saadaan kiinni ja tuomitaan raskaimman kaavan mukaan. Ei ole enää turvallinen maa tämäkään. En vanno, mutta veikkaan, että moni "natsipaska" saa taas tukea väitteilleen...
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 3:45 pm
Kirjoittaja chiller
Bambinos kirjoitti:Mikähän lienee viikonlopun oikea kokonaissaldo?
Hyvä kysymys. En ihmettelisi jos uutiset kirvoittaisivat lisää ilmoituksia. Toivottavasti uhreja ei ole enempää.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 4:13 pm
Kirjoittaja Mike Manner
chiller kirjoitti:Hyvä kysymys. En ihmettelisi jos uutiset kirvoittaisivat lisää ilmoituksia. Toivottavasti uhreja ei ole enempää.
Oikealla kokonaissaldolla viitattiin ilmeisesti siihen, että kuinkahan moni tapaus on jäänyt ilmoittamatta...
Seksuaalirikoksissa on huikea ilmoittamatta jättämis %

Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 4:26 pm
Kirjoittaja joey
chiller kirjoitti:
Mitäs veikkaatte? Sama henkilö vai uskomaton sattuma?
Kolme eri henkilöä. Sattumaa tässä taitaa olla vain se, että samana viikonloppuna samalla alueella raiskatuista kolme uhria päättää toisistaan tietämättä tehdä ilmoituksen. Muutoin en pidä sitä mitenkään kummallisena, että samassa kaupungissa raiskataan kolme samoihin aikoihin, eiköhän tapauksia löydy samaan tyyliin useampia jokaiselta viikonlopulta vuodessa, jokaista kaupunkia kohden.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 4:43 pm
Kirjoittaja chiller
Mike Manner kirjoitti:chiller kirjoitti:Hyvä kysymys. En ihmettelisi jos uutiset kirvoittaisivat lisää ilmoituksia. Toivottavasti uhreja ei ole enempää.
Oikealla kokonaissaldolla viitattiin ilmeisesti siihen, että kuinkahan moni tapaus on jäänyt ilmoittamatta...
Seksuaalirikoksissa on huikea ilmoittamatta jättämis %

Juuri tätä tarkoitin, pahoittelen jos ilmaisin itseäni epäselvästi.
joey kirjoitti:Kolme eri henkilöä. Sattumaa tässä taitaa olla vain se, että samana viikonloppuna samalla alueella raiskatuista kolme uhria päättää toisistaan tietämättä tehdä ilmoituksen. Muutoin en pidä sitä mitenkään kummallisena, että samassa kaupungissa raiskataan kolme samoihin aikoihin, eiköhän tapauksia löydy samaan tyyliin useampia jokaiselta viikonlopulta vuodessa, jokaista kaupunkia kohden.
Voi olla näinkin. Mietin vaan tekopaikkoja/tapoja. Luulisin, että tällaiset tuntemattoman hyökkäykset olisivat melko harvinaisia. Mutta varmaankin tiedät asiasta enemmän kuin minä joten pidän suuni kiinni.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 5:36 pm
Kirjoittaja joey
Noh, chiller, ei tarvitse heti ottaa siipeensä.
Meinaan vaan, että jos kerta tuntomerkitkään eivät viittaa yhteen, samaan henkilöön (esimerkiksi siksi, että yksi on mainittu tummaihoiseksi, toisin kuin kaksi muuta), on mielestäni turha ylitulkita tapaus sarjaraiskaajan tekosiksi.
Lähetetty: Ma Kesä 02, 2008 11:02 pm
Kirjoittaja chiller
joey kirjoitti:Noh, chiller, ei tarvitse heti ottaa siipeensä.
Meinaan vaan, että jos kerta tuntomerkitkään eivät viittaa yhteen, samaan henkilöön (esimerkiksi siksi, että yksi on mainittu tummaihoiseksi, toisin kuin kaksi muuta), on mielestäni turha ylitulkita tapaus sarjaraiskaajan tekosiksi.
En otannut siipeeni

Ihan oikeasti uskon että sinä (ja monet muutkin täällä) tietävät näistä enemmän kuin minä. Olen kuitenkin ollut rikoskyylääjä (heh, onko tälle hienompikin termi?) niin vähän aikaa.
Olet kyllä ihan oikeassa, voi mennä ylitulkinnan puolelle.
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 12:15 am
Kirjoittaja Bambinos
wtf, yksi oli perätön ilmianto! HUH se oli se keskellä päivää tapahtunut! Mietin jo että helkkari jos keskellä päivää ei voi kävellä nurmikolla rauhassa..
Kaksi raiskausta Tampereella viikonloppuna
02.06.2008 12:06, päivitetty 02.06. 16:52
Poliisi tutkii kahta viikonlopun aikana Tampereella tapahtunutta raiskausta. Tekopaikkoina olivat kaupungin keskusta ja Pyynikki.
Aiemmin esillä ollut raiskaustapaus Tesomassa on poliisin mukaan perätön ilmianto. Mitään rikosta ei ole tapahtunut, poliisi sanoo.
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 12:26 am
Kirjoittaja melankol13
Bambinos kirjoitti:wtf, yksi oli perätön ilmianto! HUH se oli se keskellä päivää tapahtunut! Mietin jo että helkkari jos keskellä päivää ei voi kävellä nurmikolla rauhassa..
Kaksi raiskausta Tampereella viikonloppuna
02.06.2008 12:06, päivitetty 02.06. 16:52
Poliisi tutkii kahta viikonlopun aikana Tampereella tapahtunutta raiskausta. Tekopaikkoina olivat kaupungin keskusta ja Pyynikki.
Aiemmin esillä ollut raiskaustapaus Tesomassa on poliisin mukaan perätön ilmianto. Mitään rikosta ei ole tapahtunut, poliisi sanoo.
Kerkesin jo miettiäkin että on jo aika paksua tehdä tämmöistä keskellä päivää. (Tai no, anteeksi huono sanavalinta, erittäin paksua ylipäätänsäkin koko homma)
Re: Kolme naista raiskattiin Tampereella
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 1:16 am
Kirjoittaja Merope
Zodiac kirjoitti:
Kolmas raiskaus tehtiin Tampereen keskustassa Ristikadulla porraskäytävässä sunnuntaina juuri ennen puolta yötä. Kun uhri lähti kotiin Satakunnan kadulla sijaitsevasta pubista, hän huomasi tumman noin 180-190 senttiä pitkän miehen seuraavan häntä.
Itselle tuli tuosta tummaksi mainitusta ensiksi sellainen kuva, ettei kyse ehkä ole ihan suomalaisesta miehestä vaan vähän ihonväriltään tummemmasta. Vaan toki, nyt asiaa hieman ajateltuani, kyseessä voi olla tottakai myös vain normaali suomalainen mies, joka ei ole aivan perusskandinaavi ja platinablondi, tokihan niitäkin suomessa riittää. Toisessa tapauksessa taas ei viitattu mitään sinne päinkään, joten eiköhän kyseessä ole ollut ihan tavallinen suomalainen mies. En usko, että sensuuri pääsee tällaisissa uutisissa juuri iskemään... Ainakin luulisi, että kun haetaan silminnäkijähavaintoja, että siinä vaiheessa tarkat tuntomerkit painavat vaa'assa enemmän kuin rasismin pelko.
/edit: Ja taas olisi voinut ajatella ennenkuin yömyöhään kirjoittaa. Toinen tapaushan oli väärä ilmianto, joten unohtakaa suosiolla mitä siitä sanoin.
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 10:07 am
Kirjoittaja minkki_13
"Alaikäinen nuori nainen raiskattiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tampereen keskustassa yksityisasunnossa lähellä Takon tehdasta. Kun uhri heräsi aamulla ja huomasi tulleensa raiskatuksi, hän pakeni asunnosta.
Hän oli ajautunut yön aikana tummaihoisen, murtaen suomea puhuvan noin 30-40-vuotiaan miehen seuraan."
mut mitä liikkuu noilla pikkulikoilla päässä kun edes lähtevät jonku tollasen vanhan käysän messii ukon kämpille.en sano puolustaakseni raiskaajia,en tosiaa,pitäs kuohita puuduttamatta tollaset.
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 3:14 pm
Kirjoittaja combat18
Tampereen poliisi sai viikonloppuna ilmoituksen myös kolmannesta raiskauksesta, joka olisi tapahtunut yleisellä paikalla Tesomalla sunnuntaina iltapäivällä. Maanantaina kuitenkin selvisi, ettei kyseessä ollut raiskaus.
- Tutkinnassa vahvistui, että mitään rikosta ei ole tapahtunut, komisario Jari Kinnunen kertoi Iltalehdelle.
Lähetetty: Ti Kesä 03, 2008 4:59 pm
Kirjoittaja joey
minkki_13 kirjoitti:
mut mitä liikkuu noilla pikkulikoilla päässä kun edes lähtevät jonku tollasen vanhan käysän messii ukon kämpille.en sano puolustaakseni raiskaajia,en tosiaa,pitäs kuohita puuduttamatta tollaset.
En minäkään raiskaajia puolustele, mutta kieltämättä sama ajatus kävi kyllä minunkin mielessäni.