Sivu 1/2

Törkeän pahoinpitelyn yritys Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023 - ehdollista vankeutta

Lähetetty: To Joulu 28, 2023 5:41 pm
Kirjoittaja apassi71
Kylläpä on on riittänyt työtä jyväskylän poliisilla nyt lähiaikoina, taas yrityksiä....

Keskisuomalainen 28.12.

Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa keskiviikkoiltana.

Poliisin mukaan väkivaltatilanne tapahtui keskuksen sisätiloissa aikaa viettäneessä seurueessa iltakahdeksan jälkeen. Seurueeseen kuuluneet ovat paikkakuntalaisia ja toisilleen entuudestaan tuttuja.

Väkivalta keskeytyi, kun sivulliset havaitsivat tilanteen ja puuttuivat tapahtumiin.

Uhri toimitettiin saamaan hoitoa vammoihinsa ja kaksi epäiltyä tekijää otettiin kiinni paikalta. Kiinniotto sujui rauhallisesti.

Paikalla oli jonkun verran sivullisia henkilöitä, mutta he eivät olleet tilanteessa vaarassa.

Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä, josta epäiltyjä 1990- ja 1980-luvulla syntyneitä miehiä tullaan esittämään vangittaviksi.

https://www.ksml.fi/paikalliset/6447753

Lisätty linkki, otsikko lyhennetty; keskiviikkoiltana :arrow: 27.12.2023. Otsikko päivitetty tuomionluvun myötä
-NILS-

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa keskiviikkoiltana.

Lähetetty: La Joulu 30, 2023 10:30 am
Kirjoittaja Chikatilo
Seurue mainittu… Pyöriihän tuolla kyllä narkkeja ja pultsareitakin.

Suomen Ateenassa melko verinen joulun tienoo.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 12:04 pm
Kirjoittaja Millavaan
Jos chikatilo meinaat mustalaisia niin mitä he tekis matkakeskuksessa.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 12:34 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Millavaan kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 12:04 pm Jos chikatilo meinaat mustalaisia niin mitä he tekis matkakeskuksessa.
Pitäisihän sinun mustalais-asiantuntijana tietää miksi smugut ovat aina päivystäneet asemilla.
Sieltähän saa ne parhaat junan tuomat paistit.
Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Ei tarvita kuin yksi hölmö junan/bussin tuoma per päivä, niin kyllä smugu siitä päivän tienestit repii, vaikka väkisin.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ti Tammi 16, 2024 3:55 pm
Kirjoittaja McCall
YLE 16.1.2024 / https://yle.fi/a/74-20069724

Uhri yritettiin tukehduttaa muovipussilla Jyväskylän Matkakeskuksessa – poliisi pitää rikosepäilyä harvinaislaatuisena

Poliisin mukaan epäilty rikos tapahtui julkisella paikalla ja sillä on silminnäkijöitä.

Poliisi on kertonut kertonut lisätietoa Jyväskylän Matkakeskuksessa joulun välipäivinä tapahtuneesta epäillystä tapon yrityksestä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Turpeisen mukaan kaksi miestä oli yrittänyt tukahduttaa uhrinsa muovipussilla. Epäilty rikos tapahtui illalla kello 20 aikaan. Turpeisen mukaan toinen miehistä oli laittanut pussin uhrin päähän, ja toinen oli estänyt sivullisia tulemasta väliin. Tukehduttaminen loppui, kun ulkopuolisia oli päässyt apuun.

Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut miehet todennäköisin syin epäiltyinä tapon yrityksestä. Toinen epäillyistä on 33-vuotias ja toinen 42-vuotias. Uhri on 43-vuotias mies.

Turpeinen toteaa, että uhri ja epäillyt tekijät tunsivat toisensa, mutta mitään riitaa heillä ei ennen välikohtausta ollut. Tapauksella on ollut Matkakeskuksessa silminnäkijöitä ja poliisi on kuullut heitä.

Epäillyn rikoksen esitutkinta on kesken. Turpeinen ei ota tässä vaiheessa kantaa teon motiiviin. Sitäkin selvitetään esitutkinnassa.

– Tämä on harvinaislaatuinen tapaus, koska uhria on yritetty tukahduttaa muovipussilla yleisellä paikalla, Turpeinen sanoo.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ti Tammi 16, 2024 8:24 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Onkohan kuitenkin sitten spruguja?

Muovipussi check
Ei riitaa check

Tyhjä viinapullo --- täysi riita ja tappamisen meininki päällä.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ke Tammi 17, 2024 12:13 am
Kirjoittaja Haista Kaavittu
Spurguja tais hyvinkii olla. Pussissa ollut oli naama mustana pelipaikoilla pari päivää tapauksen jälkeen.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Su Tammi 21, 2024 7:21 pm
Kirjoittaja Hatsuvatsu
Toinen tekijöistä ainaki Tero Taavila "hemmo".
Uhri tai toinen tekijä sikarisakari.

Paikallisia spurguja.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Su Tammi 21, 2024 8:49 pm
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Hatsuvatsu kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 7:21 pm Toinen tekijöistä ainaki Tero Taavila "hemmo".
Uhri tai toinen tekijä sikarisakari.

Paikallisia spurguja.
J.Sakariako tarkoitat?

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Su Tammi 21, 2024 9:37 pm
Kirjoittaja riffittelijä
Anti-Bini Laden kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 8:49 pm
Hatsuvatsu kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 7:21 pm Toinen tekijöistä ainaki Tero Taavila "hemmo".
Uhri tai toinen tekijä sikarisakari.

Paikallisia spurguja.
J.Sakariako tarkoitat?
J. Sakarihan oli kuulema polttanut itsensä elävältä bensalla..

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Su Tammi 21, 2024 11:59 pm
Kirjoittaja mävaanmä
Tero "Hemmo" Taavila on paskanen rotta,
käsidesijuoppo ..

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ma Tammi 22, 2024 1:48 am
Kirjoittaja Random
riffittelijä kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 9:37 pmJ. Sakarihan oli kuulema polttanut itsensä elävältä bensalla..
Jaa,no siellä se facessa on kirjotellu 3 päivää sitten. Ehkä sai puhelimen tuonpuoleiseen jotenki mukaan sitten.Taas.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ma Tammi 22, 2024 3:14 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Random kirjoitti: Ma Tammi 22, 2024 1:48 am
riffittelijä kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 9:37 pmJ. Sakarihan oli kuulema polttanut itsensä elävältä bensalla..
Jaa,no siellä se facessa on kirjotellu 3 päivää sitten. Ehkä sai puhelimen tuonpuoleiseen jotenki mukaan sitten.Taas.
Eiku, ottaa yhteyttä spiristismin takkaa. Sillä on jottai asiaa, mitä se kirjotti?

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ma Tammi 22, 2024 10:45 am
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Random kirjoitti: Ma Tammi 22, 2024 1:48 am
riffittelijä kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 9:37 pmJ. Sakarihan oli kuulema polttanut itsensä elävältä bensalla..
Jaa,no siellä se facessa on kirjotellu 3 päivää sitten. Ehkä sai puhelimen tuonpuoleiseen jotenki mukaan sitten.Taas.
Aivan eli hengissä tuntuu vielä olevan. Mut ei ilmeisesti ole tämä sikarisakari?

Taas tullut noita parin viestin kirjoittajia tänne harhaan johtamaan niin meinaa mennä joka ketju sekaisin.

Re: Nelikymppinen mies pahoinpideltiin hengenvaarallisesti Jyväskylän Matkakeskuksessa 27.12.2023

Lähetetty: Ma Tammi 22, 2024 7:04 pm
Kirjoittaja riffittelijä
Random kirjoitti: Ma Tammi 22, 2024 1:48 am
riffittelijä kirjoitti: Su Tammi 21, 2024 9:37 pmJ. Sakarihan oli kuulema polttanut itsensä elävältä bensalla..
Jaa,no siellä se facessa on kirjotellu 3 päivää sitten. Ehkä sai puhelimen tuonpuoleiseen jotenki mukaan sitten.Taas.
Sitten on vain eri J. Sakari kyseessä.