Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Collie
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Collie »

Salmela kirjoitti: Su Tammi 07, 2024 11:02 pm Tuolla kämpässä oli paikalla myös Hyvinkäällä huumeita nuorille kauppaava romani. Huhujen mukaan tietysti jo vapaalla ja pilaamassa taas uusien nuorten elämää. Tämä kuollut poika oli hänen "listoillaan", mutta löytyy taas uusia nuoria mukaan sekä ulkomaalaisista, että ihan suomalaisista.

Sitä ei järki ymmärrä, miten nämä yleisesti tiedossa olevat huumekauppiaat voi palata Willaan nuorten pariin aina ja uudestaan. Poliisi katsoo päältä. Miksei niitä saada istumaan tai edes hengiltä?
Kenen/keiden asianosaisen kämpillä tuo koko porukka on siis ollut? Kuulostaa aika hurjalta jos ovat olleet jonkun perheen kämpillä.
Knobster kirjoitti: Ke Joulu 27, 2023 12:31 amPaskon jatkuvasti pihalleni kun en vain osaa tehdä sitä muuten. Jostain syystä pihallani on ollut paskaa vuodesta 2007. Sen määrä on myös jotenkin lisääntynyt.
häirikkö
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Maalis 25, 2009 8:56 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja häirikkö »

Sellaisen käsityksen saa, että kämppä ollut jonkun perheen (äiti ja lapsia), jonka äidin kanssa tappaja "heilastellut", ja näin majaillut/valloittanut kämpän. Äiti ja lapset eivät paikalla tällöin..
Samppis
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Ke Loka 11, 2023 12:45 am

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Samppis »

Asunnossa asui äiti ja lapset. Kyseisessä asunnossa oli myös 22.12 poliisi operaatio.
Sipi
Jane Marple
Viestit: 1011
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:58 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Hyvinjärkyttävää kirjoitti: Pe Tammi 05, 2024 10:30 am

Miksi ihmeessä pitäisi jauhaa traagisesti kuolleesta teinipojasta? Rauha hänelle ja osanottoni hänen läheisilleen ja ystävilleen. 🙏
Niin. Teinipoika, joka kuvitteli omaavansa aikuisten oikeudet, olevansa kaikkien lakien yläpuolella ja piti itseään niin kovana jätkänä, että osasi huolehtia itse itsestään ryöstelemällä, tekemällä muita rikoksia, hankkiutumalla laitokseen, karkaamalla sieltä, ryhmäytymällä 10 vuotta vanhempien rikollisten mustalaisten kanssa, hengaamalla luotiliiveissään ja muissa idioottien roadman-asusteissa somessa jne. ... Hänen kuolemastaan ei valitettavasti saa mitään surullista menetystarinaa, kska hän haki tätä ratkaisua itse, kaikin mahdollisin tavoin.

Ainoa vaihtoehto, jolloin olisin pahoillani hänen joutumisestaan tilanteeseensa vastoin tahtoaan olisi ihmiskauppa tai uhrin vaikea älyllinen kehitysvamma. Näin ei käsittääkseni kuitenkaan ollut, vaan hän teki kaikkensa päästäkseen hengestään.

Mitä hänen läheisiinsä ja ystäviinsä tulee, tuskin heitä kovasti on. Vanhemmat eivät pärjänneet vaan luopuivat lapsestaan jo ilmeisen kauan sitten ja "ystävä", jonka kanssa hän päätti iltaansa viettää ampui häntä päähän. Joten?

Näissä tilanteissa ei mene läpi enää tämä teinipoikakortti. Hän oli valintansa tehnyt ja aivan 100% varmasti hänelle on tarjoutunut kymmenittäin erilaisia mahdollisuuksia valita toisin. Noudattaa lakia, käydä koulua. Ei maistunut.
Avatar
Villeri
Jessica Fletcher
Viestit: 3069
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 8:40 am

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Screenshot_20240111_104037_Samsung Internet.jpg
Screenshot_20240111_104037_Samsung Internet.jpg (82.04 KiB) Katsottu 1986 kertaa
Maksumuurin takana: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e298 ... 29115329ad
Lemminkäinen kirjoitti: Pe Touko 03, 2024 4:23 pm Jos kantasuomalainen kuski, niin sairaskohtaus. Jos taas mamu, niin ajovirhe, sillä aiemmin eivät ammattiautoilijat ole tehneet ajovirheitä.
Stu22
Susikoski
Viestit: 47
Liittynyt: To Tammi 12, 2012 1:45 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Stu22 »

Lainauksia Iltalehden artikkelista:
"Vastuuntuntoinen ja suojeleva isoveli, tunnollinen lapsi. Kiltti ja empaattinen poika, jonka hymy tarttui tahtomatta. Näin äiti kuvailee poikaansa."

"Alista olisi voinut tulla vaikka mitä.

Hän haaveili psykiatrin ammatista.

Neuvokas ja älykäs poika pärjäsi koulussa, mutta erityisen hyvin matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa.

Arvosanat eivät laskeneet, vaikka alkuvuodesta 2023 Ali ajautui huonoihin piireihin. Hän alkoi viettää vapaa-aikaansa pojan kanssa, josta äiti ei pitänyt.

Äiti kertoo varoittaneensa poikaansa uudesta ystävästä ja porukasta, jossa tämä liikkui. Ali oli ihminen, joka ei koskaan uskonut toisista pahaa. Ei nytkään."

Hieman eri sävyinen artikkeli kuin tämän ketjun kuvaukset pojasta.
Psykopaatti
Harjunpää
Viestit: 309
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 12:14 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Psykopaatti »

Olen täysin varma, että Suomi menetti tässä tulevan diplomi-insinöörin avaruusteknologian alalta.
Matti Ja Maija
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Psykopaatti kirjoitti: To Tammi 11, 2024 1:35 pm Olen täysin varma, että Suomi menetti tässä tulevan diplomi-insinöörin avaruusteknologian alalta.
veikkaan että stadin asemalla murehditaan, että nuori diileri kuoli ja mistä nyt saadaan uusi ryöstäjä.
Slava Ukraini! <3
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7835
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Oli kyllä niin sokerinen juttu uhrista, että oli pakko hakeutua jutun luettuani jääkaapille suolapalaa hakemaan...
Silakkanuotta
Alibin satunnaislukija
Viestit: 61
Liittynyt: Ke Helmi 26, 2020 12:42 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Silakkanuotta »

Stu22 kirjoitti: To Tammi 11, 2024 1:22 pm Lainauksia Iltalehden artikkelista:
"Vastuuntuntoinen ja suojeleva isoveli, tunnollinen lapsi. Kiltti ja empaattinen poika, jonka hymy tarttui tahtomatta. Näin äiti kuvailee poikaansa."

"Alista olisi voinut tulla vaikka mitä.

Hän haaveili psykiatrin ammatista.

Neuvokas ja älykäs poika pärjäsi koulussa, mutta erityisen hyvin matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa.

Arvosanat eivät laskeneet, vaikka alkuvuodesta 2023 Ali ajautui huonoihin piireihin. Hän alkoi viettää vapaa-aikaansa pojan kanssa, josta äiti ei pitänyt.

Äiti kertoo varoittaneensa poikaansa uudesta ystävästä ja porukasta, jossa tämä liikkui. Ali oli ihminen, joka ei koskaan uskonut toisista pahaa. Ei nytkään."

Hieman eri sävyinen artikkeli kuin tämän ketjun kuvaukset pojasta.
Ei kovin älykäs ollut kun mannejen kanssa pyöri. Rikollinen neekerin poikanen kuoli ja iltalehti luonnollisesti tekee tästä pyhimyksen kuten ajan henkeen kuuluu.
Flame
Susikoski
Viestit: 33
Liittynyt: Ti Joulu 01, 2015 10:59 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Flame »

Stu22 kirjoitti: To Tammi 11, 2024 1:22 pm Lainauksia Iltalehden artikkelista:
Jatkan tapahtuma illan kuvauksilla samasta jutusta
Äidin piti olla yövuorossa ja Alin perhetukikeskuksessa. Poika kuitenkin karkasi sijoituspaikastaan.

Äidin tietojen mukaan uusi kaveri oli houkutellut Alin lähtemään kanssaan Poriin. Heidän oli määrä juhlistaa uutta vuotta kaverin tuttavien luona.

...

Ilman junalippua matkustanut Ali päätyi Porin poliisiasemalle alkuillasta 31. joulukuuta, äiti kertoo.

Perhetukikeskuksen työntekijä ajoi lähes 200 kilometriä noutaakseen pojan takaisin. Tämä ei kuitenkaan suostunut nousemaan autoon.

Äiti kertoo vaatineensa, että poika pakotettaisiin autoon ja vietäisiin vaikka väkisin takaisin. Tämä on vastoin protokollaa, työntekijä oli kertonut ja soittanut hätänumeroon.

Hän ei ymmärrä, miten on ylipäänsä mahdollista, että hänen 15-vuotias lapsensa pääsi sekä poliisin että sosiaalihuollon hallusta omille teilleen.

Miten on mahdollista, että vain tuntia myöhemmin poika teki kuolemaa?
Sellasta toimintaa taas viran omaisilta huh huh
häirikkö
Hetty Wainthropp
Viestit: 492
Liittynyt: Ke Maalis 25, 2009 8:56 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja häirikkö »

Todellakin huh huh. Tämä antaa vähän uutta perspektiiviä vielä. Ei ehkä tiennyt, mihin oli menossa. Sekaisin ollut mustalainen kyllästyi katselemaan naamaa, vittuili, ja ampui lopulta.
Jeebutnoubat
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 94
Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:40 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Jeebutnoubat »

Stu22 kirjoitti: To Tammi 11, 2024 1:22 pm Lainauksia Iltalehden artikkelista:
"Vastuuntuntoinen ja suojeleva isoveli, tunnollinen lapsi. Kiltti ja empaattinen poika, jonka hymy tarttui tahtomatta. Näin äiti kuvailee poikaansa."

"Alista olisi voinut tulla vaikka mitä.

Hän haaveili psykiatrin ammatista.

Neuvokas ja älykäs poika pärjäsi koulussa, mutta erityisen hyvin matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa.

Arvosanat eivät laskeneet, vaikka alkuvuodesta 2023 Ali ajautui huonoihin piireihin. Hän alkoi viettää vapaa-aikaansa pojan kanssa, josta äiti ei pitänyt.

Äiti kertoo varoittaneensa poikaansa uudesta ystävästä ja porukasta, jossa tämä liikkui. Ali oli ihminen, joka ei koskaan uskonut toisista pahaa. Ei nytkään."

Hieman eri sävyinen artikkeli kuin tämän ketjun kuvaukset pojasta.
Harva äiti sitä omaansa haukkuu, vaan asioita katsellaan ruusunpunaisten lasien läpi.
Ja vaikka totuus nähtäisiinkin, ei sitä ainakaan medialle aleta kertomaan.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8284
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Flame kirjoitti: To Tammi 11, 2024 2:20 pm
Stu22 kirjoitti: To Tammi 11, 2024 1:22 pm Lainauksia Iltalehden artikkelista:
Jatkan tapahtuma illan kuvauksilla samasta jutusta
Äidin piti olla yövuorossa ja Alin perhetukikeskuksessa. Poika kuitenkin karkasi sijoituspaikastaan.

Äidin tietojen mukaan uusi kaveri oli houkutellut Alin lähtemään kanssaan Poriin. Heidän oli määrä juhlistaa uutta vuotta kaverin tuttavien luona.

...

Ilman junalippua matkustanut Ali päätyi Porin poliisiasemalle alkuillasta 31. joulukuuta, äiti kertoo.

Perhetukikeskuksen työntekijä ajoi lähes 200 kilometriä noutaakseen pojan takaisin. Tämä ei kuitenkaan suostunut nousemaan autoon.

Äiti kertoo vaatineensa, että poika pakotettaisiin autoon ja vietäisiin vaikka väkisin takaisin. Tämä on vastoin protokollaa, työntekijä oli kertonut ja soittanut hätänumeroon.

Hän ei ymmärrä, miten on ylipäänsä mahdollista, että hänen 15-vuotias lapsensa pääsi sekä poliisin että sosiaalihuollon hallusta omille teilleen.

Miten on mahdollista, että vain tuntia myöhemmin poika teki kuolemaa?
Sellasta toimintaa taas viran omaisilta huh huh
Ja sinäkö syöt kaiken paskan mitä lautaselle eteesi laitetaan?

Ihan rasismin takia tämä neekeri oli lastensuojelu yksikössä, eiks ni?
Ihan rasismi vei rikollisille teille, eiks ni?
Tämän neekeri vainajan äitihän on oikea totuuden torvi, tai ainakin torvi, jota iltaroskan ammattitutkintoa vailla oleva tyhjän toimittelija uskoo kuin jeesusta ja allahia yhteensä. Ja toki aina muutama kirkas silmäinen uskoo sen mitä tyhjän toimittelija raapustaa.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7835
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Porin Sampolassa henkirikos - 15-vuotiasta poikaa ammuttiin, kuoli sairaalassa

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tuosta lastensuojelun työntekijöiden toiminnasta sen verran, että he ovat täysin kädettömiä tapauksissa, jossa nuori ei halua palata sijoituspaikkaansa. Eivät saa lain mukaan mitenkään yrittää fyysisesti pakottaa nuorta mukaansa. Tämä oikeus on vain poliisilla. Uudenvuoden yönä poliisilla on varmasti ihan tarpeeksi hommia muutenkin sen lisäksi, että alkaisi jahtaamaan yhtä pakoon livahtanutta nuorta, jonka ei epäillä syyllistyneen mihinkään rikokseen tai olisi esim. itsetuhoinen ja siten itse vaarassa.
Vastaa Viestiin