Sivu 1/3

Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.2.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 6:07 pm
Kirjoittaja Caracalla
Helsingin Sanomat kirjoittaa 13.12.2024
Itäkeskuksen uima­hallissa oli miesten välinen tappelu

Muutama nuori mies ajautui tappeluun Itäkeskuksen uimahallin pukutiloissa maanantaina. Lopulta käsirysyyn osallistui toista kymmentä miestä.
:


Tilanne alkoi muutaman nuoren miehen välisenä epäselvyytenä, riitana ja käsirysynä, mutta osallisena oli lopulta toista kymmentä miestä esimerkiksi huutelemalla.

Tilanne rauhoittui, kun uimahallin henkilökuntaa tuli paikalle.

Henkilökunta yritti jututtaa silminnäkijöitä ja selvittää, miten tilanne oli edennyt ennen heidän saapumistaan, mutta tappelussa tavalla tai toisella osallisena ollut joukko ei halunnut kertoa tapahtumista ja osa heistä vetäytyi saunaan.

”Se teki tilanteesta haastavan”, hallin tiimiesihenkilö Ville Laukkanen kertoo.

Tilanteen selvittelyn takia henkilökunta joutui viemään pois esimerkiksi saunakiulun löylykauhoineen, jotta saunassa istuneet miehet eivät voisi heittää löylyä ja tulisivat selvittämään asiaa.

Tapahtumien tarkka kulku ei kuitenkaan selvinnyt.

Henkilökunta kutsui paikalle myös ulkopuolisen turvayrityksen vartijat.
:

”Vesijuoksemaan tullut seniorikansalainen ja hyppimään ja temppuilemaan tullut nuori voivat olla eri mieltä siitä, mitä uimahallissa saa tehdä. Kaikkiin järjestyssääntörikkomuksiin ja vaaratilanteisiin toki puututaan aina, mutta henkilökunnalta vaaditaan myös pelisilmää.”

Ulkopuolinen vartija uimahalliin on kutsuttu suunnilleen kuukausittain. Maanantaina tapahtuneessa käsirysyssä oli kuitenkin poikkeuksellista Laukkasen mukaan sen laajuus, sillä asiaan sotkeutui niin iso joukko miehiä.

Yleisin noudattamatta jäävä järjestyssääntö on saunominen ja peseytyminen ilman uima-asua.

Laukkasen mukaan uimavalvojat käyvät pukuhuoneissa säännöllisesti ja heitä ja siivoojia on ohjeistettu huomauttamaan, jos joku ei ota uima-asua pois peseytyessä ja saunassa.

Ongelma kuitenkin jatkuu, kun valvoja lähtee pois, Laukkanen sanoo.

Uimahallin järjestyssäännöt ovat nähtävillä vain suomeksi ja ruotsiksi, mutta esimerkiksi oikeanlaisista uima-asuista on kuvalliset ohjeet.
:

”Vaikka ei olisi mikään uhkatilannekaan, meteli ja poikkeava kommunikointitapa voidaan kokea uhkaavina.”

Hänestä Itäkeskus otetaan helposti silmätikuksi.

”Ei kukaan valita samalla tavalla hygieniasta esimerkiksi maauimaloissa, joissa ihmiset saattavat hypätä uimaan aurinkorasvat päällä ja ilman suihkua.”

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010224862.html

Cut. Pykälä 21. Linkki päivitetty. Korjattu otsikon pvn 12.12. :arrow: 12.2.
-NILS-

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 6:24 pm
Kirjoittaja damfin
^
Mielenkiintoinen ennustus, saa nähdä toteutuuko tuo 🤔

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 6:29 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Onhan se peseytyminen liikaa vaadittu ja rasismia.

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 6:48 pm
Kirjoittaja URSA
Enpä usko nuorten miesten tapelleen löylynheitosta tai hygieniasta. Ehkä jostain Somalian tms. politiikasta.

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 7:19 pm
Kirjoittaja McCall
Mukavia pelihetkiä.

E_K1qCTXoAEBwU8.jpg
E_K1qCTXoAEBwU8.jpg (166.63 KiB) Katsottu 8426 kertaa

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 7:23 pm
Kirjoittaja art74
Joo, ja kivoja painihalailua uimahalleissa. Ehkä Pekka tykkäis mutta mä en

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 7:26 pm
Kirjoittaja annaanamanjaana
Uimahallirassimin lisäksi on toki muitakin rassismin muotoja kuten oppivelvollisuus/työnteko, sekä raiskauksista, henkirikoksista ja kaikenmoisista rikoksista ja rötöstelyistä syyttäminenrassismi. Tulikohan siinä nyt edes kaikki?

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ti Helmi 13, 2024 9:06 pm
Kirjoittaja Villeri
Vastavalittu presidenttimme totesi, että Itäkeskus näyttää Mogadishulta, ja se on hienoa. Somalit ovatkin Itiksen suurin ryhmä, jota säännöt eivät koske. Itse huomautin juurikin Itiksen uiimahallin höyrysaunassa somaliäijiä uimahousujen käytöstä. Rasisminarinahan siitä tietysti alkoi

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 1:38 am
Kirjoittaja Rockyfist
Lopetin Itä-keskuksen uimahallissa käymisen 12-vuotta sitten, koska somaleita oli enemmän kuin kantaväestöä. Ne istui jo silloin uimahousuissa saunassa, peseytyi housuissa, niiden pennut hyppi altaiden reunoilta päälle. Joku isä raotti housuja sen verran että käsi mahtui sinne, ku bikinityttö käveli ohitse. Uida osasi vaan nuoremmat, vanhemmat näistä nojaili kaakeleita vasten. Js jos ois sanonu silloin käyttäytymisestä, olis käyny juuri noin, että puolet uimahallin kävijöistä ois tullu huutamaan naaman eteen räkäänsä roiskuttaen.

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.2.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 6:50 am
Kirjoittaja vastarannansääski
Kaikki uimahallit ja muutkin sisäliikuntatilat pitäisi yksityistää. Kunnille voisi jättää ulkoliikuntapaikkojen ylläpidon.

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.2.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 8:59 am
Kirjoittaja damfin
Caracalla kirjoitti: Ti Helmi 13, 2024 6:07 pm Helsingin Sanomat kirjoittaa 13.12.2024
Itäkeskuksen uima­hallissa oli miesten välinen tappelu
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010224862.html
damfin kirjoitti: Ti Helmi 13, 2024 6:24 pm ^
Mielenkiintoinen ennustus, saa nähdä toteutuuko tuo 🤔
Jos tämä nyt on sittenkin jo tapahtunut, eikä pelkkä ennustus, niin olisikohan tuossa päivämäärässä kenties jokin virhe...?

Korjattu pvm otsikkoon
-NILS-

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.12.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 1:08 pm
Kirjoittaja Kräki
Villeri kirjoitti: Ti Helmi 13, 2024 9:06 pm Vastavalittu presidenttimme totesi, että Itäkeskus näyttää Mogadishulta, ja se on hienoa. Somalit ovatkin Itiksen suurin ryhmä, jota säännöt eivät koske. Itse huomautin juurikin Itiksen uiimahallin höyrysaunassa somaliäijiä uimahousujen käytöstä. Rasisminarinahan siitä tietysti alkoi
Pitäisi laittaa vähän toisenlaista höyryä sinne. Zykloniksi sitä kutsutaan

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.2.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 1:43 pm
Kirjoittaja sikajudoka

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.2.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 2:07 pm
Kirjoittaja Veijo Neste
Otsikosta jo arvaa, että ulkomaantuliaisethan ne siellä aiheuttaa taas ongelmia.
Antaa heidän muhia omassa liemessään siellä altaassa, jos eivät halua edes peseytyä ennen altaaseen menoa.
Normikansalainen siirtyy muualle.

Re: Käsirysy Itäkeskuksen uimahallissa 12.2.2024

Lähetetty: Ke Helmi 14, 2024 2:27 pm
Kirjoittaja Psykopaatti
Tuo idän seutu Helsingistä on jo aikaa sitten menetetty maa-alue. Ei sitä kukaan ole voinut vakavasti pitää Helsinkinä, vaan Somalinki. Somalinki on oma kaupunkinsa, jossa tummat ja täysin mustat pääsääntöisesti työttömät ihmiset hallinnoivat omaa kaupunkiansa. Käyn vain pakotettuna harvoin Somalinkissä. Kela-kaupunki. Eiköhän tuo joku päivä hae omaa autonomista asemaa ja itsemääräämisoikeutta tai se itsemääräämisoikeushan on jo voimassa. Rahoitus tulee sitten valtion ja naapurikaupungin Helsingin verotuloista.