Sivu 1/1

Mies houkutteli Snapchatissa alaikäisiä harrastamaan seksiä alkoholipalkalla – 5 v 6 kk vankeutta

Lähetetty: Ma Helmi 26, 2024 3:02 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1999 syntyneen miehen törkeästä lapsen raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalipalveluiden ostamisesta nuorelta
Lisäksi hän saa tuomion törkeästä alkoholirikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.
Tekijä tuomitaan viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hän joutuu maksamaan vahingonkorvauksia raiskauksen uhrille 9 000 euroa ja hyväksikäytön uhrille 7 000 euroa.
Tuomittu on kiistänyt rikokset alkoholirikosta lukuun ottamatta.

Maksoi seksistä myös vähän rahaa
Lapsen raiskaus tapahtui viime vuoden lokakuussa. Tuomittu pakotti 14-vuotiaan lapsen sukupuoliyhteyteen käyttämällä hyväkseen hänen turvatonta asemaansa ja nukkumisesta johtuvaa avutonta tilaa.
Lisäksi hän teki uhrille muita seksuaalisia tekoja muun muassa koskettelemalla. Oikeus katsoi tekojen olleen omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.
Viime syyskuussa tekijä oli kahdesti sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan lapsen kanssa. Kummallakin kerralla tekoa edelsi viestittely Snapchatissa, jossa tekijä tarjosi alaikäiselle väkevää alkoholijuomaa korvaukseksi seksistä.
Käräjäoikeuden mukaan tekijä syyllistyi lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, seksuaalipalveluiden ostamiseen nuorelta sekä törkeään alkoholirikokseen.

Yritti houkutella muitakin nuoria
Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta myös siitä, että hän oli houkutellut Snapchatissa muitakin nuoria seksuaalisiin tekoihin lupaamalla korvaukseksi viinapullon.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, koska tilanteisiin ei liittynyt todellista vaaraa rikoksen tapahtumisesta.
Etelä-Savon käräjäoikeus käsitteli tapauksia suljetuin ovin. Laitonta uhkausta lukuun ottamatta tuomio on salassa pidettävä vuoteen 2083 saakka.

https://yle.fi/a/74-20076446

Re: Mies houkutteli Snapchatissa alaikäisiä harrastamaan seksiä alkoholipalkalla – 5 v 6 kk vankeutta

Lähetetty: Ma Helmi 26, 2024 4:49 pm
Kirjoittaja ASierra
Miksiköhän tässä ei kerrota nimeä vaikka vastaavissa tapauksissa kerrotaan. Esim. siinä Valkeakoski-tapauksessa?

Re: Mies houkutteli Snapchatissa alaikäisiä harrastamaan seksiä alkoholipalkalla – 5 v 6 kk vankeutta

Lähetetty: Ma Helmi 26, 2024 6:32 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
ASierra kirjoitti: Ma Helmi 26, 2024 4:49 pm Miksiköhän tässä ei kerrota nimeä vaikka vastaavissa tapauksissa kerrotaan. Esim. siinä Valkeakoski-tapauksessa?
Tyypillistä Yleä, suojellaan meidän verorahoilla. Mutta veikkaanpa asiasta seuraavaksi uutisoivan median julkaisevan nimen. Esim. MTV sekä maakuntalehdet, tässä tapauksessa Länsi-Savo, varmaan julkaisee.

Re: Mies houkutteli Snapchatissa alaikäisiä harrastamaan seksiä alkoholipalkalla – 5 v 6 kk vankeutta

Lähetetty: Ti Helmi 27, 2024 11:03 am
Kirjoittaja Westi84
Eipä ollut nimeä Itä-Savossa