Sivu 1/2
Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ti Maalis 05, 2024 9:20 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tulli takavarikoi viime vuonna 25 078 grammaa ketamiinia, mikä tarkoittaa noin 125 000–150 000 käyttöannosta käyttöannoksen koosta riippuen.
Kasvu aiempaan on iso, sillä vielä pari vuotta aiemmin ketamiinia takavarikoitiin Suomessa noin 150–200 grammaa vuodessa.
– Ketamiinia tulee jauhelähetyksinä postissa ja rahdissa, valvontajohtaja Hannu Sinkkonen Tullista kertoo.
Ketamiini on varsinaisesti eläinten nukutuslääke, mutta se vaikuttaa ihmiselläkin keskushermostoon. Sitä käytetään huumeena, koska se joillekin aiheuttaa aistiharhoja eli hallusinaatioita ja hyvän olon tunnetta. Aineesta liikkuu katulegendaa myös siitä, että se poistaa masennusta, jota esimerkiksi osa muiden huumeiden käytöstä aiheutuu. Ylipäätään se voi päihteiden käyttäjillä tasoittaa mielialaa.
Ketamiinin suosio rikollispiireissä voi johtua osin myös siitä, ettei ainetta ole Suomessa luokiteltu huumausaineeksi. Siten siitä saatavat rangaistuksetkin ovat pienempiä kuin luokitelluilla huumeilla.
Yleensä samoissa tilauksissa ei ole muita aineita, koska jos ketamiinista jää kiinni, se on lääkerikos. Esimerkiksi ensikertalainen ei siitä vankeustuomiota nappaa, Sinkkonen sanoo.
Tullin isoin yksittäinen ketamiinitakavarikko viime vuonna oli viisi kiloa.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/6605237
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ke Maalis 06, 2024 6:08 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Eikö tuota ketkua mene enemmän viihdekäyttäjien keskuudessa, esimerkiksi elektronisen musiikin skenessä. Nisteille taitaa vähemmän maistua. Aika marginaalinen päihde lienee edelleen, vaikka suosio on kasvanut.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: To Maalis 07, 2024 10:47 am
Kirjoittaja H.Moilanen
^ Käsittääkseni ketamiinin käyttö on yleistynyt ihan miten vain bilettävien joukossa bilemusiikkigenrestä riippumatta. Myös sellaiset supersuorittajat vaikuttaa käyttävän tätä.
Mutta miettikää nyt vähän: Hevosten nukutusaine




!!!
Onkohan ihan oikeesti hommat hanskassa, jos täytyy tuollaista ainetta "viihteen vuoksi" käyttää?
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: To Maalis 07, 2024 8:37 pm
Kirjoittaja Perkele123
Ihan tutkitusti ketamiini vie masennusoireet n. 2-3 viikon ajaksi. Ei ole mitää katulegendaa. Isosti vaikuttaa liikkuvan nykyään. Paljon käytettynä todella haitallista sisuskaluille.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: To Maalis 07, 2024 9:53 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
H.Moilanen kirjoitti: To Maalis 07, 2024 10:47 am
^ Käsittääkseni ketamiinin käyttö on yleistynyt ihan miten vain bilettävien joukossa bilemusiikkigenrestä riippumatta. Myös sellaiset supersuorittajat vaikuttaa käyttävän tätä.
Mutta miettikää nyt vähän: Hevosten nukutusaine




!!!
Onkohan ihan oikeesti hommat hanskassa, jos täytyy tuollaista ainetta "viihteen vuoksi" käyttää?
Jep. Hauskaa sinänsä että tuota
hevosen nukutuslääkettä aina korostetaan, vaikka se on vain yksi lukuisista käyttöaiheista tuolle ikivanhalle anesteetille
Perkele123 kirjoitti: To Maalis 07, 2024 8:37 pm
Ihan tutkitusti ketamiini vie masennusoireet n. 2-3 viikon ajaksi. Ei ole mitää katulegendaa. Isosti vaikuttaa liikkuvan nykyään. Paljon käytettynä todella haitallista sisuskaluille.
Juu, asianmukaisella annostuksella kyllä. Siitä tässä ei varsinaisesti kyse ollutkaan. Katsoin vielä että SS oli tuolta osin tarkentanut uutistaan myöhemmin, ettei se oikein käytettynä pelkkää legendaa ole.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Pe Maalis 08, 2024 6:34 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Onhan ketamiinia käytetty Suomessa ihan terveydenhoidossakin nimenomaan masennuksen hoitoon hankalahoitoisissa tapauksissa. Mutta silloin potilas on lääkärin hoidossa ja ketamiinihoito annetaan tarkasti suunniteltuna ja valvottuna. Psykiatrit myös valitsevat ketamiinihoitoa saavat potilaat tarkasti ja ennen hoitoa selvitetään mm. potilaan yleistä terveydentilaa, jotta hoidon toteuttaminen on turvallista.
Kun ihmiset "hoitavat" itse itseään millä sattuu kemikaaleilla, on se kyllä jotain ihan muuta kuin terveydenhoitoa. Hevosten nukutusaine -termiä varmaan käytetään ihan tarkoituksella, jotta edes osa tajuaisi, millaisesta kemikaalista on kyse.
Kannattaisiko niiden masennusoireiden kanssa hakeutua mieluummin hoitoon (esim. terveyskeskus, työterveyshuolto, opiskelijaterveydenhuolto)? Luulisi se olen myös halvempaa. Ketamiinilla ja muilla päihteillä läträäminen lienee toki jännempää...

Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 5:36 pm
Kirjoittaja IronMikeDyson
Outo aine. Joka annoksella eri olo. Pieni määrä vastaa humalaa ja isompi määrä jumittaa tunniksi kokonaan paikalleen. Lisäksi vaikka mielestäsi puhut ihan selvästi sun puhe on lähinnä örinää siansaksaa.

Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 5:50 pm
Kirjoittaja IronMikeDyson
Ladatkaa Tor- selain ja katsokaa vaikka tuo missä kaupan feikki Rolexeja, luottokortteja ja huumeita. ------
>http://drughub666py6fgnml5kmxa7fva5nopp ... aqd.onion/
Ei nyt ihme jos esim amfetamiini 6e gramma ja aine 70% kun täälä kadulla 40e ja vahvuus 5 - 15%
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 6:45 pm
Kirjoittaja RL11/6
Onhan klenbuteroli hevosten astmalääke ja boldenoni kilpahevosten malvitona. Molempia käytetään hyvin paljon kuntoilussa. Itsekin käytän hevosten satuloiden kunnossapidossa käytettävää valjasrasvaa bootseissani.
Ketamiini soveltuu erinomaisesti depression ja bipolaarisen maniavaiheen hoitoon. Annostus on noin teelusikan kärjellinen. Ketamiini vie hiukan kognitiivisiä kykyjä ja tämän vuoksi suosittelen käyttämään 15 grammaa vrk annoksena kreatiinimonohydraattia, joka puolestaan lisää kognitiivisiä kykyjä. Ketamiini on erittäin hyvä neuromodulaattori ja se tulisi ehdottomasti tuoda suomalaiseen mielisairaanhoitoon ja syrjäyttää sillä nk. Keroputaan malli. Skitsofreenikoille vielä 80-luvulla suositeltua tupakanpolttoa ei enää nykyisin ole kansanlääkinnässä, mutta aivan turhia masennuslääkkeitä kymmeniä. Jos tuntuu siltä, että ketamiini ei toimi edes isoilla norsun annoksilla, voi kokeilla dekstrometorfaania, jolla viimeistään luulisi saavan kunnon ruumiistairtautumiskokemuksen.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ma Marras 11, 2024 7:01 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Juma! Kaikenlaiseen hullutuksia sitä ihminen vetääkin ja suostuu vetämään, näilläkö sitä sitten nykyään työmailla pompitaan ylipirteänä ja ylireppavina plus hermot tapissa.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ti Marras 12, 2024 6:04 pm
Kirjoittaja Veri Vetää Itään
H.Moilanen kirjoitti: To Maalis 07, 2024 10:47 am
Onkohan ihan oikeesti hommat hanskassa, jos täytyy tuollaista ainetta "viihteen vuoksi" käyttää?
Yllättävän moni vetää vintin pimeäksi teollisuusliuottimella
jokaikinen vkl eikä sitä tarvitse jeesustella lainkaan, erikoista.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Ti Marras 12, 2024 7:48 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Jotakin metallin teollisuuslitkua vedettiin jo 80- luvulla viinan korvikkeena, kylillä sitten kupsahti tyyppejä tai pääsi sairaalahoitoon.
Mutta jotakin hevoisen astmalääkettä, ilmankos tyyli ja hilluminen näyttääkin ihan konilta.

Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: Pe Marras 15, 2024 9:38 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Veri Vetää Itään kirjoitti: Ti Marras 12, 2024 6:04 pm
H.Moilanen kirjoitti: To Maalis 07, 2024 10:47 am
Onkohan ihan oikeesti hommat hanskassa, jos täytyy tuollaista ainetta "viihteen vuoksi" käyttää?
Yllättävän moni vetää vintin pimeäksi teollisuusliuottimella
jokaikinen vkl eikä sitä tarvitse jeesustella lainkaan, erikoista.
Minkälaisissa porukoissa mahdat liikkua, jos tuollaista ei "jeesustella" lainkaan?
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: La Marras 16, 2024 7:52 am
Kirjoittaja Kurpa
Ketamiini on kyllä järkiannostuksissa pysytellessä melko haitaton ja turvallinenkin aine. Vaikutus ei ole mitään bilemeininkiä vaan enemmän "matka sisäänpäin", varsinkin suuremmilla annoksilla. Eli kun ottaa tarpeeksi, kaikki maailmankaikkeudessa tuntuu loksahtavan paikalleen eikä haittaa ees paskat housussa, näin kärjistäen. Pienillä annoksilla kai toimii jotenkin viihteellisesti. Jotkut jäävät tähän nalkkiin sen tuoman tavallaan automaattisen psykedeelisen kokemuksen vuoksi tai voimakkaaseen antidepressanttivaikutukseen joka tulee joillekin jo kertakokeilusta. Ketamiinin kaltaisia vaikutuksia voi joku olla kokenut esimerkiksi dxm:stä ja pcp:stä. Nämä eivät ole mitään bilekansan suosiossa olevia aineita mitkään, ketamiini selkeästi suosituin ja "helpoin". Silti sekin enemmän huumeilu-intoilijoiden juttu kuin mikään bilejuttu
Markkinat ovat tosiaan kasvaneet lähes nollasta kohtalaisiksi parissa kymmenessä vuodessa.
Re: Tulli takavarikoi ennätysmäärän lääkeainetta, josta on tullut nopeasti suosittu huume pitkin Suomea
Lähetetty: La Marras 16, 2024 5:56 pm
Kirjoittaja TosiJees
Perkele123 kirjoitti: To Maalis 07, 2024 8:37 pm
Ihan tutkitusti ketamiini vie masennusoireet n. 2-3 viikon ajaksi. Ei ole mitää katulegendaa. Isosti vaikuttaa liikkuvan nykyään. Paljon käytettynä todella haitallista sisuskaluille.
Tohon doktriinin päädytään aina ku puhutaan huumeista. On se kumma kuinka esim alko on hyväksytty ja ihan jees ottaa kohtuudella? Ihan niinku kaikki huumeita käyttävät vetäisivät aina överit? Ihan niinku pari lasillista punaviiniä ja saunakalja ois sama asia ku litra kossua ja pullo viiniä päälle kun puhutaan huumeista
