PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7835
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: PS:n kansanedustaja Tomo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Perussuomalaisten puoluesihteeri Vuorenpää: kansanedustaja Timo Vornanen ollut käsitykseni mukaan osallisena välikohtauksessa
Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoo STT:lle, että hänen käsityksensä mukaan perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on ollut osallisena viime yönä tapahtuneessa välikohtauksessa.
Vuorenpään mukaan tapahtumien kulku on epäselvä ja tiedot vähäiset.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo STT:lle olevansa hyvin järkyttynyt Seiskan tiedoista, että kansanedustaja Timo Vornasta epäillään törkeästä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta.

Seiskan mukaan Vornasta epäillään ammuskelusta Helsingin yössä. Rikosnimikkeenä on lehden mukaan törkeä pahoinpitely ja ampuma-aserikos. Lehden tietojen mukaan epäilty tilanne lähti käyntiin torstai-iltana Helsingissä Bar Ihkussa.
Seiskan lähteiden mukaan ampuminen olisi tapahtunut yökerhosta poistumisen jälkeen.
– Saamani tiedon mukaan edustaja Vornanen on ollut osallisena viime yönä jonkinlaiseen välikohtaukseen. Valitettavasti mistään yksityiskohdista minullakaan ei ole tietoa. Eli olen vasta näiden poliisin antamien tietojen ensikäden tietojen varassa, Purra sanoo.
Purra kertoo, ettei ole ollut yhteydessä Vornaseen itseensä, vaan on saanut tietonsa poliisilta.
– Olen tietenkin luonnollisesti hyvin järkyttynyt tästä tilanteesta, joka on aivan poikkeuksellinen. Odotan itsekin lisätietoa.
Purra ei vielä ryhdy arvioimaan millaisiin seurauksiin tapaus voisi johtaa.
– Minulla on hyvin vajavaiset tiedot siitä tällä hetkellä. Toivon, että poliisi saa tutkinnan valmiiksi mahdollisimman pian. Tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa mitään yksityiskohtaista, mutta luonnollisesti tilanne on hyvin vakava. Silloin sillä on myös vakavat seuraukset.

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6729201
Nice shirt
Adrian Monk
Viestit: 2522
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

On poliisi, menee viihteelle aseen kanssa. Todella kuten edellä tuli sanotuksi, tuntevat olevan Suomessa maailmanvaltiaita.
Kohti uusia kohuja!
Anoteus
Jack Bauer
Viestit: 902
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 8:12 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

Jos ei hormonit liity nii sitte on lähtenyt emäntä kävelemään..
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7835
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tällainen on kansanedustaja Timo Vornasen tausta – pitkä ura poliisina
Vornanen on toiminut aiemmin poliisina miltei 30 vuotta.

PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Timo Vornanen on ollut osallisena torstain ja perjantain välisenä yönä Helsingissä tapahtuneessa välikohtauksessa.
Vuonna 1969 Joensuussa syntynyt Vornanen on ammatiltaan poliisi.
Vornanen on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja hänet valittiin kansanedustajaksi Savo-Karjalan vaalipiiristä. Vornanen sai yhteensä 6474 ääntä.
Kotisivuillaan Vornanen esittelee itsensä joensuulaiseksi yhden lapsen isäksi, aviomieheksi, kunnallispoliitikoksi ja poliisimieheksi. Hän kertoo asuneensa koko ikänsä Pohjois-Karjalassa Joensuussa ja Kontiolahdella.
Vornanen on jäsenenä muun muassa valtiovarainvaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa. Edustajakaudellaan Vornanen on pitänyt tähän mennessä 12 puheenvuoroa ja esittänyt yhden kirjallisen kysymyksen. Tämä koski rahapelien haittojen vähentymistä järjestelmän kokonaisuudistuksessa.

Koko virkauransa, liki 30 vuotta, Vornanen kertoo tehneensä Joensuun poliisiasemalla operatiivisissa kenttätehtävissä järjestysosastossa. Lisäksi hän kertoo olleensa noin viiden vuoden ajan tutkinnassa töissä.
Vuonna 2023 Vornanen sai tasavallan presidentin myöntämän valtion virka-ansiomerkin tunnustuksena valtion hyväksi suoritetusta pitkäaikaisesta palveluksesta. Vornanen kertoi asiasta muun muassa omilla sosiaalisen median kanavillaan.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010389689.html

Mitäs se persujen oikeusministeri Leena Meri halusi rangaistukseksi tällaisista rikoksista? Ei muuta kuin toimeksi!
Järppä90
Remington Steele
Viestit: 223
Liittynyt: Ma Joulu 19, 2022 12:59 am

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Järppä90 »

Tässä on menny kaikki päin vittua. Ensinnäkin eduskunnassa oli tänään työpäivä ja tärkeä äänestys, eli ukkojen olis pitäny mennä eilisen yöhön jatkuneen istunnon jälkeen suorinta tietä nukkumaan, eikä lähteä kylille. Ja sit toki toi, että miks oli ylipäätään ase messissä. Mitä vittua? Ei sillä ainakaan eduskunnassa sitä asetta ole voinut olla.
Rousku
Theo Kojak
Viestit: 1123
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: PS:n kansanedustaja osallisena yöllisessä välikohtauksessa Helsingissä - Poliisi selvittelee

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Hurjimus kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 8:31 pm Huonoimmassa tapauksessa menee kansanedustajankin virka, poliisin lisäksi.
Tuntuu uskomattomalta tämä töppöily, olipahan tapahtumain kulku mikä tahansa.
Kansanedustajan pesti ei ole virka vaan luottamustoimi, ja sitä ei ihan pikkurötöstelyjen takia oteta pois. Nyt tapahtunut, mitä sitten lieneekään kaikkea tapahtunut, tuskin riittää.

Mutta joo, katuväkivalta on paheneva ongelma. Saavuttanut jo kansanedustajatkin. Leena-täti voisi nyt vähän nuhdella puoluetoveriaan!
Backspace
Nikke Knakkertton
Viestit: 158
Liittynyt: To Loka 11, 2018 3:40 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Backspace »

Anoteus kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 9:12 pm Jos ei hormonit liity nii sitte on lähtenyt emäntä kävelemään..
Meinasitko tosissaan että tuohon taikinanaamaan liittyisi hormoonit jotenkin?
hr45
Susikoski
Viestit: 40
Liittynyt: Pe Maalis 05, 2021 9:47 am

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja hr45 »

Järppä90 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 9:20 pm Tässä on menny kaikki päin vittua. Ensinnäkin eduskunnassa oli tänään työpäivä ja tärkeä äänestys, eli ukkojen olis pitäny mennä eilisen yöhön jatkuneen istunnon jälkeen suorinta tietä nukkumaan, eikä lähteä kylille. Ja sit toki toi, että miks oli ylipäätään ase messissä. Mitä vittua? Ei sillä ainakaan eduskunnassa sitä asetta ole voinut olla.
Jos menee kapakkaan aseen kanssa, niin eduskuntaan meno aseen kanssa ei varmaan tunnu sen kummemmalta rikokselta.
Nice shirt
Adrian Monk
Viestit: 2522
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Jäänee yhden kauden edustajaksi. Voidaanko erottaa? Käsittääkseni vaikeaa.
Kohti uusia kohuja!
Avatar
Skloddi
Michael Knight
Viestit: 4467
Liittynyt: Ma Elo 26, 2019 12:20 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Skloddi »

Eikös eduskunnassa ole oma ampumakerho ja ampumaratakin kellarissa, että varmaan sieltä on jäänyt mutka matkaan, mutta sitä ei toki selitä yhtään mikään, miksi se on jossain välissä ladattu (tai jätetty ladatuksi) ja otettu käyttöön Helsingin yössä. 30 vuoden kokemus poliisina ja vajaa vuosi kansanedustajana ja jo näin. Huhhahhei.
Rousku
Theo Kojak
Viestit: 1123
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 11:29 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Rousku »

Sanna Antikainen on ollut tämä toinen kansanedustaja. Ei kerro tapauksesta mitään muuta.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010389730.html

Kansanedustaja Sanna Antikainen kertoo nähneensä osan Vornasen välikohtauksesta

Antikainen on perussuomalaisten edustaja. Hän on samasta Savo-Karjalan vaalipiiristä kuin Vornanen.

KANSANEDUSTAJA Sanna Antikainen (ps) kertoo olleensa paikalla torstaina välikohtauksessa, jossa oli osallisena kansanedustaja Timo Vornanen.

Seiskan mukaan kyse oli ammuskelusta ja Vornasta epäillään ampuma-aserikoksesta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Antikainen kertoo nähneensä osan välikohtauksesta.

– Liittyen kansanedustaja Vornasta koskevaan tutkintaan: Olin paikalla eilen ja näin osan välikohtauksesta sivullisena. Ymmärrän hyvin, että tiedontarve on valtava, mutta se on sitä suurempi vielä poliisin osalta, joka tekee tutkinnan kuullen kaikkien silminnäkijöiden havainnot ja lopulta tiedottaa kokonaisuudesta.

– Poliisi tarvitsee nyt työrauhan tapahtumien selvittämiseksi. Omalta osaltani autan poliisia asian selvittämisessä kaikin mahdollisin tavoin.
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8274
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Jos on aseella syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn, niin hän on juuri vapauttanut pakastevirkansa toisille poliiseille haettavaksi.
Jos olet virkavapaalla oleva poliisi niin sinulla ei ole oikeudellisia perusteita kantaa mukanasi viranpuolesta virka-asetta, tai muutakaan asetta.
Jos on ase mukana niin siihen on pitänyt hakea erikseen aseenkantolupa, mitä ei pitäisi kylläkään helpolla saada.
Syyksi ei voi riittää että on Perus-suomalaisten kansanedustaja.

Ase on laiton, tai muuten joku lupatoimistossa odottaa potkuja.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Miggeli
Scooby-Doo
Viestit: 24
Liittynyt: Ma Helmi 29, 2016 8:55 am
Paikkakunta: Mikkeli

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Miggeli »

Järppä90 kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 9:20 pm Tässä on menny kaikki päin vittua. Ensinnäkin eduskunnassa oli tänään työpäivä ja tärkeä äänestys, eli ukkojen olis pitäny mennä eilisen yöhön jatkuneen istunnon jälkeen suorinta tietä nukkumaan, eikä lähteä kylille. Ja sit toki toi, että miks oli ylipäätään ase messissä. Mitä vittua? Ei sillä ainakaan eduskunnassa sitä asetta ole voinut olla.
No siis mikään ei kyllä estä sitä, ettei kansanedustajalla teoriassa voisi olla asetta myös Eduskunnassa… Tutkinnassa selvinnee…
MikaK
Theo Kojak
Viestit: 1109
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja MikaK »

Skloddi kirjoitti: Pe Huhti 26, 2024 8:55 pm Mielenkiintoista kyllä jos Seiskan tieto pitää paikkansa, että epäillään myös törkeästä pahoinpitelystä. Onko siellä pidetty jossain taksitolpalla tai grillijonossa turpasaunoja ja sitten vielä räiskitty pyssyllä vai onko pistoolilla jopa osuttu, josta sitten tulisi tuo tutkinnassa oleva törkeä pahoinpitely?

Nää on kyllä jänniä tyyppejä sikälikin, että kun kansanedustajana pitäisi olla aiempaakin tarkempi käytöksestään niin näillä lähtee ihan sokka irti ja kuvittelevat olevansa ties mitä "maailman valtiaita" joita ei mitkään säännöt koske.
Eiköhän siinä ole tullut ihan kunnon tappelu ja välienselvittely jolloin lopetti tilanteen uhkaamalla aseella ja ampui varoituslaukauksen.
Haarahaukka
Javier Pena
Viestit: 1837
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 11:53 pm

Re: PS:n kansanedustaja Timo Vornanen osallisena yöllisessä ampumavälikohtauksessa Helsingissä

Viesti Kirjoittaja Haarahaukka »

Kansanedustajan voi erottaa vain eduskunta suurella enemmistöllä ja se on hyvin harvinaista, mutta tässä tapauksessa (jos tiedot ammuskelusta ja pahoinpitelystä pitää paikkaansa)alkaa olla jo lähellä. Edes omat ei lähde puolustelemaan ja äänestämään Vornasen puolesta. Veikkaan jopa, että Persut puolueena painostavat Vornasen ensin sairauslomalle ja sitten hakemaan itse eroa edustajan tehtävistä. Siistein tapa, koska toinen tie on politisoida erottaminen ja se maksaa puolueelle uskottavuudesta.

Poliisin virkaan paluu on toinen juttu. Ei välttämättä mene virka, mutta tehtävät muuttuu. Riippuu tuomiosta.

Henkilökohtaiset aseluvat ainakin lähtee.
Buy the ticket, take the ride!
Vastaa Viestiin