Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7851
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Mies yritti tappaa kaksi miestä Lappeenrannassa Sammonlahdessa lauantaina illalla, poliisi epäilee
Epäillyt tapon yritykset tapahtuivat kahdessa eri asunnossa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pasi Sirviö kertoo Iltalehdelle.
Tapon yrityksistä epäilty mies on otettu kiinni ja pidätetty.

Toinen uhreista ei loukkaantunut vakavasti. Toinen on sairaalahoidossa. Tekijä tuntee ainakin toisen uhreista, Sirviö kertoo. Ei ole varmuutta, tunsiko epäilty toista asianomistajista.
Sirviö ei ota kantaa epäiltyjen rikosten tekotapaan.
– Meillä on henkilöitä kuulematta, en lähde tekotapaa sen enempää avaamaan, Sirviö sanoo.
Poliisi tiedottaa tapauksesta seuraavan kerran aikaisintaan tiistaina, jolloin epäiltyä pitää viimeistään esittää vangittavaksi, Sirviö kertoo.
Poliisioperaatio herätti huomiota Sammonlahdessa lauantai-iltana. Iltalehden näkemässä kuvassa näkyy useita poliisiautoja ja ambulansseja.
Iltalehti on nähnyt tapaukseen väitetysti liittyvän Whatsapp-keskustelun, jossa kerrotaan verijäljistä rappukäytävässä.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bc12 ... cc3511e0f6
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7851
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Verinen alaston mies liikkui puukon kanssa Lappeenrannan Korpimetsänkadulla – Poliisi tutkii kahta tapon yritystä
Lappeenrannan Skinnarilassa tapahtui lauantai-iltana epäilty väkivaltarikos. Etelä-Saimaan saamien tietojen mukaan Korpimetsänkadulla sijaitsevan kerrostalon pihamaalla oli liikkunut alaston mies verisenä ja puukon kanssa noin kello 21–22 aikaan.

Päivystävä tutkinnanjohtaja Pasi Sirviö Kaakkois-Suomen poliisista vahvistaa, että poliisilla oli lauantai-iltana henkeen ja terveyteen kohdistuva tehtävä kyseisessä osoitteessa.
Sirviön mukaan tieto alastomasta puukon kanssa liikkuneesta henkilöstä pitää paikkansa, mutta muuten hän kommentoi tapausta niukkasanaisesti.
– Poliisi on kiinniottanut paikan päältä yhden henkilön. Häntä epäillään kahdesta tapon yrityksestä, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä. Kenellekään muulle tästä ei enää ole mitään vaaraa, Sirviö kertoo.
Epäillyn rikoksen tekotapaan tai yksityiskohtiin hän ei ota tässä vaiheessa kantaa, koska tapaukseen liittyviä henkilöitä on vielä kuulematta ja tutkinta on muutenkin alkuvaiheessa. Sirviön mukaan teko oli tapahtunut yksityisasunnossa.

Asianosaiset nuoria miehiä
Epäiltyä tekijää ja muita tapaukseen liittyviä henkilöitä Sirviö kuvailee suhteellisen nuoriksi. Hänen mukaansa he ovat yli 20-vuotiaita miehiä.
– Tässä on useampia eri asemissa olevia henkilöitä, esimerkiksi tapahtumia eri osin todistaneita henkilöitä, mutta epäillyn lisäksi asianomistajia eli uhrina olevia henkilöitä on kaksi.
Päivystävän tutkinnanjohtajan mukaan poliisi tiedottaa tapauksesta seuraavan kerran aikaisintaan tiistaina, jolloin epäiltyä pitää viimeistään esittää vangittavaksi.

https://www.esaimaa.fi/paikalliset/6730902
candyman×5
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Ti Loka 28, 2014 4:32 pm

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja candyman×5 »

Sammonlahti/Skinnarila tarkoittaa siis todennäköisesti narkkaria tai neekeriä. Molempia löytyy tuolta keskimääräistä enemmän
Matti Ja Maija
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1313
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 11:32 am

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

olisiko psykoosissa kun nakuna ja veressä puukon kanssa dallannut pihalla.
Slava Ukraini! <3
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7851
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lappeenrannassa viime viikonloppuna tapahtuneisiin väkivallantekoihin epäilty vangittu
Etelä-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut Lappeenrannan Sammonlahdessa tapahtuneisiin väkivallantekoihin epäillyn henkilön.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on 30.4.2024 vanginnut 2000-luvulla syntyneen henkilön, joka on epäiltynä kahteen Lappeenrannassa tapahtuneisiin tapon yrityksiin.
Teot tapahtuivat 27.4.2024 kerrostalossa kahdessa eri huoneistossa. Tekijä käytti molemmissa teoissa tekovälineenä teräasetta. Toisen uhrin vammat vaativat sairaalahoitoa.
Teon motiivista ei vielä tällä hetkellä ole tietoa, mutta poliisin tiedossa on, että tekijä tunsi toisen uhrin entuudestaan. Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa.

https://poliisi.fi/-/lappeenrannassa-vi ... y-vangittu
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7851
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUS 1
Käräjätuomari Paula Lehmusjärvi
PÄÄTÖS 24/333
30.4.2024 PK24/464
Vaatimuksen tekijä Rikoskomisario Timo Valle, Kaakkois-Suomen poliisilaitos
A T R
Tapon yritys, 27.4.2024 klo 20.55, Lappeenranta
Tapon yritys, 27.4.2024 klo 20.55, Lappeenranta
Syyte on nostettava viimeistään 6.6.2024.

Nimi lyhennetty pyynnöstä, mutta tallessa on.
-NILS-
JanitaSlim
Jessica Fletcher
Viestit: 3176
Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja JanitaSlim »

Miten tuo on samalla minuutilla voinut olla kahdessa eri kohteessa tappamassa?

Melko faildas kaveri, kun ei edes onnistunut.
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7851
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Lappeenrannassa saman miehen tekemät 2 tapon yritystä eri kohteissa 27.4.2024

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Henkilön tiedot viittaavat ehkä jonkinlaisessa mielenhäiriössä tehtyihin tekoihin, koska samannimiseltä nuorelta mieheltä löytyy vuonna 2022 julkaistu kandidaattityö Lappeenrannan Teknisestä Yliopistosta (LUT) IT-alalta. Reijo sukunimisiä ihmisiä oli vuonna 2023 vain 83 kpl.
Käytös eli hihhulointi ulkona alasti ja verissään viittaa myös samaan.
Tila voi tietysti olla esim. huumeiden käytön aiheuttama.
Vastaa Viestiin