15-vuotias ryösti itseään nuoremman uhrin Tikkurilan asemalla

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock John Holmes
Viestit: 8069
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

15-vuotias ryösti itseään nuoremman uhrin Tikkurilan asemalla

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

ALAIKÄINEN poika tuomittiin useista rikoksista ehdottomaan vankeuteen. Poika oli rikosten tekohetkellä 15-vuotias, eikä ensimmäistä kertaa asialla.
Tällä kertaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin kahta eri tapausta.
Ensimmäinen tapahtui huhtikuussa 2023 Vantaalla Tikkurilan juna-asemalla. Poika oli kävellyt entuudestaan tuntemattoman, päihtyneen 14-vuotiaan pojan luo, tarttunut tätä vaatteista ja lyönyt nyrkillä päähän.

POIKA oli työntänyt uhrin seinää vasten ja vaatinut uhrilta tämän sähkötupakoita. Pojalla oli tilanteessa myös puukko mukanaan.
Toinen tapaus oli kesäkuulta 2023. Tuolloin poika oli kauppakeskus Myyrmannissa lyönyt toista henkilöä avokämmenellä kasvoihin.

ITÄ-UUDENMAAN käräjäoikeudessaan todettiin, että pojalla oli entuudestaan kontollaan ryöstöjä. Vaikka yleensä alaikäisenä tehdyistä rikoksista ei saisi tuomita ehdottomaan vankeuteen, oikeuden mukaan pojan toistuva rikollinen käytös oli painava syy toimia toisin.
Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2007 syntyneen pojan nuorena henkilönä tehdyistä ryöstöstä ja pahoinpitelystä sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta 50 päivän vankeuteen.
Tuomio on lainvoimainen.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010408597.html