Pirkanmaalla kadoksiin jääneet
Lähetetty: Su Touko 26, 2024 12:16 am
En löytänyt otsikosta ainuttakaan viestiketjua mutta jos sellainen on jo olemassa, niin yhdistäkää viestini siiheen.
Löysin Aamulehdestä vuodelta 2022 artikkelin, johon on koottu kaikki Pirkanmaalla olevat avoimet katoamistapaukset, ja mukana on sellaisiakin tapauksia, jotka tulevat nyt julki ensimmäistä kertaa.
Nämä 21 katoamistapausta ovat yhä avoinna Pirkanmaalla, ja osasta kerrotaan nyt ensimmäistä kertaa
Pirkanmaalla katoaa vuosittain useita kymmeniä ihmisiä. Suurin osa löytyy nopeasti, ja vain harvan etsintä venyy. ”Tapaus on auki, jos asiaa ei ole saatu ratkaistua millään tavalla. Sellaisia tapauksia on tällä hetkellä 21 pirkanmaalaisten osalta”, kertoo rikosylikomisario Sakari Tuominen Sisä-Suomen poliisista.
Jutun lopusta löydät listan ja kuvauksen kaikista Pirkanmaalla kadoksiin jääneistä. Avoinna olevista tapauksista vanhin on vuodelta 1965. Tuolloin kolmekymppinen mies oli palaamassa ulkomailta ja hänen matkatavaransa saapuivatkin Turkuun. Kukaan ei kuitenkaan noutanut niitä, eikä miestä koskaan tavoitettu. Tuorein tapaus reilun vuoden takaa on samantyyppinen. Joulukuussa 2020 tuolloin 32-vuotias mies oli palaamassa laivalla Suomeen. Laivamatkan jälkeen häntä ei ole tavoitettu eikä hänestä ole tehty havaintoja.
Heitä ei ole löydetty
Sisä-Suomen poliisilla on avoinna 21 katoamistapausta Pirkanmaalla helmikuussa 2021. Kaikista tapauksista poliisi ei ole tiedottanut. Aamulehti kertoo vain niiden kadonneiden nimen, joista on lehdessä uutisoitu nimellä.
Viimeinen laivamatka
32-vuotiaan miehen oli tarkoitus saapua laivalla Suomeen 7. joulukuuta 2020. Hän nousi laivaan, mutta laivamatkan jälkeen hänestä ei ole havaintoja.
Muistisairas
89-vuotias nainen katosi kotoaan Ylöjärven Kurusta Työtönjärventieltä kesäkuussa 2020. Poliisin mukaan nainen oli huonokuuloinen, muistisairas ja liikkui jalkaisin. Hänet havaittiin varmuudella viimeksi 16. kesäkuuta 2020. Kadonneen etsintään osallistuivat poliisin lisäksi muun muassa pelastuslaitos ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu VaPePa. Etsinnöissä apuna käytettiin myös muun muassa koiria ja kopterikameroita. Etsinnät eivät tuottaneet tulosta.
Katoamistapaus Malesiassa
20-vuotias mies lähti lomamatkalle Malesiaan tammikuussa 2019. Hän saapui Tiomanin saarelle 21. tammikuuta ja katosi pian tämän jälkeen. Katoaminen tapahtui tiettävästi miehen ollessa matkalla katsomaan vesiputouksia. Miestä etsittiin muun muassa poliisikoirien avulla. Tammikuussa 2019 uutisoitiin, että etsinnöissä oli tapahtunut edistystä ja poliisikoirat olivat saaneet miehestä hajujäljen polulla, jota tämän oletettiin kulkeneen. Miestä ei kuitenkaan löydetty.
Ulkomaille?
25-vuotias mies poistui kotoaan Ylöjärveltä ja katosi 27. huhtikuuta 2018. Poliisin tietojen mukaan mies on lähtenyt ulkomaille.
Katoaminen vierailun jälkeen
71-vuotias mies vieraili läheistensä luona Tampereella 1. marraskuuta 2016. Hän katosi yllättäen sen jälkeen kun poistui läheistensä luota.
Espooseen koulutukseen
45-vuotias mies poistui kotoaan Tampereelta syksyllä 2012. Hän kertoi lähtevänsä Espooseen koulutukseen. Tuolta matkalta hän ei kuitenkaan palannut kotiin. Viimeinen havainto miehestä tehtiin seuraavana päivänä, kun hän poistui laivasta Tukholman satamassa 1.10.2012. Tämän jälkeen mieheen ei ole saatu yhteyttä, eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa.
Katoaminen Afrikassa
42-vuotias mies lähti töihin merille Afrikkaan, eikä hänestä ole sen jälkeen tehty havaintoja. Katoamisen ajankohdaksi on kirjattu 19.5.2012.
14-vuotias katosi sijoituspaikasta
14-vuotias tyttö katosi asunnostaan Tampereelta 14.10.2011. Ulkomaalaistaustaisella tytöllä oli sosiaaliviranomaisen tekemä kiireellinen sijoituspäätös Suomessa. Tyttö katosi sijoituspaikastaan, ja sosiaaliviranomainen teki katoamisesta ilmoituksen. Kun kiireellisen sijoituspäätöksen voimassaolo lakkasi, sitä ei voitu jatkaa, koska tytöstä ei ollut olinpaikka- tai muita tietoa. Näin ollen myös sosiaaliviranomaisen etsintäperuste lakkasi. Kukaan muu henkilö ei ole ilmoittanut tyttöä kadonneeksi. Poliisin tietojen mukaan hän on poistunut ulkomaille.
Katoamistapaus ulkomailla
53-vuotias mies lähti yksin ulkomaille 1. helmikuuta 2009. Sen jälkeen häneen ei ole saatu yhteyttä. Katoamisajankohdaksi on kirjattu 1.2.2011.
17-vuotias katosi kotibileiden jälkeen
17-vuotias Teemu Puumala lähti kotoaan kavereidensa luo Tampereen Lamminpäähän 30.3.2007. Tämän jälkeen häntä ei ole tavoitettu. Poliisilla on käynnissä esitutkinta tapauksesta.
Mies katosi Kissanmaalta
52-vuotias Keijo Vainikka katosi asunnoltaan Tampereen Kissanmaalta jälkiä jättämättä lokakuussa 2005. Katoamisilmoituksessa tapahtuma-ajaksi on kirjattu 3.10.2005–2.11.2005. Hänen tiedetään hoitaneen asioitaan Suomessa vielä 3.10.2005. Vuonna 2016 Vainikan poika kertoi Aamulehdelle uskovansa, että hänen isänsä joutui henkirikoksen uhriksi. Poliisilla ei kuitenkaan ole todisteita rikoksesta.
Katoaminen Kaivannon sairaalasta
38-vuotias toijalalainen mies katosi Kangasalan Kaivannon sairaalasta 23. syyskuuta 2004. Häntä ei ole löydetty.
Katoaminen matkalla Australiaan
34-vuotias mies lähti Tampereelta junalla Helsinkiin 5.12.2003. Hänen tarkoituksenaan oli jatkaa matkaa Australiaan. Miestä ei ole tavoitettu sen jälkeen, kun hän nousi junaan.
Katoaminen kotimatkalla
54-vuotiaan miehen oli tarkoitus saapua Suomeen laivalla 14.2.1997. Hän ei kuitenkaan noussut hänelle tilattuun taksiin, eikä hänestä ole sen jälkeen havaintoja.
Katosi jälkiä jättämättä
29-vuotias mies katosi Tampereelta 28.10.1992 ilmoittamatta mitään läheisilleen.
Piilossa yhteydenotoilta
53-vuotias mies ilmoitettiin kadonneeksi 2007, koska hän ei ollut pitänyt yhteyttä läheisiinsä vuosiin. Poliisi on kirjannut katoamisajankohdaksi 29.10.1990. Miehen olinpaikka ei ole tiedossa.
Ei mitään tietoja
46-vuotias mies katosi jättämättä mitään tietoja läheisilleen 6.4.1987.
Katoaminen kalareissulla
47-vuotias mies lähti kalastamaan ystävänsä kanssa Näsijärvelle 2.8.1979. Ystävä löytyi myöhemmin hukkuneena, mutta toista miestä ei ole koskaan löydetty.
Katoaminen leirintäalueella
22-vuotias mies katosi leirintäalueelta Ikaalisista 2.8.1971, eikä häntä ole sen jälkeen tavoitettu.
Ei kirjettä Ruotsista
36-vuotias mies ilmoitettiin kadonneeksi poliisille vuonna 1974 sen jälkeen kun hän ei ollut lähettänyt Ruotsista kirjettä moneen vuoteen. Katoamisen ajankohdaksi on kirjattu 23.12.1967.
Matkatavarat saapuivat, henkilö ei
33-vuotias mies oli palaamassa ulkomailta. Hänen matkatavaransa saapuivat Turkuun 13.3.1965, mutta niitä ei koskaan noudettu. Mieheen ei sen jälkeen ole saatu yhteyttä.
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000008568262.html