Sivu 1/2
Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 9:08 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tulli on takavarikoinut 15 kiloa kokaiinia Naantalin satamassa
– Nyt takavarikoimamme määrä on iso verrattuna viime vuoteen, jolloin Tulli takavarikoi kokaiinia yhteensä 16 kg. Kyseessä on Turun alueen satamien yksi isoimmista huumausainetakavarikoista, tutkinnanjohtaja Kimmo Kaunisto Tullin Turun rikostutkintayksiköstä kertoo tiedotteessa.
Kokaiinierän katukauppa-arvo olisi ollut yhteensä noin 2 250 000 euroa. Erästä olisi saanut yhteensä noin 150 000 käyttöannosta, jotka Tullin tiedotteen mukaan oli tarkoitus levittää pääkaupunkiseudulle.
Kokaiini löytyi ruotsinlaivalla saapuneen ulkomaan kilvissä olevan auton kyydistä. Auton rakenteisiin oli rakennettu kätkötila, johon kokaiini oli kätketty muualla Euroopassa.
Tulli on tehnyt esitutkinnan aikana yhteistyötä muiden EU-maiden esitutkintaviranomaisten kanssa. Esitutkinnan aikana kiinniotettu Romanian kansalainen on edelleen vangittuna. Tulli on tutkinut tapausta törkeänä huumausainerikoksena.
https://yle.fi/a/74-20099391
Re: Tulli takavarikoi yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 9:16 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Tästäpä tuli ilon ja onnen päivä, eikä näin ihanaa tulosta olisi odottanut, kun vaan 2 millin kakku tullin ja poliisin haaviin.
Taisi jäädä myös isompi jengi kiinni tällä kertaa, mutta mikä on suunta minne kama oli matkalla?
Otsikkoon voisi laittaa myös paikkakunnan, eli Naantalin satama.
Re: Tulli takavarikoi yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 9:30 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Ghost hunting kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 9:16 am
Tästäpä tuli ilon ja onnen päivä, eikä näin ihanaa tulosta olisi odottanut, kun vaan 2 millin kakku tullin ja poliisin haaviin.
Taisi jäädä myös isompi jengi kiinni tällä kertaa, mutta mikä on suunta minne kama oli matkalla?
Otsikkoon voisi laittaa myös paikkakunnan, eli Naantalin satama.

Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 10:04 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Luultavasti kuski on ainakin jäänyt kiinni, saalis löytyi henkilöauton takakontista.
Kaksi miljoonaa pois kotimaan markkinoilta se on iso summa se, niin iso että varmaan saadaan jotakin säpinää.
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 11:04 am
Kirjoittaja aku88
Ei vuotta ilma takavarikkoa! Rajat vuotaa kun seula
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 11:29 am
Kirjoittaja Ghost hunting
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8bf9 ... 199d408f88
Tulli takavarikoi järjettömän kokaiinierän
Tulli paljasti kesäkuussa 2024 suuren kokaiinierän maahantuonnin.
Tulli pysäytti Naantalin satamassa ruotsinlaivalla saapuneen ulkomaan kilvissä olevan auton, jota kuljetti Tanskassa asuva henkilö. Tullitarkastuksessa auton rakenteista paljastui rakennettu kätkötila, josta Tulli takavarikoi yhteensä 15 kiloa kokaiinia.
Tullin esitutkinnassa on selvinnyt, että kokaiini oli kätketty muualla Euroopassa auton rakenteisiin tehtyyn kätkötilaan, jossa se salakuljetettiin Tanskan ja Ruotsin läpi Suomeen.
Suomen tullin pyynnöstä epäillyn asuntoon Tanskassa tehtiin kotietsintä, jonka yhteydessä asunnosta takavarikoitiin vähäinen määrä kokaiinia ja väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia.
Tulli on tehnyt tapauksen esitutkinnassa yhteistyötä muiden EU-maiden esitutkintaviranomaisten kanssa. Esitutkinnan aikana on ollut kiinniotettuna Romanian kansalainen ja hän on edelleen vangittuna.
Tapauksen esitutkinta päättyy kesän 2024 aikana ja tapaus siirtyy sen jälkeen syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjäalueelle.
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 4:13 pm
Kirjoittaja vanhellsing
Jos ite toisin 15kg kokkelia Ruotsista Suomeen, niin ylittäisin rajan kyllä jossain pohjoisempana, ei tarttisi laivaan mennä, no kukin tyylillään.
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 4:19 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
vanhellsing kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 4:13 pm
Jos ite toisin 15kg kokkelia Ruotsista Suomeen, niin ylittäisin rajan kyllä jossain pohjoisempana, ei tarttisi laivaan mennä, no kukin tyylillään.
Kyllä tämä auto on profiloitu jo paljon ennen rajanylitystä. Kiinni olisi jäänyt, olisi rajanylityspaikka ollut missä tahansa.
"Tulli on tehnyt esitutkinnan aikana yhteistyötä muiden EU-maiden esitutkintaviranomaisten kanssa. Esitutkinnan aikana kiinniotettu Romanian kansalainen on edelleen vangittuna. Tulli on tutkinut tapausta törkeänä huumausainerikoksena."
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 4:23 pm
Kirjoittaja vanhellsing
Täytekakku Koskinen kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 4:19 pm
vanhellsing kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 4:13 pm
Jos ite toisin 15kg kokkelia Ruotsista Suomeen, niin ylittäisin rajan kyllä jossain pohjoisempana, ei tarttisi laivaan mennä, no kukin tyylillään.
Kyllä tämä auto on profiloitu jo paljon ennen rajanylitystä. Kiinni olisi jäänyt, olisi rajanylityspaikka ollut missä tahansa.
"Tulli on tehnyt esitutkinnan aikana yhteistyötä muiden EU-maiden esitutkintaviranomaisten kanssa. Esitutkinnan aikana kiinniotettu Romanian kansalainen on edelleen vangittuna. Tulli on tutkinut tapausta törkeänä huumausainerikoksena."
Totta, mutta silti laivaan meno lisää riskiä ja omituinen valinta tuollaisen määrän salakuljetukseen.
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 9:04 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Tyyppi voi olla hyvinkin sellanen kerjääjiä maahan järjestäjä, kun Tanskan kämpiltä löytyi väärennettyjä henkilöpapereitakin.
Näitä tuli ennen Ruattinlaivoilla vastaan, kännykkä kokoajan kourassa.
Onneton sattuma tai ei niin yli kaksimiljoona on poissa markkinoilta, mikä on hieno juttu.

Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 10:19 pm
Kirjoittaja Murheli
Ja samaan aikaan kun tämä valmiiksi maalitettu otettiin kiinni, tuotiin jostain vielä enemmän kamaa maahan. Näin itse olisin ainakin toiminut
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 10:35 pm
Kirjoittaja Calabash
Romanialaiset harrastavat kaikkea mahdollista rikollisuutta. Joitakin vuosia sitten aloittivat täällä pienellä katukaupalla. Nyt on isommat kuviot ja perustuvat jo rahanpesupaikkoja Suomeen. Pieniä elintarvikeliikkeitå jne. Heistä tulee iso riesa.
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: La Heinä 13, 2024 9:10 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Kamaahan tulee jatkuvasti maahan, mutta yleensä vähän pienemmissä erissä. Tulli on itse arvioinut, että vain 10 % jää kiinni. Loput pääsee markkinoille.
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: La Heinä 13, 2024 10:10 am
Kirjoittaja pasip
Ei muuta kuin kirjaa ja tv-sarjaa tekemään niin saadaan näistäkin tekijöistä ”sankareita”
Re: Tulli takavarikoi Naantalin satamassa yli 2 miljoonan euron arvosta kokaiinia
Lähetetty: La Heinä 13, 2024 12:21 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Tämä mieshän linkittyy katiska 2:n myös ja juuret Tampereen lätkäkerhossa.