Sivu 1/2

Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 2:29 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Lounais-Suomen poliisi selvittää Turun keskustassa keskiviikkoyönä tapahtunutta ampumistapausta
Kahden miehen välisessä välienselvittelyssä toisen miehen epäillään ampuneen toista osapuolta. Poliisi otti epäillyn ampujan kiinni Raisiossa keskiviikkona puolenpäivän jälkeen.

Poliisi sai keskiviikkoaamuyöllä noin puoli neljän aikaan ilmoituksen ravintolan edessä tapahtuneesta ammuskelusta Turun Eerikinkadulla.
Tapahtumat olivat tiettävästi saaneet alkunsa ravintolan sisällä tapahtuneesta miesten keskinäisestä välienselvittelystä. Erimielisyyttä oli siirrytty selvittelemään ravintolan ulkopuolelle, missä toinen mies käytti ampuma-asetta.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan epäilty ampui toista miestä, minkä jälkeen hän poistui paikalta. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon.
Erilaisten tutkintatoimien avulla poliisi pääsi epäillyn jäljille, ja hänet otettiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen kiinni Raision Vaisaaren kaupunginosassa.

Poliisi jatkaa keskiviikon öisten tapahtumien selvittämistä. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa tapon yrityksenä.
https://poliisi.fi/-/poliisi-selvittaa ... ttu-kiinni

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 2:37 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Turussa ammuskeltiin ravintolassa – poliisi löysi epäillyn Raisiosta
Kyseessä on Lounais-Suomen poliisille päivän toinen tehtävä, johon osallistuu raskaasti varustautuneita poliiseja.

Poliisilla oli keskiviikkona iltapäivällä käynnissä poliisioperaatio Raision Vaisaaressa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Ilta-Sanomien paikalla olleen lukijan mukaan Vaisaaressa kerrostalon pihassa oli raskaasti aseistautuneita poliiseja.
Poliisi kertoo, että operaatio liittyi kiinniottotilanteeseen. Poliisi tutkii keskiviikkoyönä Turun keskustassa tapahtunutta ammuskelua.

Poliisi sai aamuyöllä noin puoli neljän aikaan ilmoituksen ammuskelusta ravintolan edessä Turun Eerikinkadulla.
Tapahtumat olivat tiettävästi saaneet alkunsa ravintolan sisällä tapahtuneesta miesten keskinäisestä välienselvittelystä. Erimielisyyttä oli siirrytty selvittelemään ravintolan ulkopuolelle, missä toinen, mies käytti ampuma-asetta.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan epäilty ampui toista miestä, minkä jälkeen hän poistui paikalta. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon.
Erilaisten tutkintatoimien avulla poliisi pääsi epäillyn jäljille, ja hänet otettiin keskiviikkona puolenpäivän jälkeen kiinni Raision Vaisaaren kaupunginosassa.
Poliisi jatkaa keskiviikkoöisten tapahtumien selvittämistä. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa tapon yrityksenä.
Vaisaaressa.jpg
Vaisaaressa.jpg (160.33 KiB) Katsottu 8187 kertaa
Lounais-Suomen poliisilla oli keskiviikkona toinenkin tehtävä, johon osallistui raskaasti varustautuneita poliiseja. Ilta-Sanomien lukijan mukaan tehtävä oli käynnissä ennen aamukahdeksaa Turun Kärsämäessä.
– Siinä oli normaaleja poliisin maijoja, pari panssariautoa, poliisin musta sprintteri, lukija kertoi aiemmin.
Lounais-Suomen poliisista ei kommentoitu tapausta tarkemmin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010847027.html

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 2:43 pm
Kirjoittaja SimaRusina
Mahtoikohan olla Eerikinkadun Pata-Ässä?

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 2:44 pm
Kirjoittaja Millavaan
No olisko nää nyt mustalaisia kun niillä on häätö käynnissä turun suunnalla. En jaksa selittää mutta jos seuraa kaaleet tänne -sivustoa niin tietää mistä on kyse..

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 3:36 pm
Kirjoittaja MrJay
Millavaan kirjoitti: Ke Marras 20, 2024 2:44 pm No olisko nää nyt mustalaisia kun niillä on häätö käynnissä turun suunnalla. En jaksa selittää mutta jos seuraa kaaleet tänne -sivustoa niin tietää mistä on kyse..
Sinänsä vois olla mahdollista. Kyseiseen taloon muutti keväällä romaneja ja heistä on ollut viime kuukausina muutakin harmia. Tosin tuossa ja viereisessä talossa asuu sen sortin porukkaa enemmänkin että voi ne olla ihan sekakäyttäjiäkin.
Ihan tässä kahden talon päässä alle 100 metriä tapahtumataloista asun ja ihmettelinkin kun noita poliisin autoja tuli pilvin pimein. En jaksanut lähteä koiraa kusettamaan lähemmäs ja olisinko ihan viereen päässytkään. Täytyy udella "Vaisaaren tietotoimistolta" lisää, eiköhän tuokin selvinne pian.

Pataässä tai liki vieressä oleva Tinatuoppi itselläkin ekana mieleen. Vois kai se olla Marilynkin.

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 4:12 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Vaiko toisaan Tinari? Tinarissa ei kyllä paljoa mustalaisia näy, sen verran kantaukko ja rocki mesta. Joko Kaaleet sivusto on ratkaissut asian?

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 4:21 pm
Kirjoittaja Millavaan
Ghost hunting kirjoitti: Ke Marras 20, 2024 4:12 pm Vaiko toisaan Tinari? Tinarissa ei kyllä paljoa mustalaisia näy, sen verran kantaukko ja rocki mesta. Joko Kaaleet sivusto on ratkaissut asian?
Ei. Mutta myöskään pataässään ei pitäisi mustalaisten päästä kun eikös ko ketjulla oo linjaus ettei he pääse sisään? Tosin, eihän tässä välttämättä oo ollut kyse mustalaisista.

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 4:53 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Millavaan kirjoitti: Ke Marras 20, 2024 2:44 pm No olisko nää nyt mustalaisia kun niillä on häätö käynnissä turun suunnalla. En jaksa selittää mutta jos seuraa kaaleet tänne -sivustoa niin tietää mistä on kyse..
En usko mustalaisten välienselvittelystä olleen kyse, kun toinen mies sai osuman. Ellei sitten osuman saanut ole seurueen ulkopuolinen henkilö, joka oli väärässä paikassa väärään aikaan ja sai harhaluodista kopin.

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 5:00 pm
Kirjoittaja Ludvig Dorka
^
Totta, manne tuskin olis osunut, jollei sitten ihan kosketuslaukausta ampunut.
Pyssy-Timo tai yöntimo ehkä?

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 5:24 pm
Kirjoittaja Millavaan
Koska tää on tapon yritys niin eikös tästä sitten esitetetä vangittavaksi joten saa tietää nimen, ite veikkaan silti mustalaisia perustuen viime aikaisiin juttuihin kaaleiden sivuilla.

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 5:40 pm
Kirjoittaja Maximium
Millavaan kirjoitti: Ke Marras 20, 2024 5:24 pm Koska tää on tapon yritys niin eikös tästä sitten esitetetä vangittavaksi joten saa tietää nimen, ite veikkaan silti mustalaisia perustuen viime aikaisiin juttuihin kaaleiden sivuilla.
Kerrankin voi olla samaa mieltä sun kanssa että manne olis tekijä.

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 8:29 pm
Kirjoittaja Neonataali
Ghost hunting kirjoitti: Ke Marras 20, 2024 4:12 pm Vaiko toisaan Tinari? Tinarissa ei kyllä paljoa mustalaisia näy, sen verran kantaukko ja rocki mesta. Joko Kaaleet sivusto on ratkaissut asian?
Tinatuoppi auki kahteen, Pataässä aamu kuuteen. Eiköhän ratkaise asian..

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: Ke Marras 20, 2024 9:04 pm
Kirjoittaja jaaniiei
Viimeaikoina lähtökohtasesti tälläisissä ammuskeluissa, joita ravintoloissa tai niiden välittömmäsä läheisyydessä on toteutettu, on sormi liipaisimella ollut smugut. Tästä syystä itsekin kallistan spekulaationi ensimmäisenä heidän suuntaan.

*poistettu poliittista öyhöä*tm

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: To Marras 21, 2024 3:34 pm
Kirjoittaja SemiCeepee
Ampuja ei ainakaan oo manne, uhrista en tiedä. Lisää faktaa odotellessa!
Kaveri kyseessä joten Fakta

Re: Poliisi selvittää yöllistä ampumistapausta Turussa – epäilty otettu kiinni

Lähetetty: To Marras 21, 2024 4:00 pm
Kirjoittaja Millavaan
SemiCeepee kirjoitti: To Marras 21, 2024 3:34 pm Ampuja ei ainakaan oo manne, uhrista en tiedä. Lisää faktaa odotellessa!
Kaveri kyseessä joten Fakta
Selvä homma.