Siirtyykö Akseli Herlevi Onlyfansiin?
Lähetetty: Ke Tammi 08, 2025 12:35 pm
Ravintolayrittäjä ja julkkiskokki Akseli Herlevi on hakenut Naughty BRGR Oy -yrityksensä konkurssiin tänään keskiviikkona.
– Yritettiin tehdä merkintäoikeusanti, mutta emme saaneet kerättyä riittävästi varoja jatkamiseen, koska kaikki pitävät noin 25 euroa maksavia hampurilaisaterioita ylihinnoiteltuina ja bisneksenä tuhoon tuomittuna – paitsi minä. Siinä konkretisoitui, että konkurssi tulee tapahtumaan eikä mitään ole tehtävissä, kapeaharteinen Herlevi kertoi itkien Kauppalehden haastattelussa.
Nyt Herlevin fanit jännittävät komistuksen mahdollista siirtymistä Onlyfansiin. Hieman yllättäen heteroseksuaalina tunnetun Herlevin Onlyfans-lanseerausta odottavat eniten hänen miespuoliset ihailijansa.
Vastaavat peliliikkeet ovat toistaiseksi olleet lähinnä liiketoimissaan vuosikausia tunaroineiden naisten tapana. Onlyfansissa kaikkein pyhimpiä paikkojaan esittelevät tunnetut kaunottaret kuten Susanna Penttilä, Tiina Jylhä ja Anne Kukkohovi. Lisäksi Onlyfansissa on nähty Euroviisuedustaja Käärijä työntämässä porkkanaa anukseen.
Rummopornon kuningattareksikin sanottu Penttilä päätyi tekemään rajua pornoa pienen vaateliikkeensä myynnin loputtua kokonaan. Osayynä myynnin romahtamiseen oli Penttilän jääminen kiinni feikkivaatteiden kaupasta.
Silikoni-implanttikauppiaana yli 30 vuotta toiminut Tiina Jylhä oli puolestaan pakotettu siirtymään Onlyfansiin, kun hänen kuuluisat maskikaupat menivät mönkään. Samaan aikaan MOT-ohjelmassa paljastettiin Jylhän vuosikausia jatkuneet tissihuijaukset.
Yhdysvaltoihin "aikuismallin uraa luomaan lähtenyt" Kukkohovi puolestaan siirtyi Onlyfansiin sen jälkeen, kun hän oli jättänyt kymppitonnin pikavipin kokonaan maksamatta.