7kk ehdollista lapsen hyväksikäytöstä
Lähetetty: Pe Heinä 11, 2008 10:38 pm
Taas voi vaan funtsia suomen oikeusjärjestelmää.. vittu miten helpolla.
Kempeleläinen mies tuomittiin Heinolan käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomio annettiin ehdollisena koetusajan ulottuessa 3. heinäkuuta 2010 asti.
Pääkäsittely asiassa oli käräjäoikeuden Mäntyharjun istunnossa reilu viikko sitten. Tuomio annettiin kansliasta perjantaina.
Itse teko oli tapahtunut 18.-19.6. 2007. Oikeus hylkäsi syytteen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen.
Teon moitittavuus ja olosuhteet olisivat edellyttäneet ehdotonta tuomiota. Ehdolliseen päädyttiin kuitenkin, koska kyse oli kertaluonteisesta rikoksesta, uhri oli lähellä suojaikärajaa, eikä tekijällä ollut aiempaa rikollisuutta tunnollaan.
Tekijä tuomittiin maksamaan uhrille yhteensä 2\!q 615 euroa korvauksia. Summa koostuu 2\!q 000 euron kärsimyskorvauksesta, 500 euron korvauksesta kivusta ja särystä sekä parista pienemmästä korvausperusteesta.
Oikeus määräsi asian yksityiskohdat ja asianomistajan henkilöllisyyden salaisiksi 60 vuodeksi.