Sivu 1/1

Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ti Maalis 04, 2025 3:16 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä törkeää henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua Turussa
Rikoksesta epäiltynä on vangittu kaksi henkilöä.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin partiot ottivat kiinni 8.2.2025 kaksi miestä Turun keskustan tuntumassa.
– Rikoksesta epäillyt tavoitettiin poliisin omien toimenpiteiden ansiosta. Nopeiden alkutoimien ansiosta pystyttiin todennäköisesti estämään vakavampi rikos, joka olisi poliisin esitutkinnassa keräämän tiedon perusteella kohdistunut yhteen, epäiltyjen ennakkoon valitsemaan henkilöön, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha-Pekka Karkkola Keskusrikospoliisista.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi kaksi Ruotsin kansalaista todennäköisin syin epäiltyinä törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta 12.2.2025.

Asian esitutkinta on vielä kesken, joten rikosepäilyn sisällöstä ei voi lausua tässä vaiheessa enempää. Asiassa tehdään tiivistä yhteistyötä Ruotsin poliisiviranomaisten kanssa. Asiasta tiedotetaan tarvittaessa lisää esitutkinnan valmistuttua kevään 2025 aikana.

https://poliisi.fi/-/kaksi-vangittu-epa ... ta-turussa

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ti Maalis 04, 2025 3:39 pm
Kirjoittaja URSA
Kuulostaa katujengijutuilta kun kerran tarvitaan yhteistyötä Ruotsin poliisiviranomaisten kanssa eikä ole kyse terrorismista. Joko ruotsalainen katujengi yrittänyt vallata Turun joltain jengiltä tai joku tilannut palkkamurhan.

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ti Maalis 04, 2025 5:39 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Ei tainneet olla Svenejä nämä.

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ke Maalis 05, 2025 10:38 am
Kirjoittaja TooColdToRun
Leiffi ja Allani tulleet puolustamaan sukulaisten kunniaa ?

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ke Maalis 05, 2025 5:34 pm
Kirjoittaja Carelin
Kyllä taas oli kyseessä katujengien värväykset.

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ke Maalis 05, 2025 10:54 pm
Kirjoittaja aku88
Uskon että ovat tänne päästyään käräyttäneet itsensä?

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: Ke Maalis 05, 2025 10:55 pm
Kirjoittaja aku88
aku88 kirjoitti: Ke Maalis 05, 2025 10:54 pm Uskon että ovat tänne päästyään käräyttäneet itsensä? Pakotettuna lähteneet ja pupupöksyyn.

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: To Maalis 06, 2025 2:43 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Turkuun suunniteltu väkivaltarikos saattoi olla tilaustyö – Jäljet johtavat Ruotsiin
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Pekka Karkkola kertoo, että valmisteltu rikos olisi liittynyt huumausainerikoksiin. Epäillyt ovat Ruotsin kansalaisia.
– Suunnitelma on ollut ja sitä tutkitaan. Sen sisällöstä ei pysty tässä vaiheessa kertomaan. Tutkimme motiivia ja teon tarkoitusta.

Tällä hetkellä tutkinnassa pyritään selvittämään teon motiivia. Molemmat epäillyt ovat Ruotsin kansalaisia. Heidät vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta 12.2.
Poliisi tutkii tällä hetkellä sitä, oliko kyseessä tilaustyö Ruotsista.
– Sitä selvitetään. Tämän asian tiimoilta tehdään tiivistä yhteistyötä Ruotsin kanssa, sanoo Karkkola.
Liittyykö tämä aiemmin esillä olleisiin ruotsalaisiin rikollisjärjestöihin, eli Foxtrotiin tai Dödspatrulleniin?
– Se on myös yksi keskeisistä jutuista, joita selvitämme Ruotsin poliisin kanssa yhteistyössä.

Foxtrot-juttu kytkeytyy Iltalehden tietojen mukaan myös tänään torstaina uutisoitiin huumeverkostoon, jota pyöritti 22-vuotias suomalaismies. Karkkolan mukaan hänen tutkimansa rikoksen yhteyttä tähän kokonaisuuteen selvitetään edelleen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a40c ... 0d7f9a7f40

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: To Maalis 06, 2025 2:59 pm
Kirjoittaja Tupla
Carelin kirjoitti: Ke Maalis 05, 2025 5:34 pm Kyllä taas oli kyseessä katujengien värväykset.
Jaaha.
Carelinilta taas varmaa tietoa :roll:

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: To Maalis 06, 2025 3:10 pm
Kirjoittaja Tupla
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Maalis 06, 2025 2:43 pm Turkuun suunniteltu väkivaltarikos saattoi olla tilaustyö – Jäljet johtavat Ruotsiin

...
Liittyykö tämä aiemmin esillä olleisiin ruotsalaisiin rikollisjärjestöihin, eli Foxtrotiin tai Dödspatrulleniin?
– Se on myös yksi keskeisistä jutuista, joita selvitämme Ruotsin poliisin kanssa yhteistyössä.

Foxtrot-juttu kytkeytyy Iltalehden tietojen mukaan myös tänään torstaina uutisoitiin huumeverkostoon, jota pyöritti 22-vuotias suomalaismies. Karkkolan mukaan hänen tutkimansa rikoksen yhteyttä tähän kokonaisuuteen selvitetään edelleen.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a40c ... 0d7f9a7f40
Tuo parikymppinen suomalainen ollut jo syksystä vangittuna, että onko kyennyt poliisisellistä jakamaan tappotuomioita, vai minkä mutkan kautta liittyisi?

Laajenee näköjään koko ajan, tuleekohan Suomen laajimmajsi jutuksi. Nyt on ihan hajallaan minfossa, tietenkin, mutta pitäisikö perustaa oma alue tälle, johon sitten eri jutut omiksi ketjuiksi?

Re: Kaksi vangittu epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta Turussa

Lähetetty: To Maalis 06, 2025 5:18 pm
Kirjoittaja Carelin
Tupla kirjoitti: To Maalis 06, 2025 2:59 pm
Carelin kirjoitti: Ke Maalis 05, 2025 5:34 pm Kyllä taas oli kyseessä katujengien värväykset.
Jaaha.
Carelinilta taas varmaa tietoa :roll:
Ei vaan oli Håkan ja Börje.