Sivu 1/1

Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2025 10:11 am
Kirjoittaja Collie
Kovin on hintsusti annettu tietoa Ylen lyhykäisessä pikku-uutisessa. Vuosia takaperin tällainen puukoin varustautuneen laittomasti maassa oleskelevan mamun poliisien kimppuun hyökkääminen olisi ollut isompi uutinen. Suurta yleisöä varmaan mm. kiinnostaisi tietää mistä, milloin ja miksi laiton puukkomamu on tänne kylmään Pohjolaan eksynyt ja karkotetaanko pois Suomesta vai päästetäänkö taas vapaaksi vaeltelemaan suomalaisten keskuuteen. No, nuohan ovat tietenkin sellaisia kysymyksiä mitä vain journalistit selvittäisivät.


"Mies yritti löydä poliisia päähän nyrkillä Oulussa

Kyse oli poliisin kiinniottotilanteesta. Mieheltä löytyi myös puukko.

Kaksi miestä oli yrittänyt paeta poliisipartiota juosten, mutta poliisi sai heidät kiinni. Toinen miehistä yritti tuolloin lyödä poliisia kaksi kertaa nyrkillä pään alueelle.

Selvisi, että kyseinen henkilö on maahantulokiellossa, ja häneltä löytyi myös puukko. Miestä epäillään maahantulokiellon rikkomisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta yleisellä paikalla.

Hänet vietiin poliisivankilaan."

https://yle.fi/a/74-20150145

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2025 10:19 am
Kirjoittaja canis lupus
Se oli hedelmäveitsi... Mitenkäs muuten apina saa banaania auki?

Antakee nyt Oulun sinitukkaiset neidot hädänalaiselle vähän viivaa, kyllä siitä hyvä veronmaksaja vielä saadaan. Tai hei, Ohisalo. Ota nyt koppi!

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2025 1:10 pm
Kirjoittaja Seppo777
Oulussa pyörii myös muutamia ruotsalaisia ns. gangstereita, joilla on maahantulokielto ja ovat melko useasti poliisin kanssa napit vastakkain. Mm. eräs veljeskaksikko. Voi olla kyse näistä tälläkin kertaa.

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ti Maalis 18, 2025 1:21 pm
Kirjoittaja BLOFELD007
Takasin kotimaahansa tällainen sekopää mahdollisimman nopeasti :D

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ke Maalis 19, 2025 5:27 am
Kirjoittaja Knobster
Ihanan raikasta, ei ollut natsi eikä puukotellut lapsia.

Maahantulokieltoa voisi ehkä alkaa jopa valvomaan :D

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ke Maalis 19, 2025 6:52 am
Kirjoittaja oh my
Mitä tarkoittaa maahantulokielto??? Sitä,että joku hiekkanekru voi heilua puukon kanssa Oulussa....miten noita kieltoja toimeenpannaan /valvotaan kun maassa varmaan useita, jotka olisi pitänyt lähettää helvettiin aikoja sitten.

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ke Maalis 19, 2025 8:13 am
Kirjoittaja vastarannansääski
Knobster kirjoitti: Ke Maalis 19, 2025 5:27 am Ihanan raikasta, ei ollut natsi eikä puukotellut lapsia.
Pidä fantasiasi itselläsi.

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ke Maalis 19, 2025 8:22 am
Kirjoittaja Knobster
vastarannansääski kirjoitti: Ke Maalis 19, 2025 8:13 am
Knobster kirjoitti: Ke Maalis 19, 2025 5:27 am Ihanan raikasta, ei ollut natsi eikä puukotellut lapsia.
Pidä fantasiasi itselläsi.
Meinaatko että olisi sittenkin natsi? Voihan se olla että oli vaikka ruotsalainen natsi. Se on kuitenkin faktaa että ei puukottanut lapsia.

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ke Maalis 19, 2025 8:33 am
Kirjoittaja Private dick
Seppo777 kirjoitti: Ti Maalis 18, 2025 1:10 pm Oulussa pyörii myös muutamia ruotsalaisia ns. gangstereita, joilla on maahantulokielto.
Voi olla myös virolaisia.

Re: Puukkoa kantanut mamu hyökkäsi poliisin kimppuun nyrkein Oulussa

Lähetetty: Ke Maalis 19, 2025 9:30 am
Kirjoittaja Knobster
^ Virolaiset tosiaan tykkäävät taistella poliisia vastaan.