MURHA.INFO

Suomessa on jo vuosien ajan ollut tapana tuoda surmapaikoille kukkia, kynttilöitä ja viestejä. Viimeksi kiinnitin tähän huomiota tämänpäiväisissä lehtikuvissa, jotka liittyivät Keravalla sattuneesta henkirikoksesta kertoneisiin uutisiin. Käsitykseni mukaan tällainen tapa ilmaista osanotto traagisiin tapahtumiin on levinnyt Suomeen ulkomailta. Millainen käsitys teillä muilla on tästä asiasta, pitääkö tämä paikkansa? En muista, että Suomessa olisi ollut tällaista tapaa ennen 1990-lukua ainakaan niin huomattavissa määrin kuin myöhempänä aikana. Mielestäni erittäin hieno ja vaikuttava tapa ilmaista osanotto.

Mun mielestäni tää on jonkinlainen muoti-ilmiö, seurausta siitä, että "kollektiivinen suru" koetaan jotenkin hienoksi tai yleväksi asiaksi.
Pitäähän niillä kriisiaputerapeuteillakin jotain töitä olla.

Mutta jos oikein muistelen, niin itse muistan ehkä ensimmäisen kerrran ihmetelleeni julkista suremista prinsessa Dianan kuoleman jälkeen.

Täällä enkuissa jotkut olivat sitä mieltä, että prinsessan kuolemaan liittynyt naurettavan liioiteltu julkinen sureminen johtui siitä, että ihmiset surivat samalla muitakin surujaan. täällä kun yleensä ollaan aika hillittyjä. Siitä syntyi vaan jonkunlainen joukkopsykoosi...

Tulee nyt heti mieleen Palmen murhapaikalle viedyt kukat ja kynttilät, vuosi oli 1986.

Ite tykkään enemmän muistograffiteista. Eleenä hienompia ja tietysti ihan visuaalisestikin. Ellen tietäisi sellaisen olevan hyvin rikollista ja paheksuttavaa toimintaa, niin oisin ehkä maalannut pari ton kaltasta piissiä joskus... ;)

Itse olin maalaamassa muistokuvaa asvalttiin jo vuonna 1990, ja sitä ennen muistan noita kynttilä/kukka-meriä kuolinpaikoilla. Joku asiaan vihkiytynyt joskus väitti että se kuolinpaikka on vanhan perinteen mukaan surupaikka kunnes kuollut on saanut haudan levon. Tiedä sitten... mutta on niitä ainakin täällä Porin seudulla kauan ollut.

Arlene kirjoitti:Tulee nyt heti mieleen Palmen murhapaikalle viedyt kukat ja kynttilät, vuosi oli 1986.

Jotenkin muistan myös, että olisi alkanut tästä tämä tapa.
Äitini oli (sattumoisin, i hope.. ) Ruotsissa käymässä murhan aikoihin ja kovin oli kuulemma kukitettu tuo paikka/katu kun oli käynyt katsomassa.

Jo vuonna 1988 minä olin ihmettelemässä Järvenpäässä sitä runsailla kukilla ja muistolyhtyillä koristeltua kadunristeystä, jossa Nalle-niminen nuorukainen sai surmansa törmätessään kevytmoottoripyörällään oikealta tulleeseen kuorma-autoon tasa-arvoisessa risteyksessä. Kuulemma nuorukainen kiihdytti 110km/t nopeuteen ennen törmäystä sekä kypärä, hanskat, bootsit ja osat lentelivät ympäriinsä. Järkyttyneet toverit haukkuivat kuorma-autoilijaa julmuriksi, niin suosittu Nalle oli ystäviensä keskuudessa. Kyllä, jo silloin vuonna 1988 pieniä graffiteja oli piirretty asvalttiin nuorukaisen muistoksi.

Jo 1900-luvun alun Helsingissä Tehtaankadun, Puistokadun ja edesmennen satamaradan risteyksessä oli piirretty liidulla kolme ristiä tavarajunan alle jääneiden äidin ja lasten muistoksi. Seuraavien sukupolvien lapset piirtelivät ristiä asvaltille ja kertoilivat kauhujuttuja aina siihen saakka, kunnes rautatie purettiin.

Tiina kirjoitti:

Arlene kirjoitti:Tulee nyt heti mieleen Palmen murhapaikalle viedyt kukat ja kynttilät, vuosi oli 1986.

Jotenkin muistan myös, että olisi alkanut tästä tämä tapa.

Meinaatte siis, että tämä tapa olisi silloin levinnyt Ruotsista Suomeen? Onhan se täysin mahdollista. En nyt enää muista, että tuotiinko silloin Ruotsin suurlähetystön eteen kukkia, kynttilöitä ja viestejä, mutta surunvalittelukirja oli avoimena. Myöhemmin on ainakin ollut tapana tuoda niitä eri maiden suurlähetystöjen eteen: prinsessa Dianan kuoleman jälkeen Iso-Britannian suurlähetystön edusta peittyi kukista, kynttilöistä ja viesteistä. Myöhemmin niitä tuotiin Anna Lindhin murhan jälkeen syyskuussa 2003 Ruotsin suurlähetystön ja Beslanin koulukaappauksen jälkeen syyskuussa 2004 Venäjän suurlähetystön eteen.

Kun tanskalainen Steen Christensen ampui lokakuussa 1997 kaksi poliisia Helsingin Tehtaankadulla, surmapaikalle muodostui valtava kukka-, kynttilä- ja viestimeri. Ihmiset ottivat selvästi mallia hieman aiemmasta, prinsessa Dianan kuolemaa seuranneesta reaktiosta. Tämän tapauksen jälkeen muodostui tavasta tuoda osanoton merkkejä surmapaikalle yleinen käytäntö kaikkialla, missä jotain traagista oli tapahtunut.

Mäsä-Masa kirjoitti: Kyllä, jo silloin vuonna 1988 pieniä graffiteja oli piirretty asvalttiin nuorukaisen muistoksi.

Ite siis tarkoitin ihan kunnollista, isoa ja värikästä seinään/kallioon maalattua muistograffitia. Tyyliin tämä, jossa muistetaan "Haro" nimistä henkilöä: http://farm2.static.flickr.com/1211/811 ... ff.jpg?v=0

Muistelen, että Kyllikki Saaren ja muiden kuuluisien murhattujen henkilöiden hautajaisissa olisi jo ollut kollektiivisen suremisen piirteitä. Myös auto-onnettomuuksissa menehtyneille on pitkään ollut tapana laittaa muistokynttilöitä teiden varsille.

katupoika kirjoitti: Ite siis tarkoitin ihan kunnollista, isoa ja värikästä seinään/kallioon maalattua muistograffitia.

Tuo iso värikäs muistograffiti onkin ihan eri tyyliä kuin ammoin näkemäni pelkällä "vannehopealla" suihketetut asvalttigraffitit.

Minä puolestani luulen, ettei kyse ole niinkään ehkä varsinaisesta suremisesta, ei tapahtuneen eikä omien asioiden vaan osanotosta. Siitä että ollaan järkyttyneitä tapahtuneesta vaikkei ehkä tunnettukaan uhria henkilökohtaisesti, jolloin olisi viety suruvalittelut suoraan omaisille; siitä että asia kosketti läheltä, se tapahtui lähellä, uhri oli luokkakaveri, samassa koulussa, asu naapuritalossa tai jotain vastaavaa; siitä ettei hyväksy tekoa (en tarkoita sitä, että jos ei vie mitään, hyväksyisi teon). Tapahtumapaikalle on helpompi tuntemattoman tai puolitutun viedä kynttilä tai kukkakimppu kuin viedä se uhrin vanhemmille, joita ei ehkä edes tunne eikä tiedä missä he asuvat.
En siis allekirjoita mitään joukkohysteriaa tai -psykoosia.

Niin tossa Dianan tapauksessa se touhottaminen oli kyllä ihan tolkuttomassa mittakaavassa... huhhuh sentään. Varsinkin kun kyseessä oli muutoin kuin symboliarvoltaan täysin merkityksetön ja monin tavoin ehkä harmillinenkin henkilö (äärimmäisen etuoikeutettua elämää viettänyt bimbo, joka nyt sattui olemaan sen verran inhimillinen että harrasti myös hieman hyväntekeväisyyttä). Hassua on se, että kun marmatin tästä yhdelle suomalaiselle kaverille (olin juuri silloin muuttanut tänne), hän vertasi sitä silloin sattuneeseen Christensenin tapaukseen ja myös ihmetteli myös miksi niin monet ihmiset "surivat" poliisien kuolemaa.

Sinänsä kukkien tuominen, hiljaiset hetket jne ovat ihan asiallisia. Ehkä sellaisissa tapauksissa kuten nuo poliisimurhat ja esim. Jokelan tapaus ihmisten perusturvallisuus järkkyy ja sureminen ja osaanotto johtuu enemmän tästä kuin niinkään siitä, että uhreja kovin henkilökohtaisesti surtaisiin.

Olen yrittänyt muistella, mutta ensimmäinen muistikuva kynttilä/kukkamerestä on tuo Palmen murhapaikka v. 1986. Ei kertakaikkiaan tähän hätään muistu muuta mieleen..