Rajakokemuksia
Lähetetty: La Touko 31, 2025 11:36 am
Onko teillä kokemusta siitä kun lähtö on lähellä, mutta vielä ei ole aika?
Hämeen Sanomat 31.5.2025 / https://www.hameensanomat.fi/uutissuomalainen/8557008
Miia Kontro tietää, mitä kuoleman rajalla käyneet ajattelevat – Erkki, 80, salasi kokemuksensa vuosikymmeniä
Moni lähellä kuolemaa käynyt on vaiennut kokemuksestaan vuosikymmeniksi.
Erkin kuolemanrajakokemus tapahtui, kun hän oli noin 17-vuotias. Eräänä päivänä hän istahti koulusta tultuaan keittiönpöydän ääreen. Yhtäkkiä hän tunsi leukansa jännittyvän ja hän putosi tuolilta lattialle.
– Veli kertoi myöhemmin, että hän luuli minun kuolleen. Meillä ei ollut puhelinta, joten äiti ja isä lähtivät alakerran naapuriin soittamaan ambulanssia.
Ambulanssimatkalla Erkki katseli itseään paareilla ulkopuolelta. Hän näki isänsä istuvan hänen vieressään. Oli kylmä, ja isä otti ruskean ruudullisen pikkutakkinsa ja laittoi sen Erkin päälle.
Matka kesti korkeintaan vartin. Sen ajan Erkki oli oudossa tilassa. Sairaalan pihaan tullessa hän näki kirkasta valoa ja tajunta alkoi palautua.
– Minulle tuli voimakas hyvänolontunne. En olisi halunnut sieltä pois. Oli vastentahtoista tulla tajuihin.
Nyt 80-vuotias Erkki sai diagnoosikseen aivosähköhäiriön.
– Mitään vikaa ei löytynyt. Lääkäri sanoi, että tällaiset ovat aika harvinaisia ja saattavat jäädä ainutkertaiseksi. Niin on jäänyt.
Mitään vastaavaa Erkki ei ole sittemmin kokenut.
– Se oli aika selkeä ruumiista irtautumisen kokemus, ja suhtaudun siihen neutraalisti.
Erkki kertoo olevansa uskonnollisesta kodista, jossa ajatuksena oli, että ihminen pääsee kuoltuaan taivaaseen. Se ajatus ei ole hänelläkään muuttunut.
Erkki oli kokemuksestaan hiljaa vuosikymmeniä. Siksi hän esiintyy haastattelussakin vain etunimellään. Kuolemanrajakokemusten jakaminen tuntuu vaikealta, jos muilla ei ole vastaavia kokemuksia.
– Minulle tämä oli tunnekokemus, jota en voi todistaa muuten kuin omalla puheellani. Sitäkään en voi tietää, onko se mielikuvituksen tuotetta.
...
Kontron haastatteluissa rajakokemukset ovat tulleet usein sydäninfarktin, vaikean leikkauksen tai erilaisten onnettomuuksien yhteydessä.
76-vuotias nainen sai sydäninfarktin. Hän koki sairaalassa vajonneensa horrokseen, kuuli itsensä lausuvan kaunista ja pitkää runoa ja näki valtavan kukkaloiston. Lopulta hänelle tuli tunne, että hänet yritetään huijata rajan yli. Nainen olisi halunnut jäädä paikkaan, mutta poikansa takia hän lopulta halusi takaisin elämään.
Moni kokemuksista päättyy viestiin, että oma aika ei ole vielä tullut. Maan päällä on vielä jokin tehtävä tai kerrotaan jonkun lähiomaisen tarvitsevan henkilöä.
50-vuotias nainen sai 12-vuotiaana keuhkokuumeen. Hän irtautui kehostaan. Kolme hahmoa, jotka hän tulkitsi enkeleiksi, tulivat hakemaan häntä ja alkoivat nostaa ylöspäin. Samanaikaisesti hän näki äitinsä kodin keittiössä ja tunsi äidin yksinäisyyden. Hänellä oli miellyttävä olo, mutta tuli tunne, ettei äiti kestäisi tyttären kuolemaa. Samalla hetkellä äiti nousi ja tuli tyttärensä huoneeseen. Tyttö katseli, kun äiti alkoi ravistella häntä, vei kylpyammeeseen ja suihkutti kylmää vettä. Vähitellen hän palasi omaan kehoonsa, mikä oli hyvin kivuliasta. Lopulta kävi ilmi, että hän oli penisilliinille allerginen.
...