Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
-
PaikallaOikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17460
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Lihatiskin työntekijää oli ohjeistettu leikkaamaan homepilkut pois lihoista ennen esille laittamista. Turussa toimineen etnisen ruokakaupan vastuuhenkilöitä syytettiin terveyden vaarantamisesta. Kaupungin valvonnan mukaan terveysvaaraa aiheuttavat ongelmat on nyt saatu siivottua.
Etnisen ruokakaupan vakioasiakas sairastui pahoin syötyään liikkeestä ostamaansa lihaa Turussa. Mies oli ostanut lihaa samasta kaupasta aiemminkin, mutta tällä kertaa lautaselle päätyi selvästi pilaantunutta ruokaa. Mies oksensi ja oireili pian syömisen jälkeen.
Myöhemmin mies muisteli viranomaisille, että välillä kaupassa myyty liha oli ollut tummaa ja sinertävää. Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla.
Miehen muistikuvat lihan laadusta painoivat vaakakupissa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, missä puitiin turkulaisen ruokakaupan toimintaa toukokuun lopulla. Perheyrityksen kolmelle vastaavalle henkilölle vaadittiin rangaistusta asiakkaidensa terveyden vaarantamisesta heidän myytyään pilaantunutta lihaa vuosien 2019–2022 välisenä aikana.
Terveystarkastajat tekivät yrityksen molempiin Turun toimipisteisiin valvontakäynnin marraskuussa 2022. Ensimmäisestä liikkeestä tarkastaja löysi muun muassa pilaantunutta naudanlihaa ja likaantuneita lampaan lihoja liikkeen lattialta ja ruosteiselta hyllyltä.
Lukuisista elintarvikkeista puuttuivat vaadittavat pakkausmerkinnät. Osa tuotteista, joissa päiväystiedot oli merkitty, oli vanhentuneita.
Oikeudessa terveystarkastaja muisteli, että pakastehuoneen ovella oli ollut iso ”jääputous”, mikä paljasti kylmähuoneen lämpötilan sahanneen edes takaisin. Myös elintarvikkeissa oli ollut jäätä.
Toisessa toimipisteessä vieraillut tarkastaja puolestaan löysi lihakylmiöstä lihapaloja, joissa oli home- ja hiivapilkkuja. Lihatiskin työntekijä oli kertonut tarkastuksen aikana tarkastajalle, että häntä oli ohjeistettu leikkaamaan pilaantuneet osat pois ennen myyntiin laittoa.
Lihaa myynyttä työntekijää kuultiin myös oikeudessa. Tämän mukaan myymättä jääneisiin lihoihin oli muodostunut vihreää kalvoa, mutta hänen esimiehensä olivat pyytäneet poistamaan kalvon ja laittamaan lihan takaisin myyntiin. Mies muisteli, että asiakkaat olivat valittaneetkin laadusta.
Myöhemmin kävi ilmi, että yrittäjät olivat tämän jälkeen siirtäneet kaikki ensimmäisen myymälän väliaikaiseen myyntikieltoon asetetut elintarvikkeet toiseen myymäläänsä säilytykseen.
Terveyden vaarantamisesta syytetyistä miehistä nuorempi toimi yhtiön toimitusjohtajana. Tämän isä, vuonna 1956 syntynyt mies, katsottiin yhtiön tosiasialliseksi toimijaksi. Kolmas syytetty, samaan perheeseen kuuluva nainen, vastasi talousasioista ja oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Toimitusjohtaja, vuonna 1985 syntynyt mies, kiisti terveyden vaarantamisen ja pilaantuneen lihan myymisen. Hän kuitenkin myönsi syyllistyneensä terveysrikokseen.
Lihan laadun lisäksi oikeudessa puitiin, oliko yrityksessä pesty lihan käsittelyyn käytettyjä astioita wc-puhdistusaineella, sekä sitä, myytiinkö liikkeessä syötäväksi lampaan päitä. Suomessa saa myydä karitsojen, mutta ei yli vuoden ikäisten lampaiden päitä, sillä ne on luokiteltu riskiainekseksi.
Kolmikko katsottiin syyllisiksi terveyden vaarantamiseen. Vuonna 1964 syntyneelle naiselle tuomittiin neljä kuukautta ja viisitoista päivää ehdollista vankeutta. Molemmille miehille tuomittiin puoli vuotta ehdollista.
Miehet katsottiin syyllisiksi myös luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttöön. Yrityksellä oli palveluksessaan kaksi työntekijää, joilla ei ollut oleskelu- tai työlupaa Suomessa.
Luvattoman työvoiman käytöstä syytettiin myös neljättä henkilöä, mutta hänen syytteensä hylättiin.
Toissaviikolla annettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
https://www.ts.fi/uutiset/6692772

Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Siis eikö Turus ole enää maahanmuuttajia? Onneksi asiakkaiden myrkyttäjät saivat vain ehdollista, kaikille on annettava toinen mahdollisuus jos joku asiakas jäi vielä henkiin kitumaan.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 9:54 pm Kaupungin valvonnan mukaan terveysvaaraa aiheuttavat ongelmat on nyt saatu siivottua.
Millions must go.
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4759
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 9:54 pm Etnisen ruokakaupan vakioasiakas sairastui pahoin syötyään liikkeestä ostamaansa lihaa Turussa.
Perheyrityksen kolmelle vastaavalle henkilölle vaadittiin rangaistusta asiakkaidensa terveyden vaarantamisesta heidän myytyään pilaantunutta lihaa vuosien 2019–2022 välisenä aikana.
https://www.ts.fi/uutiset/6692772
Varissuo?
Semmoinen tunne, että tästä tai vastaavasta on ollut juttua aikaisemminkin.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
-
Keplotteleva konna
- Michael Knight
- Viestit: 4014
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Ei ole joidenkin kuluttajien hölmöydellä rajaa, kun ostavat "tuoretta" lihaa joltain apinalta.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
-
PaikallaOikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17460
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Kyseessä ollut näköjään Deli Market Turku, jolla 2 myymälää: Eerikinkatu 5 ja Itäkaari 28
Tuolta löytyy eräs tapaukseen liittyvä asiakirja:
https://ah.turku.fi/rlupalk/2022/1222024p/4799890.htm
Omistaja näköjään Bagdad Export & Import Oy, joka onkin menossa nurin,
osakepääomakin on jo menetetty.
Hallitus
Hallitus (Rekisteröity 08.05.2012)
Tehtävä tai asema Nimi Syntymäaika
Puheenjohtaja al Robahi Muna Abdelzahra
Hasoon
06.04.1964
Varsinaiset jäsenet al Gangaray Ahmed 03.06.1985
Varajäsenet al Gangaray Akeel 31.01.1983
Toimitusjohtaja
Muu johto (Rekisteröity 08.05.2012)
Tehtävä tai asema Nimi Syntymäaika
Toimitusjohtaja al Gangaray Ahmed 03.06.1985

- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5182
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
.
- Olipa taas HALALIA koko rahalla.
Kaitpa nuo ovat "oppineet" lähtömaassa, että lihan kunto nyt voi toisinaan olla hiinä ja hiinä. Jopa läpeensä sinertävää.

X X X X X
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Turussa näitä riittää. Al Chibib oli näkyvä hahmo politiikassa ja SDP:ssä, kunnes:
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016050721527548
Turun varakaupunginvaltuutetun, elintarvikeyrittäjä Ahmed Al-Chibibin (sdp) myymälässä todettiin laittomuuksia, mutta ne pysyivät yli neljä vuotta salassa Turun vastuulautakunnalta.
https://www.ts.fi/uutiset/3880027
Silloin kun herra oli vielä mannekiinimamu:
https://www.hs.fi/ihmisia/art-2000004373647.html
https://yle.fi/a/3-5238629
Al Chibib ehdolle eurovaaleihin
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016050721527548
Turun varakaupunginvaltuutetun, elintarvikeyrittäjä Ahmed Al-Chibibin (sdp) myymälässä todettiin laittomuuksia, mutta ne pysyivät yli neljä vuotta salassa Turun vastuulautakunnalta.
https://www.ts.fi/uutiset/3880027
Silloin kun herra oli vielä mannekiinimamu:
https://www.hs.fi/ihmisia/art-2000004373647.html
https://yle.fi/a/3-5238629
Al Chibib ehdolle eurovaaleihin
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Kehitysmaissa säännöt ja lait nyt ovat korkeintaan viitteellisiä, eikä sikäli ihmetytä, että aivan kaikki on päin vittua.
Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
-
Keplotteleva konna
- Michael Knight
- Viestit: 4014
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
No jos on lyönyt pilalle mennyttä lihaa pakkaseen ja ajatellut myyvänsä sen sieltä, niin harvoin se pakastaminen lihan laatua ainakaan parantaa.Villeri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 4:50 am Kehitysmaissa säännöt ja lait nyt ovat korkeintaan viitteellisiä, eikä sikäli ihmetytä, että aivan kaikki on päin vittua.
Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Ostanut kerran pilaantunutta lihaa ja sen jälkeen vielä jatkanut lihan ostamista samasta puljusta. Oikein hyvä asiakas!Villeri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 4:50 am Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla."
Millions must go.
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Niinpä, olis ennemmin vetänyt myllystä läpi ja tehnyt kebab-lihaaKeplotteleva konna kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 7:32 amNo jos on lyönyt pilalle mennyttä lihaa pakkaseen ja ajatellut myyvänsä sen sieltä, niin harvoin se pakastaminen lihan laatua ainakaan parantaa.Villeri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 4:50 am Kehitysmaissa säännöt ja lait nyt ovat korkeintaan viitteellisiä, eikä sikäli ihmetytä, että aivan kaikki on päin vittua.
Tuo nyt hieman mietityttää:"Hän kertoi ostaneensa liikkeestä silloin tällöin myös pakastettua lihaa, joka oli usein pilalla." Mutta samaa kehitysmaasäätöähän se on sekin.
Neuvostoliitto
1922-2022
-
Täytekakku Koskinen
- Adrian Monk
- Viestit: 2746
- Liittynyt: Ti Huhti 12, 2022 6:55 pm
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Onneksi Apinat ostavat yleensä toisiltaan. Siis mitään kovin suurta vahinkoa ei ole tapahtunut.Keplotteleva konna kirjoitti: Ti Kesä 24, 2025 10:19 pm Ei ole joidenkin kuluttajien hölmöydellä rajaa, kun ostavat "tuoretta" lihaa joltain apinalta.
Ainut kakku mikä maistuu, on täytekakku. 
-
Karvainenkaveri
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Kunnon halalia! Varmasti tullut asiakkailla etureidet kipeäksi, seistässään syväkyykyssä 24/7 pöntön reunalla ripuloimassa.
-
Keplotteleva konna
- Michael Knight
- Viestit: 4014
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Pitänyt lisäksi varmistaa, että pönttö on Mekkaan päin, jotta saa samalla hoidettua nekin pyllistelyt.Karvainenkaveri kirjoitti: Ke Kesä 25, 2025 8:54 am Kunnon halalia! Varmasti tullut asiakkailla etureidet kipeäksi, seistässään syväkyykyssä 24/7 pöntön reunalla ripuloimassa.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Re: Turkulaisessa ruokakaupassa myytiin pilaantunutta lihaa vuosien ajan
Jos tuon paikan lihoja on käytetty jossain paikallisessa kebulassa, niin onhan sitä voinut joutua ihan tavallisen "baarin jälkeen kebu"-tyypinkin vatsaan, nam nam!