Vastasyntyneen äiti ja kummitäti tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä
Lähetetty: To Kesä 26, 2025 4:36 pm
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen vastasyntyneen vauvan äidin ja kummitädin, jotka laiminlöivät lapsen ravinnonsaannista annettuja ohjeita
Oikeus tuomitsi heidät puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä.
Käräjäoikeus totesi, että he olivat ruumiillista väkivaltaa sinänsä tekemättä vahingoittaneet laiminlyönneillään ja menettelyllään lapsen terveyttä sekä saattaneet lapsen vakavaan, jopa hänen henkeään ja kehitystään pitkällä aikavälillä uhkaavaan vaaraan.
Lapsi syntyi marraskuussa 2022. Vauva oli heti syntymänsä jälkeen tehohoidossa lääketieteellisistä syistä. Hänellä oli ollut muun muassa vaikeuksia syömisen kanssa.
Vauva kotiutui sairaalasta pari viikkoa myöhemmin nenä-mahaletkun kanssa. Tuolloin vanhempia oli ohjeistettu huolehtimaan lapsen säännöllisestä syömisestä neljän tunnin välein.
Tätä ohjetta oli vielä painotettu noin viikkoa myöhemmin kontrollissa, jossa lapsen painon oli todettu laskeneen.
Runsas viikko myöhemmin seuraavassa kontrollissa lapsen paino oli edelleen alle syntymäpainon. Lapsi otettiin vuorokaudeksi sairaalahoitoon.
Jälleen seuraavassa kontrollissa lapsen paino oli edelleen laskenut ja syöttövälien todettiin olleen liian pitkiä. Vauva oli tässä vaiheessa runsaan kuukauden vanha.
Lapsen äiti ja hänen hoitokäynnillä mukana ollut ystävänsä, lapsen kummitäti, olivat oikeuden mukaan kieltäytyneet lapsen verikokeista ja sairaalahoidosta.
Heille oli kerrottu, etteivät he voisi kieltää lapsen hengen ja terveyden vaatimaa välttämätöntä hoitoa, mutta he olivat poistuneet sairaalasta lapsen kanssa.
Oikeuden mukaan sosiaalityöntekijät ja poliisit joutuivat tavoittelemaan ja suostuttelemaan naisia heidän kotipihallaan saadakseen lapsen Turun yliopistollisen keskussairaalaan hoidettavaksi.
Oikeuden mukaan lapsi saatiin sairaalahoitoon potentiaalisesti hengenvaarallisessa tilassa.
Naiset tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, koska rikosta oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Siihen vaikutti hoidosta kieltäytymisen toistuvuus, lapsen ikä, puolustuskyvyttömyys ja riippuvaisuus muiden huolenpidosta.
Käräjäoikeus velvoitti naiset maksamaan lapselle 750 euroa korvaukseksi kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta.
Kummitädin roolia oikeus kuvasi merkittäväksi. Hän vaikutti vahvasti äidin päätöksiin ja toimi aktiivisesti estääkseen vauvan lääketieteellisesti perustellun ja välttämättömän hoidon.
Kun äiti, kummitäti ja vauva poistuivat sairaalasta, he menivät kummitädin kotiin oikeuden mukaan tarkoituksenaan vaikeuttaa sitä, että viranomaiset löytäisivät heidät.
Matkalla sosiaalityöntekijä tavoitti äidin puhelimitse ja kertoi, että vauva on vietävä ehdottomasti takaisin sairaalaan hoitoon.
Lopulta kummitädin pihalla oli poliisi ja sosiaalityöntekijöitä. Äiti ja kummitäti kieltäytyivät tulemasta ulos talosta. Vasta lapsen isän tultua paikalle äiti ja lapsi poistuivat talosta. Kummitäti soitti sinä aikana jopa hätäkeskukseen saadakseen poliisin ja muut viranomaiset pois pihaltaan.
Oikeuden mukaan äiti oli ambulanssimatkalla vihamielinen ja välinpitämätön vauvan voinnista eikä edelleenkään halunnut lasta sairaalaan. Lapsi oli sairaalaan tuotaessa aliravitsemustilassa.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011325835.html