Sivu 1/1

16-vuotias puukotti vastaantulijaa Porissa

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 10:50 pm
Kirjoittaja rapier
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1563254


16-vuotias puukotti vastaantulijaa Porissa
29.07.2008 22:12

16-vuotias poika puukotti 19-vuotiasta miestä teräaseella selkään Porissa tiistaina noin kello yksi yöllä.

Tapauksesta kertoo Satakunnan Kansa verkkosivuillaan. Puukotus sattui Tullipuomikadulla kaupungin keskustassa.

Puukotuksen uhri joutui sairaalaan, mutta hänen tilansa ei ole vakava.

Tapahtumat saivat Satakunnan Kansan mukaan alkunsa, kun 16-vuotiasta poikaa vastaan käveli kadulla kolmehenkinen miesseurue. Seurueeseen kuulunut 19-vuotias mies otti esiin aseen, jolla hän uhkasi yksin liikkeellä ollutta poikaa. Tämä iski aseella uhannutta miestä selkään hallussaan olleella teräaseella.

Miesseurue pakeni paikalta hajaantuen eri suuntiin. Puukoniskusta haavoittunut 19-vuotias pääsi omin voimin kauppatorin taksitolpalle ja kertoi ohikulkijoille tulleensa puukotetuksi. Ambulanssi vei hänet sairaalaan.

Poliisi on Satakunnan Kansan mukaan saanut kiinni puukotuksesta epäillyn pojan tiistaina aamulla. Välikohtauksen on tiettävästi nähnyt myös yhdessä liikkuneet mies ja nainen. Poliisi pyytääkin heitä ilmoittautumaan, jotta tapahtumien kulku saataisiin selvitettyä.
IS

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 10:54 pm
Kirjoittaja Solmu
Kannattiko uhkailla aseella niin.. :roll:
Toki eihän se oikeuta puukottamaan.. mutta?

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 10:55 pm
Kirjoittaja joey
Herääkin kysymys, minkä helvetin takia 16-vuotias kantaa mukanaan puukkoa? Tai 19-vuotias ylipäätään mitään asetta?

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 11:00 pm
Kirjoittaja VoDKa
joey kirjoitti:Herääkin kysymys, minkä helvetin takia 16-vuotias kantaa mukanaan puukkoa? Tai 19-vuotias ylipäätään mitään asetta?
Tuli mieleen selityksinä heti se kuuluisa vähemmistö-selitys ( ;) ), tai sitten että 16-vuotias kuului johonkin "jengiin" tai ihan oikeaan sellaiseen. Tietenkin on myös mahdollista, että oli vain sen verran kova jätkä, että puukko kuului varustuksiin. Toisaalta tuossa puhutaan myös pelkästä teräaseesta, eli voinut olla joku monitoimiveitsi tms., esimerkiksi mopon korjaamista varten (helpompi kantaa semmoista mukanaan kuin koko työkalupakkia).

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 11:23 pm
Kirjoittaja loneliness
Minkäs takia ensinnäkin tämä 19-v oli osoittanunt aseella? Ei ollut mitään selitystä ainakaan tuossa alustuksessa. Jos on ihan muuten vaan huvikseen osoittanut aseella, "hyväksyn" (tai ymmärrän) tuon puukotuksen täysin. Toivottavasti asemiehellekin tulisi paskaa niskaan tuosta episodista.

Kuulusteluissa miehellä ei varmasti enää ole hajua aseesta, tai sitten se ei ollut oikea ase. Mistä niitä ikinä tietää (paitsi expertit), onko ase oikea vai ei. Uhkaustilanteessa ei leikkiaseen käyttö pitäisi olla paljon lieventävä asianhaara. Perussiviili paskoo housuun sellaisesta ja lähtee kriisiterapiaan. Mitä idiootteja.

Lähetetty: Ke Heinä 30, 2008 12:03 am
Kirjoittaja Mike Manner
Sitä saa, mitä tilaa... Itsekukin.

Lähetetty: To Heinä 31, 2008 6:01 pm
Kirjoittaja katupoika
Onko siinä nyt oikeesti mitään ihmettelemisen aihetta, että joku junnu pitää keklua fikassa? Sanoisin, että aika helvetin yleistä. Toi mutka taas on mitä luultavimmin ollut joku lelu ja jäbät halunneet vanhemman oikeudella vähän pelleillä nuoremman kanssa. Vanha totuus - jos vedät esiin, käytä. Leluaseen esiinvetäminen on ihan vitun tyhmää. Siinä voi käydä just näin.

Lähetetty: To Heinä 31, 2008 10:06 pm
Kirjoittaja combat18
Kiusaaja sai pataansa, mitä vikaa? :lol:

Lähetetty: To Heinä 31, 2008 10:07 pm
Kirjoittaja Mike Manner
katupoika kirjoitti:Vanha totuus - jos vedät esiin, käytä.
Tai ainakin ole valmis käyttämään.
Kaikista ei kumminkaan ole sen liipaisimen puristajaksi tai pistämään sillä puukolla, vaikka sitä mukanaan kantaisikin... Mutta tuohan se sellaisen kivan turvallisuuden tunteen ja palan itsevarmuutta kun hiipii tuolla kylillä keklu mukanaan ja leikkii kovaa luuta.

Lähetetty: Ma Elo 04, 2008 5:29 pm
Kirjoittaja reemu75
joo loppujen lopuksi oli ihan hyvä että tää 19v nuija sai teräaseesta.. ei voi kun hymyillä... mitäs menee esittelee paukkurautaa.... ja niille karkuun juoksioille että eikö teille ole opetettu.. että kaverin mujaa ei sa pokata ja kaveria ei jätetä...

Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 4:35 am
Kirjoittaja BK
[quote="VoDKa. Tietenkin on myös mahdollista, että oli vain sen verran kova jätkä, että puukko kuului varustuksiin. [quote]

No tuota onkin pidetty perinteisesti kovuuden mittarina....

Aika moni tyyppi on Suomessakin hakattu henkihieveriin (ja hengiltä) paikalla olleen väkijoukon toimesta ihan siitä syystä, että on ottanut sen terän esiin - sen verran tuollaista touhua ainakin ennen on halveksittu.

Toki tällä kertaa puukotuksen kohde oli melkolailla oikea.

Lähetetty: Ti Elo 05, 2008 5:35 am
Kirjoittaja rapier
katupoika kirjoitti:Onko siinä nyt oikeesti mitään ihmettelemisen aihetta, että joku junnu pitää keklua fikassa? Sanoisin, että aika helvetin yleistä. Toi mutka taas on mitä luultavimmin ollut joku lelu ja jäbät halunneet vanhemman oikeudella vähän pelleillä nuoremman kanssa. Vanha totuus - jos vedät esiin, käytä. Leluaseen esiinvetäminen on ihan vitun tyhmää. Siinä voi käydä just näin.

Tohon voi sanoa myös että ota mukaasi sellaiset vehkeet joita olet valmis käyttämään. Itse en veistä kuljettele, järein on avainnippu. Asia selvä.