Sivu 1/1

Mies salakuvasi Lahdessa seksiaktejaan naisten kanssa

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 3:29 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Mies salakuvasi seksiaktejaan naisten kanssa – Kertoi varautuneensa raiskaussyytöksiä vastaan
Videot ja niiden leviäminen olivat naisille järkytys. Mies sai käräjiltä lähes 30 000 euron laskun.

Lahdessa asuva mies tuomittiin salakatselusta ja kunnianloukkauksesta, kun hän oli luvatta kuvannut seksiaktejaan naisten kanssa ja lähettänyt videot eteenpäin. Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi tuomion rikoksista, jotka tehtiin Lahdessa vuonna 2022.
Syyttäjän mukaan mies kuvasi seksivideoita naisystävästään kodissaan ja naisen kotona eli kotirauhan suojaamassa paikassa. Videoita kuvattiin Lahdessa ja Espoossa kuuden kuukauden aikana, eikä nainen tiennyt siitä. Mies lähetti videoita ainakin yhdelle ystävälleen.
Samaan aikaan hänellä oli suhde toisenkin naisen kanssa. Nainen antoi neljän kuukauden aikana luvan kahteen seksivideoon, joita oli tarkoitus katsoa yhdessä. Hän ei tiennyt, että mies kuvasi muitakin videoita ja välitti ne enintään kuudelle ihmiselle.
Myöhemmin molemmat naiset alkoivat saada viestejä tuntemattomilta, jolloin videoiden kuvaaminen ja levittäminen paljastuivat. Tieto oli järkytys molemmille.
Samalla ilmeni, että salakuvattuja naisia oli enemmänkin. Yhdessä tapauksessa syyteoikeus ehti vanheta.

Videot ystävälle säilytettäviksi
Hän kertoi oikeudessa fetissistään, jonka vuoksi hän haluaa kuvata seksivideoita ja katsoa niitä yhdessä kumppanien kanssa.
Mies selitti lähettäneensä videot ystävälleen säilytettäväksi, jotta hän voisi tarvittaessa puolustaa itseään. Hänelle oli kerrottu, että suomalaiset naiset syyttävät helposti ulkomaalaisia miehiä raiskauksesta. Mies on Angolan kansalainen.
Hänen mukaansa tämä käsittelyssä oleva rikosasia oli kosto ja tavoitteena oli karkottaa hänet maasta. Hän väitti vasta pääkäsittelyssä ymmärtäneensä, että videot lähetettiin useille ihmisille WhatsApp-ryhmässä.

Kuvauslupa pitää saada ennen kuvaamisen aloittamista
Rikoslain mukaan salakatselua on se, jos ilman lupaa kuvaa kotirauhan piirissä olevaa ihmistä. Sillä ei ole merkitystä, onko kuvattava omassa kodissaan vai vierailulla, pukeissa tai alasti.
Kuvauslupa pitää saada ennen kuvaamisen aloittamista.

Tuhansien eurojen korvaukset
Oikeus tuomitsi lahtelaisen 50-vuotiaan miehen kahdesta salakatselusta ja kahdesta kunnianloukkauksesta 3,5 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Hänet määrättiin maksamaan ensimmäiselle uhrilleen kärsimyksestä 4 700 euroa, tilapäisestä haitasta ja traumaperäisestä stressihäiriöstä 4 000 euroa sekä terapiasta ja muista kuluista lähes 2 700 euroa.
Toiselle uhrilleen hänen on korvattava kärsimyksestä 4 700 euroa. Miehen maksettaviksi tulevat myös kummankin uhrin oikeudenkäyntikulut, yhteensä yli 11 900 euroa.
Kun kaikki korvaukset lasketaan yhteen, mies sai käräjiltä reilun 28 300 euron laskun. Hän ilmoitti tyytymättömyyttä tuomioon.

https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8730733

Re: Mies salakuvasi Lahdessa seksiaktejaan naisten kanssa

Lähetetty: To Elo 07, 2025 10:56 pm
Kirjoittaja Sarjahurmaaja
Eli "lahtelaismies" olikin "angolalaismies". Kun eivät raiskaa niin täytyy sitten jollakin muulla tavalla vetää homma lekkeriksi.

Re: Mies salakuvasi Lahdessa seksiaktejaan naisten kanssa

Lähetetty: To Elo 07, 2025 11:05 pm
Kirjoittaja Pureva puheenjohtaja
Sarjahurmaaja kirjoitti: To Elo 07, 2025 10:56 pm Eli "lahtelaismies" olikin "angolalaismies". Kun eivät raiskaa niin täytyy sitten jollakin muulla tavalla vetää homma lekkeriksi.
Lahdessa asuva mies*

Re: Mies salakuvasi Lahdessa seksiaktejaan naisten kanssa

Lähetetty: Pe Elo 08, 2025 12:16 am
Kirjoittaja ed_gein
Useita naisia. Mustalla miehellä käy Suomessa flaksi. Ja jos ei käy, niin voi raiskata.

Re: Mies salakuvasi Lahdessa seksiaktejaan naisten kanssa

Lähetetty: La Elo 09, 2025 5:13 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Postimerkki perseeseen ja ulos maasta!!!