Sivu 1/4
Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 10:48 am
Kirjoittaja Birch Tree Headland
Sisä-Suomen poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni epäiltynä törkeästä tuhotyöstä Tampereen Tammelassa sattuneen kerrostalopalon johdosta.
Raju tulipalo syttyi Kullervonkadulla lauantaina aamuyöllä hieman kello kolmen jälkeen.
Päivystävä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Matti Kotisaari on tutkinnasta vielä vaitonainen. Hän ei myöskään kommentoi, koska talon asukkaat mahdollisesti pääsevät koteihinsa.
– Tilanne on vielä niin alussa, etten pysty sanomaan. Toivottavasti mahdollisimman pian.
Pelastuslaitoksen mukaan talosta evakuoitiin lopulta 43 ihmistä, joista kaksi vietiin tarkistettavaksi sairaalan päivystykseen. Tiedossa ei kuitenkaan ole vakavia loukkaantumisia.
Palo syttyi ensitietojen perusteella seitsemänkerroksisen talon ensimmäisessä kerroksessa. Asunnon ikkunat ja porraskäytävään johtava ovi olivat rikki, joten palo pääsi etenemään sisä- ja ulkokautta ylempiin kerroksiin.
Ylemmät asunnot ja porrashuone täyttyivät nopeasti savusta ja tulipalo levisi toisenkin kerroksen asuntoon. Talossa on kaikkiaan 42 asuntoa.
Päivystävä palomestari Juha Toivonen kertoo Ylelle, että palo on tahallaan sytytetty.
– Se on selvillä oleva asia, mutta se, miten se on toteutettu, on poliisilla selvityksessä.
Pelastuslaitoksen mukaan palo eteni räjähdysmäisesti aiheuttaen äärimmäistä vaaraa muille asukkaille. Toivosen mukaan syttyneessä asunnossa ei ollut syttymishetkellä ketään.
– Asunnon parvekkeen ikkuna ja ulko-ovi ovat antaneet periksi, ja palo on päässyt leviämään ja voimistumaan porrashuoneeseen ja ulkokautta ylempään asuntoon.
Koko artikkeli:
https://yle.fi/a/74-20181415
Artikkelissa mm. "Talosta pelastunut kertoo tapahtumista" ja "Asuntoihin suojautuminen pelasti todennäköisesti henkiä"
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 11:02 am
Kirjoittaja Countess Bathory
Voisi nämä tuhopolttajat viskata juhannuskokkoon.
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 12:14 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Suomi on saanut taas muutaman tuhopolttajakuuluisuuden. Nimi ei liene vielä selvillä?
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 12:37 pm
Kirjoittaja matamimimmi
Perkeleen kotienpolttajat
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 1:49 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Hämmästelin sitä, että tästä Kullervonkatu 24:sta puhuttiin seitsenkerroksisena, mutta niin näyttää olevan. Talo on ihkauusi eli rakennettu 2021 mutta koripalloilija tuskin viihtyisi tällaisessa huonekorkeudeltaan 230 cm Oy Pirkkalan Romeon hallinnoimassa elementtimörössä joka suunniteltu 1800-luvun Viktorian Englannin pituusihanteiden mukaan. Ennen oli kuitenkin piiput puuta mutta hipit rautaa ja kerrostaloissakin huonekorkeus sellainen, että seitsemännestä kerroksesta näki reilusti pihakoivujen latvaosien yli. En tiedä onko ökytalo mutta epäilen ettei tuosta lukaalia halvalla saa. Tuhopoltto viitannee enemmän jonkun ohikulkijan päähänpistoon.
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 2:03 pm
Kirjoittaja Ghost hunting
Tampereen 2010 pizzerian pamaus tulee mieleen, tuhosta päätellen saman verran koktailia käytetty?
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 3:29 pm
Kirjoittaja Puhelinkortti
Tuossa kyseisessä talossa asuu miespuoleinen viuhahtaja, joka silloin tällöin kirmailee munasillaan lähimaastossa. Sitä en tiedä liittyykö tähän tapaukseen?
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 3:43 pm
Kirjoittaja mmortimer
Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Syys 06, 2025 1:49 pm
Hämmästelin sitä, että tästä Kullervonkatu 24:sta puhuttiin seitsenkerroksisena, mutta niin näyttää olevan. Talo on ihkauusi eli rakennettu 2021 .... Ennen oli kuitenkin piiput puuta mutta hipit rautaa ja kerrostaloissakin huonekorkeus sellainen, että seitsemännestä kerroksesta näki reilusti pihakoivujen latvaosien yli. En tiedä onko ökytalo mutta epäilen ettei tuosta lukaalia halvalla saa. Tuhopoltto viitannee enemmän jonkun ohikulkijan päähänpistoon.
Melkoinen satusetä olet. Talo on valmistunut 1969, olen siinä käynyt usein vuosikymmenien aikana. Ja seitsemännestä kerroksesta kyllä näkee yli pihakoivun, sitäpaitti se oli vaahtera joka siinä pihalla kasvoi. 1969 tuo as oy on kaupparekisteriinkin kirjattu.
Näyttää uudelta julkisivuremontin tiimoilta. Se on ehkä tehty tuolloin 2021, joskin mutulla tuntuu että sekin olisi ollut vähän aikaisemmin.
Ei ole ökytalo, ihan alueensa hintatasoa myötäillen. Voit lukea lisää vaikka tuolta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot ... vonkatu-24
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 4:25 pm
Kirjoittaja Orange
Oho aikamoinen palo ollut. Liekö häädetty vuokralainen paskonut ikkunat ja oven ja sytyttänyt kämpän? Kumminkin pidän tuhopolttajia yhtenä yhteiskunnan roskasakeista. Saisi kärrätä nämä johonkin kokkoon, siitähän ne nauttisi.
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 4:28 pm
Kirjoittaja Orange
Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Syys 06, 2025 1:49 pm
Hämmästelin sitä, että tästä Kullervonkatu 24:sta puhuttiin seitsenkerroksisena, mutta niin näyttää olevan. Talo on ihkauusi eli rakennettu 2021 mutta koripalloilija tuskin viihtyisi tällaisessa huonekorkeudeltaan 230 cm Oy Pirkkalan Romeon hallinnoimassa elementtimörössä joka suunniteltu 1800-luvun Viktorian Englannin pituusihanteiden mukaan. Ennen oli kuitenkin piiput puuta mutta hipit rautaa ja kerrostaloissakin huonekorkeus sellainen, että seitsemännestä kerroksesta näki reilusti pihakoivujen latvaosien yli. En tiedä onko ökytalo mutta epäilen ettei tuosta lukaalia halvalla saa. Tuhopoltto viitannee enemmän jonkun ohikulkijan päähänpistoon.
Tuosta kuvasta näkee sokeakin otsallaan että kyseessä on peruskorjattu neukkukuutio. 2021

Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 4:35 pm
Kirjoittaja Jokurtti
Mitäköhän tuolla on tapahtunut? Posahtaneen asunnon asukas ei ole ollut paikalla joten itsemurha(yritys) tuo ei ainakaan ole ollut. Onko keitelty päihyttäviä aineita ja tehdas itsekseen räjähtänyt vai onko asuntoon jätetty tarkoituksella jotain räjähtämään itsekseen? Muistuttaa muutama vuosi sitten Varkaudessa tapahtunutta keissiä (siellä asukas tosin menehtyi muistaakseni).
Varmasti todella pelottava tilanne talon asukkaille. Onneksi kukaan ei loukkaantunut sen pahemmin. Näin kissaihmisenä silmään tarttuu räjähtäneen asunnon yläpuolisen ikkunan kiipeilypuu. Toivottavasti sivullisen yläkerran naapurin kissa(t) ovat kunnossa

Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 4:36 pm
Kirjoittaja Orange
Jokurtti kirjoitti: La Syys 06, 2025 4:35 pm
Näin kissaihmisenä silmään tarttuu räjähtäneen asunnon yläpuolisen ikkunan kiipeilypuu. Toivottavasti sivullisen yläkerran naapurin kissa(t) ovat kunnossa
Samaa mietin..
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 4:39 pm
Kirjoittaja aavikkoralli
Veikkaan ulkomaalaista tekijää.
Perustelut: Suomi on täynnä ulkomaalaisia koska väestönvaihto.
Tampere on täynnä ulkomaalaisia koska väestönvaihto.
Ulkomaalaiset ovat apinoita.
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 5:07 pm
Kirjoittaja työn sankari
mmortimer kirjoitti: La Syys 06, 2025 3:43 pm
Tarkastaja Levisi kirjoitti: La Syys 06, 2025 1:49 pm
Hämmästelin sitä, että tästä Kullervonkatu 24:sta puhuttiin seitsenkerroksisena, mutta niin näyttää olevan. Talo on ihkauusi eli rakennettu 2021 .... Ennen oli kuitenkin piiput puuta mutta hipit rautaa ja kerrostaloissakin huonekorkeus sellainen, että seitsemännestä kerroksesta näki reilusti pihakoivujen latvaosien yli. En tiedä onko ökytalo mutta epäilen ettei tuosta lukaalia halvalla saa. Tuhopoltto viitannee enemmän jonkun ohikulkijan päähänpistoon.
Melkoinen satusetä olet. Talo on valmistunut 1969, olen siinä käynyt usein vuosikymmenien aikana. Ja seitsemännestä kerroksesta kyllä näkee yli pihakoivun, sitäpaitti se oli vaahtera joka siinä pihalla kasvoi. 1969 tuo as oy on kaupparekisteriinkin kirjattu.
Näyttää uudelta julkisivuremontin tiimoilta. Se on ehkä tehty tuolloin 2021, joskin mutulla tuntuu että sekin olisi ollut vähän aikaisemmin.
Ei ole ökytalo, ihan alueensa hintatasoa myötäillen. Voit lukea lisää vaikka tuolta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot ... vonkatu-24
Julkisivu on ollut tuollainen ainakin vuodesta 2009. Siisti talo kyllä ulkoapäin.
Re: Tampereella räjähdysmäisesti levinnyt kerrostalopalo – poliisi ottanut yhden kiinni
Lähetetty: La Syys 06, 2025 5:13 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
työn sankari kirjoitti: La Syys 06, 2025 5:07 pm
mmortimer kirjoitti: La Syys 06, 2025 3:43 pm
Melkoinen satusetä olet. Talo on valmistunut 1969, olen siinä käynyt usein vuosikymmenien aikana. Ja seitsemännestä kerroksesta kyllä näkee yli pihakoivun, sitäpaitti se oli vaahtera joka siinä pihalla kasvoi. 1969 tuo as oy on kaupparekisteriinkin kirjattu.
Näyttää uudelta julkisivuremontin tiimoilta. Se on ehkä tehty tuolloin 2021, joskin mutulla tuntuu että sekin olisi ollut vähän aikaisemmin.
Ei ole ökytalo, ihan alueensa hintatasoa myötäillen. Voit lukea lisää vaikka tuolta
https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot ... vonkatu-24
Julkisivu on ollut tuollainen ainakin vuodesta 2009. Siisti talo kyllä ulkoapäin.
Millaista seutua Tammela?
Tuossa kuitenkin ainakin osa ihan omistusasuntoja.