Sivu 1/7

Mieskolmikko piti miestä ja naista vankeinaan Porissa 19-20.9.25

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 12:07 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtumasarjaa, jossa kolmen henkilön epäillään viime viikonloppuna syyllistyneen vakaviin rikoksiin kahta uhriaan kohtaan Porissa. Kokonaisuutta tutkitaan tällä hetkellä epäiltynä törkeänä vapaudenriistona, törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä raiskauksena.

Epäillyt rikokset tapahtuivat perjantain ja lauantain aikana. Tapahtumat saivat alkunsa perjantaina iltapäivällä, kun kolmen miehen epäillään ottaneen auton kyytiin kaksi henkilöä, naisen ja miehen.
Miehet kuljettivat naisen ja miehen Porissa sijaitsevaan yksityisasuntoon ja pitivät heitä siellä vastoin näiden tahtoa. Kaikki asiaan liittyvät henkilöt ovat täysi-ikäisiä.
– Poliisi epäilee, että miestä ja naista pahoinpideltiin asunnossa, ja että heihin kohdistettiin myös seksuaalisia tekoja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Teon motiivit liittyvät keskinäisiin väleihin
Esitutkinnassa poliisille on muodostunut käsitys teon motiiveista, joiden epäillään liittyvän henkilöiden keskinäisiin välienselvittelyihin.
Asiassa tähän mennessä selvinneiden tietojen mukaan asianomistajat saivat sairaalahoitoa vaativia mutta ei kuitenkaan hengenvaarallisia vammoja.

Poliisi esittää tiistaina kolmea miestä vangittavaksi asiassa.

https://poliisi.fi/-/poliisi-selvittaa- ... ja-porissa

Mieskolmikko piti miestä ja naista vankeinaan Porissa

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 12:29 pm
Kirjoittaja Pölijä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011512606.html

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtumasarjaa, jossa kolmen henkilön epäillään syyllistyneen vakaviin rikoksiin viime viikonloppuna Porissa.

Epäillyt rikokset tapahtuivat perjantain ja lauantain aikana. Tapahtumat saivat alkunsa perjantaina iltapäivällä, kun kolmen miehen epäillään ottaneen auton kyytiin kaksi henkilöä, naisen ja miehen.

Re: Mieskolmikko piti miestä ja naista vankeinaan Porissa

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 2:01 pm
Kirjoittaja pikku-my
SK-selvitys: Porin törkeästä raiskauksesta epäilty 38-vuotias mies on kokenut vapaudenriistäjä – Aiemmin taustalla on ollut velanperintä

Porissa törkeästä raiskauksesta törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä epäillyistä yksi on syyllistynyt uhria monin tavoin nöyryyttäneeseen törkeään vapaudenriistoon aiemmin Porissa.
SATAKUNNAN käräjäoikeus käsittelee tiistaina iltapäivällä kolmea miestä koskevia vangitsemisvaatimuksia.
He ovat epäiltyinä poikkeuksellisen vakavasta rikossarjasta. Miehiä epäillään törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä raiskauksesta. Rikokset tapahtuivat viime viikonloppuna Porissa.
Uhreja epäillään olleen kaksi. Tapahtumat saivat alkunsa perjantaina iltapäivällä, kun kolmen miehen epäillään ottaneen auton kyytiin kaksi henkilöä, naisen ja miehen.
Miehet kuljettivat naisen ja miehen Porissa sijaitsevaan yksityisasuntoon ja pitivät heitä siellä vastoin näiden tahtoa. Kaikki asiaan liittyvät henkilöt ovat täysi-ikäisiä.
”Poliisi epäilee, että miestä ja naista pahoinpideltiin asunnossa, ja että heihin kohdistettiin myös seksuaalisia tekoja”, tutkinnanjohtaja Kimmo Hiltula kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.
Esitutkinnassa poliisille on muodostunut käsitys teon motiiveista, joiden epäillään liittyvän henkilöiden keskinäisiin välienselvittelyihin.
Asiassa tähän mennessä selvinneiden tietojen mukaan asianomistajat saivat sairaalahoitoa vaativia, mutta eivät kuitenkaan hengenvaarallisia vammoja.
SATAKUNNAN KANSAN tekemän selvityksen mukaan kolmesta epäillystä yksi on tuomittu aiemmin kahdesti vapaudenriistorikoksista. Vapaudenriisto on rikos, jossa uhria ei päästetä poistumaan tietystä paikasta. Törkeänä vapaudenriistoa voidaan pitää esimerkiksi tilanteissa, joissa vapaudenriisto jatkuu päiviä tai uhriin kohdistetaan vakavaa väkivaltaa.
Yksi epäillyistä on 38-vuotias mies. Hänet on tuomittu Satakunnan käräjäoikeudessa syyskuussa 2021 muun muassa törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta 1 vuoden, 8 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Mies valitti tuomiostaan Vaasan hovioikeuteen, joka piti rangaistuksen ennallaan ja hylkäsi valituksen.
Tapauksessa oli kyse siitä, että mies tunkeutui kahden rikostoverinsa kanssa sorkkaraudan avulla Porin Pormestarinluodossa erääseen asuntoon, josta kaapattiin mukaan mies. Teon motiivina oli yhden syytetyn mukaan se, että uhri olisi varastanut jotain syytetyn sukulaiselta.
Uhria nöyryytettiin monin tavoin. Hänet muun muassa pakotettiin kylmään veteen ja häntä juoksutettiin auton vieressä siten, että alastoman uhrin kaulassa oli koiran talutushihna. Uhri vapautettiin myöhemmin. Samainen kolmikko kävi vielä Ulvilassa teurastamassa lampaan, koska heillä oli tarve rosvopaistille.
SAMAINEN 38-vuotias mies on tuomittu myös Porissa toukokuussa 2022 tehdystä vapaudenriistosta. Tuolloin mies esti rikoskumppaninsa kanssa erään naisen poistumisen eräästä asunnosta. Motiivina oli velanperintä. Uhri soitti lähimmäiselleen itkien ja kertoi, että häneltä katkaistaan sormia, jos velkaa ei makseta. Uhrin lähimmäiset ja poliisi saapuivat asunnolle ja uhri vapautettiin.
Käräjäoikeus tuomitsi 38-vuotiaan miehen vapaudenriiston ohella muun muassa huumausainerikoksesta 50 päiväksi vankeuteen. Mies haki jatkokäsittelylupaa hovioikeudesta, mutta hovioikeus ei sitä myöntänyt.
KAHDESTA MUUSTA Porin raiskauskaappauksen epäillystä toisella ei ole aiempaa rikoshistoriaa. Kolmas miehistä on ollut vastaajan rikosasioissa, joskin huomattavasti lievemmistä rikoksista.
Uutinen päivittyy.

https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 12737.html

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 3:30 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Porin törkeän raiskausjutun epäiltyä on 38-vuotias mies, joka on kokenut vapaudenriistäjä – Aiemmin taustalla on ollut velanperintä
Porissa tiistaina paljastuneessa törkeää raiskausta, törkeää vapaudenriistoa ja törkeää pahoinpitelyä koskevassa juttukokonaisuudessa epäillyistä yksi on syyllistynyt törkeään vapaudenriistoon aiemmin Porissa.

Satakunnan Kansan tekemän selvityksen mukaan kolmesta epäillystä yksi on tuomittu aiemmin kahdesti vapaudenriistorikoksista. Vapaudenriisto on rikos, jossa uhria ei päästetä poistumaan tietystä paikasta. Törkeänä vapaudenriistoa voidaan pitää esimerkiksi tilanteissa, joissa vapaudenriisto jatkuu päiviä tai uhriin kohdistetaan vakavaa väkivaltaa.
Yksi epäillyistä on 38-vuotias mies. Hänet on tuomittu Satakunnan käräjäoikeudessa syyskuussa 2021 muun muassa törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta 1 vuoden, 8 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Mies valitti tuomiostaan Vaasan hovioikeuteen, joka piti rangaistuksen ennallaan ja hylkäsi valituksen.
Tapauksessa oli kyse siitä, että mies tunkeutui kahden rikostoverinsa kanssa sorkkaraudan avulla Porin Pormestarinluodossa erääseen asuntoon, josta kaapattiin mukaan mies. Teon motiivina oli yhden syytetyn mukaan se, että uhri olisi varastanut jotain syytetyn sukulaiselta.
Uhria nöyryytettiin monin tavoin. Hänet muun muassa pakotettiin kylmään veteen ja häntä juoksutettiin auton vieressä siten, että alastoman uhrin kaulassa oli koiran talutushihna. 38-vuotias mies uhkaili uhria tämän sormien katkaisemisella.
Uhri vapautettiin myöhemmin. Samainen kolmikko kävi vielä Ulvilassa varastamassa ja teurastamassa lampaan, koska heillä oli tarve rosvopaistille. Teurastetusta lampaasta otettiin kuvia.

Samainen 38-vuotias mies on tuomittu myös Porissa toukokuussa 2022 tehdystä vapaudenriistosta. Tuolloin mies esti rikoskumppaninsa kanssa erään naisen poistumisen eräästä asunnosta. Motiivina oli velanperintä. Uhri soitti lähimmäiselleen itkien ja kertoi, että häneltä katkaistaan sormia, jos velkaa ei makseta. Uhrin lähimmäiset ja poliisi saapuivat asunnolle ja uhri vapautettiin.
Käräjäoikeus tuomitsi 38-vuotiaan miehen vapaudenriiston ohella muun muassa huumausainerikoksesta 50 päiväksi vankeuteen. Mies haki jatkokäsittelylupaa hovioikeudesta, mutta hovioikeus ei sitä myöntänyt.

Kahdesta muusta Porin raiskauskaappauksen epäillystä toisella ei ole aiempaa rikoshistoriaa. Kolmas miehistä on ollut vastaajan rikosasioissa, joskin huomattavasti lievemmistä rikoksista.

https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 12737.html

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 3:36 pm
Kirjoittaja Hellno!
Jaahas...
Löytyykö nimiä ties vaikka ois tuttuja nimiä...

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 3:40 pm
Kirjoittaja Tarkkaamo100
mihin porin juttuun se kaasalainen liityi

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 6:49 pm
Kirjoittaja Satulanhaistelija
Nimet ois kova sana tähän keissiin..

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 7:57 pm
Kirjoittaja JackSparrow

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 8:24 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Täältä löytyy ketju vapaudenriistojutusta, josta tuomio 2021:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=33852

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 8:57 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ti Syys 23, 2025 3:30 pm Porin törkeän raiskausjutun epäiltyä on 38-vuotias mies, joka on kokenut vapaudenriistäjä – Aiemmin taustalla on ollut velanperintä

Kahdesta muusta Porin raiskauskaappauksen epäillystä toisella ei ole aiempaa rikoshistoriaa. Kolmas miehistä on ollut vastaajan rikosasioissa, joskin huomattavasti lievemmistä rikoksista.
Olisiko näiden kahden pitänyt mennä vaikka kalaan tai sienestämään suppilovahveroita? Henry Kaasalaisen seura ei ole ehkä parasta mahdollista, jos aikoo vapaana pysyä.

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 9:06 pm
Kirjoittaja Ladll
Taitas olla Babitzinin nimikaima U....n ja Harlinin käly, kolmannesta vaikee sanoa

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 9:20 pm
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Ladll kirjoitti: Ti Syys 23, 2025 9:06 pm Taitas olla Babitzinin nimikaima U....n ja Harlinin käly, kolmannesta vaikee sanoa
Kokkila?

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 10:30 pm
Kirjoittaja Ladll
Täytekakku Koskinen kirjoitti: Ti Syys 23, 2025 9:20 pm
Ladll kirjoitti: Ti Syys 23, 2025 9:06 pm Taitas olla Babitzinin nimikaima U....n ja Harlinin käly, kolmannesta vaikee sanoa
Kokkila?
Vai Ukkonen?

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ti Syys 23, 2025 11:28 pm
Kirjoittaja Arjalainen 88
Liimatainen?

Ja toinen Trump? Kolmas Putin?

Re: Poliisi selvittää vakavia väkivallantekoja Porissa 19.-20.9.2025

Lähetetty: Ke Syys 24, 2025 10:49 am
Kirjoittaja Paparazi
Puhutaanko nyt nakkilan Ukkosista?