Sivu 1/3
Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 2:42 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Nelikymppinen poliisi juopotteli virkatehtäviä hoitaessaan Lapinlahdella viime talvena
Vastaaja oli helmikuun alussa työvuorossa kenttätehtäviä hoitavan poliisipartion jäsenenä. Hän nautti työvuoronsa aikana alkoholia niin paljon, että päihtyi voimakkaasti. Hän osallistui usean tunnin ajan poliisitehtävien hoitamiseen alkoholin vaikutuksen alaisena, kunnes hänen työvuoronsa keskeytettiin.
Vastaaja kantoi tekonsa aikana virka-asetta ja muita poliisin voimankäyttövälineitä.
Vastaajana ollut vanhempi konstaapeli myönsi tekonsa oikeudessa. Hän kertoi olevansa erittäin pahoillaan ja häpeissään tapahtuneesta. Lisäksi hän sanoi saaneensa tapahtuneen jälkeen apua työterveydestä ja että teon taustalla olleet terveysongelmat on saatu ratkaistua.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi vastaajan 40 päiväsakon rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Maksettavaa kertyy hänen tuloillaan 1 720 euroa.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8887633
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 3:10 pm
Kirjoittaja RL11/6
Voi kamalaa kuinka hirvittävä erehdyksissään tehty virhearvio ottaa viinaa kesken työvuoron. Siinä on kamala viina riepotellut hyvien puolella olevaa pientä poliisitonttua ilkeyksissään. Onneksi kuitenkin nyt "terveysongelmat", eli pitkälle edennyt alkoholismi on saatu tyystin hoidettua ja tämä hyvien puolella oleva hyväpoliisi saa jatkaa aseiden parissa sekoilua, koska ei esim. Saata missään tapauksessa syyllistyä perhesurmaan, joita tehdään juurikin kännissä aseella. Viina ja aseet kuuluvat yhteen poliisielämässä siinä missä lasten nussiminen ja huumeetkin.
Kyllä nämä kyttäspedet on niin roskaväkeä, että heitä saa hävetä koko ajan. Onneksi tämä känninen asesekoilija ei sentään pannu lasta perseeseen niin kuin julkkispoliisi Sami Talonpoika, tai ammuskellut niin kuin Vornanen.
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 8:32 pm
Kirjoittaja Stonedar
Minusta tämä on ihan hyvä keino kohdata asiakkaita ns. samalla tasolla.
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 8:50 pm
Kirjoittaja napalanko
Kukapa sitä nyt ei olis joskus töissä pieniä siivuja ottanut

Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 9:06 pm
Kirjoittaja Haades
napalanko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 8:50 pm
Kukapa sitä nyt ei olis joskus töissä pieniä siivuja ottanut
Juu ihan pikku siivut ottanut. Harmi kun toisesta pullosta jäi osa juomatta.

Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 9:31 pm
Kirjoittaja RL11/6
Haades kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 9:06 pm
napalanko kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 8:50 pm
Kukapa sitä nyt ei olis joskus töissä pieniä siivuja ottanut
Juu ihan pikku siivut ottanut. Harmi kun toisesta pullosta jäi osa juomatta.
Tämä vaikuttaa ihan alan mieheltä. Soveltuu aukkiin...eikun siis rikostiedusteluun.
Onkohan nollaseiskat pullot kyseessä? Jos on nollavitoset, määrävahvuus olisi työvuoron aikana yhteensä noin nollaseiska, mikä vastaa bangkokkilaisen maaseudulle muuttaneen virkaansa hoitavaksi valitun Royal Thaipoliisin laokaun vuorokausiannosta. Lapin poliisikomisario vetää kuitenkin tässäkin hommassa pakkasen kylmän ennätyksen: litra kunnon kotipolttoista, joilla alkoholipsykoosisaa työvuiro menee kesälläkin rennommin revontulia katsellessa ja Otsir Böön kanssa keskustellessa.
Onko poliiseja paikalla, kun kiinnostaa mikä ase sopii Tapioviinan kanssa dokatessa?
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 9:46 pm
Kirjoittaja Sil5
Onhan siinä ollut mukava ottaa pientä kuppia kun ilmeisesti ajovuoro osui kaverille. Liekö sitten salaa napsinut siihen saakka kunnes työpari on huomannut että kaverilla alkaa silmät harottamaan. Tai miten ja missä vaiheessa sitten onkaan kärähtänyt. Mutta, osoittaa vaan sen että ihmisiä ne poliisitkin on..
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 9:55 pm
Kirjoittaja mikko1979
Poliisi, 42, joi itsensä työvuoron aikana kovaan humalaan – tällainen löytö hänen repustaan tehtiin
Poliisimiehen kostea työvuoro ei sujunut oletusten mukaan.
PohjoissavolaiNen vanhempi konstaapeli, 42, mokasi karulla tavalla kesken helmikuisen työvuoron. Poliisi oli työvuoronsa aikana juonut itsensä niin kovaan humalaan, että hänet täytyi lähettää kotiin kesken kaiken.
Tapahtumien aikaan mies teki töitä kenttätehtäviä hoitavassa poliisipartiossa. Syyttäjän mukaan poliisi työskenteli päihtyneenä useiden tuntien ajan. Hänellä oli työvuoronsa aikana varustevyö, johon kuuluu etälamautin, teleskooppipatukka ja ase.
Hänellä oli pääsy myös partion tukiaseeseen.
Todisteiden perusteella vanhempi konstaapeli oli särpinyt työvuoronsa aikana puolet 0,7-litraisesta ja 39-prosenttisesta Tapio-viinapullosta. Hänen repustaan oli löytynyt kaksi viinapulloa.
Syyttäjä katsoi, ettei poliisi ollut käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Hänen käyttäytymisensä oli syytteen mukaan myös vaarantanut luottamusta poliisiin.
Nelikymppiselle miehelle luettiin syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että poliisi tunnusti tekonsa ja oli erittäin pahoillaan ja häpeissään. Hän myönsi juopotelleensa työvuoron aikana, kuten oli myös esitutkinnassa kertonut.
Vanhempi konstaapeli vetosi terveysongelmiinsa ja toivoi saavansa ”maltillisen sakkorangaistuksen”.
Käräjäoikeus tuomitsi poliisin virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon, joka miehen tuloilla tekee 1 720 euroa. Lisäksi hän on velvollinen maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011531230.html
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 10:22 pm
Kirjoittaja Private dick
Minusta tuntuu että näin käyttäytyvä poliisi on alkoholisti. Poliisi joka ei ole alkoholisti tajuaa kyllä että töissä ryyppäämisestä jää kiinni. Kyllä pari sen tuoreen viinan hajun tuntee. Mikä muu terveysongelma kuin alkoholismi voisi pakottaa juomaan viinaa töissä? Jos on kipuja niin sitä varten on pillereitä.
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 11:06 pm
Kirjoittaja Vasikkahattu
mikko1979 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 9:55 pm
Todisteiden perusteella vanhempi konstaapeli oli särpinyt työvuoronsa aikana puolet 0,7-litraisesta ja 39-prosenttisesta Tapio-viinapullosta. Hänen repustaan oli löytynyt kaksi viinapulloa.
Eihän tollasesta helvetin tipasta tule aikuinen mies edes känniin. Sillon joskus parikymmentä vuotta sitten kun tuli vielä ryyppäiltyä, meni pullo Tapioo pohjille ennen kylille lähtöä. Poliisin hommiin nyt ei pohjustaa tarttisi, mutta eihän tossa nyt missään änkyrässä ole oltu.
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: To Loka 02, 2025 12:06 am
Kirjoittaja Millavaan
Kukaan ei juo töissä ellei ole jo vakava alkoholiongelma eli ei pysty olemaan päivää juomatta. Kuukausittainen b-peth tälle
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: To Loka 02, 2025 12:07 am
Kirjoittaja Millavaan
Kukaan ei juo töissä ellei ole jo vakava alkoholiongelma eli ei pysty olemaan päivää juomatta. Kuukausittainen b-peth tälle
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: To Loka 02, 2025 4:45 am
Kirjoittaja perusporilaine
Haades kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 9:06 pm
Juu ihan pikku siivut ottanut. Harmi kun toisesta pullosta jäi osa juomatta.
Et sitten erottanut toisen olevan yhä täysi ja avaamaton?
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: To Loka 02, 2025 6:30 am
Kirjoittaja Haades
perusporilaine kirjoitti: To Loka 02, 2025 4:45 am
Et sitten erottanut toisen olevan yhä täysi ja avaamaton?
Minua ei kannata lähettää viinaa ostamaan, kun en edes erota tyhjää pulloa täydestä. Eihän tuossa ole juotu mitään. Poliisihan on ollut ihan ajokunnossa. Mahtaakohan saada takaisin nuo juomattomat Tapiot?
Re: Poliisi joi itsensä humalaan kesken työvuoron Lapinlahdella 2/2025
Lähetetty: To Loka 02, 2025 7:05 am
Kirjoittaja teppo1
Ihme että sai sentäs työpaikkasa pitää.