Sivu 1/2
Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 5:50 pm
Kirjoittaja Päiväkahvittelija
Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Kaakkois-Suomen poliisilaitos kertoo ottaneensa asian tutkittavakseen.
Poliisi selvittää, onko entinen Oulun kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuutettu Anna Koskela syyllistynyt rikokseen.
Koskela julkaisi 12. syyskuuta sosiaalisessa mediassa ratin takaa kuvatun videon, jossa auto kiitää tiellä yli 170 kilometrin tuntinopeutta. Iltalehti uutisoi asiasta viime viikolla.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos kertoo ottaneensa tutkintaan tapauksen, joka sopii sisällöllisesti ja ajallisesti Koskelan julkaisemaan videoon. Poliisi ei kommentoi epäillyn henkilöllisyyttä.
Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kati Rokka kertoo, että tutkinnassa lähtökohtana on epäilty törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita enimmillään kaksi vuotta vankeutta.
Luuri korvaan
Rokan mukaan tutkinta on aivan alkuvaiheessa, eikä asiasta ole juuri tiedotettavaa. Esimerkiksi epäiltyä ei ole vielä kuultu.
Rokka sanoo, että tieto asiasta oli tullut Poliisihallitukselta. Hän arvelee, että taustalla on kansalaisen tekemä ilmoitus.
Iltalehti tavoitti Koskelan tiistaina puhelimitse. Hän lopetti puhelun välittömästi kuultuaan, että häntä tavoitteli toimittaja.
Koskela kieltäytyi kommentoimasta myös viime viikolla, kun Iltalehti halusi haastatella häntä videojulkaisusta kertovaan uutiseen.
Jopa vankeutta
Suomessa korkein sallittu tuntinopeus on 120 kilometriä tunnissa, joten Koskelan julkaisemalla videolla nähtyä vauhtia ei voi edes moottoritiellä ajaa syyllistymättä laittomuuksiin.
Kovakaan ylinopeus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kyse olisi nimenomaisesti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita, jos huomattavasti ylittää sallitun enimmäisnopeuden siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.
Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan vähintään 30 päiväsakkoa. Enimmillään seurauksena voi olla kaksi vuotta vankeutta.
Helsingin poliisin liikevalvontatoiminnon johtaja Dennis Pasterstein sanoi Iltalehdelle aikaisemmin, että lisäksi seurauksena on tyypillisesti pitkä ajokielto.
– Se on kortti pois vähintään kolme kuukautta. Se tulee monelle yllätyksenä, Pasterstein sanoi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3e68 ... 85ebe8db4f
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 6:24 pm
Kirjoittaja Oulun_Kungas
*Poistettu trollausta*tm
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 9:24 pm
Kirjoittaja jasso
Eipä ihan jokaisella tulisi mieleen kuvata tuollaista ja laittaa nettiin, mutta tällä tuli.
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 10:19 pm
Kirjoittaja Stonedar
jasso kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 9:24 pm
Eipä ihan jokaisella tulisi mieleen kuvata tuollaista ja laittaa nettiin, mutta tällä tuli.
Ne on kai lähinnä olleet jotain kylähulluja, ketkä ovat kuvanneet. Joskus oli joku tapaus missä poliisi oli ottanut ajokortin pois, kun olivatkin tunnistaneet auton ja kuskin youtube-videosta jotenkin.
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: Ke Loka 01, 2025 11:16 pm
Kirjoittaja Arjalainen 88
Persuutta taustalla. Yllätyitkö?
Minä en.
Mutta vakavasti ottaen: kuinka vajaa pitää olla tuollaista tehdessään? Onko Anna pohjimmiltaan henkisesti mopoilijanuorukaisen tasolla?
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 1:55 am
Kirjoittaja chachi
Arjalainen 88 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 11:16 pm
Persuutta taustalla. Yllätyitkö?
Minä en.
Mutta vakavasti ottaen: kuinka vajaa pitää olla tuollaista tehdessään? Onko Anna pohjimmiltaan henkisesti mopoilijanuorukaisen tasolla?
Hyvinkin oletettavasti. En yllättynyt.
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 2:13 am
Kirjoittaja Syksyn sävel
Arjalainen 88 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 11:16 pm
Persuutta taustalla. Yllätyitkö?
Minä en.
Mutta vakavasti ottaen: kuinka vajaa pitää olla tuollaista tehdessään? Onko Anna pohjimmiltaan henkisesti mopoilijanuorukaisen tasolla?
Anna Koskela on 54-vuotias ja ammatiltaan bloggaaja.
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 5:42 am
Kirjoittaja jekkumaisteri
jasso kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 9:24 pm
Eipä ihan jokaisella tulisi mieleen kuvata tuollaista ja laittaa nettiin, mutta tällä tuli.
No hänhän onkin aivoton ja vähä-älyinen vajokki
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 5:46 am
Kirjoittaja jekkumaisteri
Syksyn sävel kirjoitti: To Loka 02, 2025 2:13 am
Arjalainen 88 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 11:16 pm
Persuutta taustalla. Yllätyitkö?
Minä en.
Mutta vakavasti ottaen: kuinka vajaa pitää olla tuollaista tehdessään? Onko Anna pohjimmiltaan henkisesti mopoilijanuorukaisen tasolla?
Anna Koskela on 54-vuotias ja ammatiltaan bloggaaja.
Kyllä tuon ikäsen vanhan ämmän pitäisi tajuta miten liikenteessä käyttäydytään
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 1:35 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
jekkumaisteri kirjoitti: To Loka 02, 2025 5:46 am
Syksyn sävel kirjoitti: To Loka 02, 2025 2:13 am
Arjalainen 88 kirjoitti: Ke Loka 01, 2025 11:16 pm
Persuutta taustalla. Yllätyitkö?
Minä en.
Mutta vakavasti ottaen: kuinka vajaa pitää olla tuollaista tehdessään? Onko Anna pohjimmiltaan henkisesti mopoilijanuorukaisen tasolla?
Anna Koskela on 54-vuotias ja ammatiltaan bloggaaja.
Kyllä tuon ikäsen vanhan ämmän pitäisi tajuta miten liikenteessä käyttäydytään
Persugeenit aiheuttaa vajaa-älyisyyttä, kehitysrajoitteiset ovat fiksumpia kuin nämä.
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 5:38 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Ei vaikuta järjen jättiläiseltä...
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 5:44 pm
Kirjoittaja Nokus
No video voi olla milloin ja mistä tahansa ja kenen tahansa kuvaama!
Re: Poliisi epäilee PS:stä ja keskustasta tuttua ex-poliitikkoa törkeästä rikoksesta
Lähetetty: To Loka 02, 2025 9:05 pm
Kirjoittaja Stonedar
Nokus kirjoitti: To Loka 02, 2025 5:44 pm
No video voi olla milloin ja mistä tahansa ja kenen tahansa kuvaama!
Näillä tiedoilla paha sanoa, kun ei videosta hirveästi kerrota, mutta kuski saattaa silti olla tunnistettavissa.
Kaahaileva oululainen kohupoliitikko julkaisi nyt videon jossa ajaa 240 km/h
Lähetetty: La Loka 18, 2025 12:33 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f ... 11a9b1382a
Ex-kohupoliitikko julkaisi 240 km/h -kaahailuvideon – Vastasi toimittajan kysymykseen solvauksella
Oulussa vaikuttanut entinen kohuvaltuutettu lataa suoran kommentin Iltalehdelle.
Entinen Oulun kaupunginvaltuutettu ja Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuutettu Anna Koskela on julkaissut Facebookissa ratista kuvatun videon, jossa auton nopeusmittari näyttää 240 kilometriä tunnissa moottoritiellä.
– Perjantaita. Taas vaihtuu paikkakunta, julkaisussa kirjoitetaan.
Koskela julkaisi syyskuussa samankaltaisen videon, jossa mittari näytti 170 kilometriä tunnissa. Suomessa suurin sallittu moottoritienopeus on 120 kilometriä tunnissa.
Edellisen videon julkaisun yhteydessä Helsingin poliisin liikevalvontatoiminnon johtaja Dennis Pasterstein kommentoi IL:lle, että tapauksessa on syytä epäillä vakavaa piittaamattomuutta tai törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.
Jos poliisi saisi saisi näin kovaa ylinopeutta ajavan henkilön kiinni, asia voisi edetä käräjäoikeuteen. Esimerkiksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita päiväsakkoja 30 ylöspäin tai vankeutta.
– Se on kortti pois vähintään kolme kuukautta. Se tulee monelle yllätyksenä, Pasterstein kommentoi aiemmin.
Iltalehti tavoitti uuden kaahailuvideon julkaisseen Koskelan, joka kommentoi 240 kilometrin tuntinopeuttaan lyhytsanaisesti.
Miksi jatkat tällaisten videoiden julkaisua, kun poliisi on jo aiemmin sanonut, että voi lähteä kortti pois?
– Tajuatko, että kuinka vitun tyhmä sinä olet? Hyvää päivänjatkoa, Koskela sanoi ja sulki puhelimen.
Re: Kaahaileva oululainen kohupoliitikko julkaisi nyt videon jossa ajaa 240 km/h
Lähetetty: La Loka 18, 2025 12:47 pm
Kirjoittaja Private dick
Toivottavasti tuo ajaa joku päivä itsensä hengiltä vaikkapa hirvikolarissa. Katsotaan sitten kuka tässä on vitun tyhmä.