Sivu 1/9
Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 9:32 am
Kirjoittaja Eräs1
Pirkanmaan pelastuslaitoksen arvion mukaan kymmeniä autoja tuhoutui täysin ja kymmenet kärsivät vaurioita tulipalossa keskiviikkona.
Tampereen Tammelan toimistotalon pysäköintihallissa oli aamupäivällä syttyneen voimakkaan tulipalon aikaan parkkeerattuna 90 autoa.
– Hallia on siivottu ja tyhjennetty illan ja yön aikana Deleten toimesta, kertoi Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Tomi Nieminen torstaina aamulla.
Niemisen tietojen mukaan osa autoista on jo saatu hinatuksi pois Peltokadun parkkihallista.
– Kokonaan tuhoutuneita autoja ei vielä siirretä, sillä ne ovat tutkinnan alla.
Pelastuslaitoksen yksikkö on päivystänyt palopaikkaa läpi yön ja varmistanut, ettei palo syty uudestaan.
– Rappukäytävään ja toimistotiloihin on päästetty ihmisiä, mutta parkkihalli pysyy suljettuna edelleen.
Niemisen mukaan myös toimistorakennus on edelleen käyttökiellossa, eli töihin ei ole mahdollista mennä paikalle vielä torstaina.
Palo sai alkunsa ajoneuvosta. Tarkempi syttymissyy on toistaiseksi arvoitus.
– Palopaikkaa tutkitaan tarkemmin tämän päivän aikana.
Palosta aiheutui runsaasti savua ja viranomaiset kehottivat välttämään liikkumista Tampereen keskustan lähialueella. Myös ilmanvaihto neuvottiin sulkemaan lähirakennuksissa.
Onnettomuuspaikan lähellä olevat kadut suljettiin liikenteeltä.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 9:48 am
Kirjoittaja Repale
Meniköhän patteriauton patterit oikosulkuun?
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 10:18 am
Kirjoittaja Donald McRonald
Repale kirjoitti: To Loka 02, 2025 9:48 am
Meniköhän patteriauton patterit oikosulkuun?
Näin taisi mennä.
Saattaa olla että tollasiin parkkihalleihin tulee jossain kohtaa patteriautoille pysäköintikielto. Pysäköinti vain ulkosalle siitä lähtien.
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2 ... 30652.html
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 10:30 am
Kirjoittaja Haades
Sähköautot yleistyvät sitä vauhtia, että tuskin pysäköintitalojen omistajilla on siihen varaa. Toisaalta Suomessa tapahtuu 2000 autopaloa vuodessa. Tosi pieni osa niistä on sähköautopaloja. Kannattaa myös muistaa, että sähköautoilla ajavien ostovoima on varmasti keskimääräistä korkeampi. Haluavatko yrittäjät jättää nämä pois asiakaskunnasta.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 10:33 am
Kirjoittaja B€st
Haades kirjoitti: To Loka 02, 2025 10:30 am
Sähköautot yleistyvät sitä vauhtia, että tuskin pysäköintitalojen omistajilla on siihen varaa. Toisaalta Suomessa tapahtuu 2000 autopaloa vuodessa. Tosi pieni osa niistä on sähköautopaloja.
sähköautopalo on vain vaikeampi sammuttaa. Jossain luksushotelleissa on maailmalla kielto sähköautoille, kun ei haluta ottaa riskiä, että siellä palaa autotallillinen Ferrareita ja Rolls-Royceja. Koska tapahtumat ovat epätodennäköisiä ja liikenne sähköistyy, ei liene vastaavaa ole luvassa perushalleissa. Pikemminkin päinvastoin jossain vaiheessa joka ruudussa lienee mahdollisuus ladata autoa.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 10:42 am
Kirjoittaja Haades
B€st kirjoitti: To Loka 02, 2025 10:33 am

Sähköautojen pysäköintikielto parkkihalliin ei ole ihan yksinkertaista Suomessa.
Pelastusviranomainen on vastannut asiakkaalle, että pelastuslain mukaan ei ole mahdollista kieltää sähköautoja autohallissa. Kyseinen autohalli ei eroa muista pysäköintihalleista, jotka sijaitsevat alueellamme.
https://www.is.fi/autot/art-2000010720909.html
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:19 am
Kirjoittaja B€st
Haades kirjoitti: To Loka 02, 2025 10:42 am

Jossain näin myös paloturvallisuuden lisäksi painoon liittyvän perustelun. Kaikki parkkitalot eivät muka kestäisi sähköautojen painoja. Siinä kai viitataan siihen, jos suurin osa autoista olisi selvästi painavampia kuin ennen.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:26 am
Kirjoittaja e18
Sähköautot syttyy nimenomaan parkissa ja latauksessa ja polttomoottoriautot ajossa. Tämäkin uutinen on viher medialle sen verran arka että koko uutinen eilen jopa hävisi medioista kun selvisi sähköauton osuus.
Suomen mittakaavassa iso palo ja uutinen muutenkin onko mennyt aiemmin yli 50 autoa tulipalossa suomessa?
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:49 am
Kirjoittaja VAV
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että miten autolautoilla ja muilla laivoilla on varauduttu mahdollisiin sähköautopaloihin.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:50 am
Kirjoittaja Haades
e18 kirjoitti: To Loka 02, 2025 11:26 am
Sähköautot syttyy nimenomaan parkissa ja latauksessa ja polttomoottoriautot ajossa. Tämäkin uutinen on viher medialle sen verran arka että koko uutinen eilen jopa hävisi medioista kun selvisi sähköauton osuus.
Suomen mittakaavassa iso palo ja uutinen muutenkin onko mennyt aiemmin yli 50 autoa tulipalossa suomessa?
Suomessa sähköautojen paloja on ollut tosi vähän. Volkkareita on palanut jokunen pysähdyksissä. Nyt kyllä jysähti oikein kunnolla. Tosiaan yli 50 autoa ja siihen päälle vielä muut palon aiheuttamat vahingot. Tästä kirjoitellaan vielä paljon.
Volkkareiden paloja
https://yle.fi/a/74-20035023
https://www.iltalehti.fi/sahkoautot/a/9 ... e589788bf7
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:52 am
Kirjoittaja Eräs1
Tampereen keskustassa eilen keskiviikkona syttynyt voimakas parkkihallipalo häiritsi pahoin läheisen Juhannuskylän koulun eilistä koulupäivää.
Oppilaat ja koulun työntekijät suojautuivat tulipalosta levinnyttä savua sisälle koulutaloihin. Savun haju aiheutti silti osalle heistä päänsärkyä ja huonovointisuutta.
Juhannuskylän koulun molemmat koulutalot sijaitsevat palopaikan tuntumassa junaradan toisella puolella.
Oppilaat ja työntekijät menivät heti sisälle suojaan savulta molemmissa koulutaloissa.
– Savunmuodostus oli niin kovaa, että suojauduimme heti sisälle ja ilmanvaihto pysäytettiin, kertoo Juhannuskylän koulun perusopetuksen rehtori Marja Hämäläinen.
Savun katku pääsi leviämään myös sisälle koulutaloihin. Katku oli vahva varsinkin Johanneksen koulutalossa, jossa on oppilaita esikouluikäisistä kuutosluokkalaisiin.
– Siitä aiheutui huonovointisuutta ja päänsärkyä, Hämäläinen kertoo.
Oppilaat ja työntekijät eivät voineet heti poistua koulutalosta, koska viranomaiset olivat antaneet kehotuksen välttää liikkumista ulkona palopaikan lähiympäristössä.
Lopulta koulupäivä päätettiin kuitenkin keskeyttää hieman ennen kello 13:a, koska savun haju myös sisällä oli jo niin voimakas.
Oppilaat saivat lähteä koulusta sen jälkeen, kun koulu oli tavoittanut heidän huoltajansa. Moni huoltaja tuli itse hakemaan lapsensa pois koulusta.
Osa koululaisista pysyi kuitenkin koulussa aina noin kello 16:een saakka iltapäiväkerhossa, koska heidän huoltajiaan koulu ei tavoittanut.
Molemmissa koulutaloissa oli paikalla terveydenhoitaja, joka saattoi tarkastaa oppilaita ja työntekijöitä, jos tällaista tarvetta oli.
https://yle.fi/a/74-20186249
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:54 am
Kirjoittaja Donald McRonald
Niin, eiväthän ne kaikki sähköautot syty palamaan, kuten eivät kaikki polttomoottoriautotkaan. Mutta sitten kun joku auto syttyy parkkihallissa palamaan, niin tuollainen sähköauto on kaikkein pahin. Se on aivan mahdoton sammuttaa tai hinata pois. Se sytyttää monta muutakin autoa siinä samalla kertaa ja vaurioittaa parkkihallin rakenteita.
Polttomoottoriauto sen sijaan sammuu yleensä ihan vain vedellä.
Kyllä mä aavistan että joku tuollainen sähköautokielto on yleistymässä jossain vaiheessa. Monikerroksisissa parkkitaloissa niille voidaan varata paikat esim kattotasanteelle.
Tällaset uutiset saavat minut joka kerta huokaisemaan helpotuksesta omia valintojani kohtaan. Onneksi tuli ostettua bensavehje. Ei edes plugaria (niissä on ihan omat murheensa, jos edes akkupaloja ei otettaisi huomioon).
EDIT: Eikä edes tuo homma, että muut autot tuhoutuvat, vaan tuollaiset parkkihallit tuppaavat yleensä olemaan asuin- ja toimistorakennusten pohjakerroksissa ja niiden yläpuolella on ihmisiä hengenvaarassa. Kyllä se kielto sieltä pian tulee.
Patteriautot ovat muutenkin IMO vain ylimenovaihe ennen kuin keksitään joku parempi tekniikka.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 11:59 am
Kirjoittaja fordsonMajor
Haades kirjoitti: To Loka 02, 2025 10:42 am
Sähköautojen pysäköintikielto parkkihalliin ei ole ihan yksinkertaista Suomessa.
Pelastusviranomainen on vastannut asiakkaalle, että pelastuslain mukaan ei ole mahdollista kieltää sähköautoja autohallissa. Kyseinen autohalli ei eroa muista pysäköintihalleista, jotka sijaitsevat alueellamme.
https://www.is.fi/autot/art-2000010720909.html
Ei tässä mihinkään pelastuslakiin tarvitse vedota. Kiinteistönomistaja päättää ihan omassa päässään keitä kiinteistön parkkiin sallitaan. Jo nyt on monessa paikassa exkluudattu perävaunut ym.
Syrjimispykälätkään ei sähköautoilijaa auta, koska hän on tervetullut parkkiin polttiksella - syrjintäkieltoa ei toistaiseksi ole laajennettu koskemaan peltilehmiä.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 12:23 pm
Kirjoittaja Cohle
Haades kirjoitti: To Loka 02, 2025 10:42 am
Sähköautot yleistyvät sitä vauhtia, että tuskin pysäköintitalojen omistajilla on siihen varaa. Toisaalta Suomessa tapahtuu 2000 autopaloa vuodessa. Tosi pieni osa niistä on sähköautopaloja.
Tuohon 2000 taidetaan laskea kaikki tieliikenteen ajoneuvot.
En tiedä, miten paljon sähköautoja palaa, mutta seuraukset ovat ainakin vakavat. Taitaa olla sähköautoille ominaisempaa, että syttyvät "spontaanisti" parkissa ollessaan?
Onhan se ristiriitaista, että kun puututaan mm. polttopuiden ja autonrenkaiden säilytykseen, niin sitten tommosen pyörillä kulkevan super-palokuorman voi ajaa maan alle muiden autojen sekaan.
Re: Kymmeniä autoja tuhoutui täysin Tampereen Tammelan parkkihalli-palossa keskiviikkona, 1.10.25
Lähetetty: To Loka 02, 2025 12:25 pm
Kirjoittaja Haades
fordsonMajor kirjoitti: To Loka 02, 2025 11:59 am
syrjintäkieltoa ei toistaiseksi ole laajennettu koskemaan peltilehmiä.
Voitaisiinko sähköautoa verrata esimerkiksi rahtihameeseen?