11 vuotta sitten kadonnut löytyi kuolleena Konnevedellä

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

11 vuotta sitten kadonnut löytyi kuolleena Konnevedellä

Viesti Kirjoittaja Solmu »

En löytänyt pikaisella haulla tähän liittyvää topiccia, niin tein sitten uuden.
Lehti: 11 vuotta sitten kadonnut löytyi kuolleena Konnevedellä
7.8.2008 14:27

11-vuotta sitten kadonneen miehen mysteeri selvisi, kertoo Keskisuomalainen verkkosivuillaan.

Yksin asunut 1929 syntynyt Tauno Peltonen katosi Keskisuomalaisen mukaan lokakuussa 1997. Häntä etsittiin maastosta muun muassa helikopterin avulla. Nyt Konneveden Kivisalmen läheltä on lehden mukaan metsänraivauksen yhteydessä löydetty osittain lahonnut ihmisen luuranko.

- Tutkimuksissa olemme päätyneet siihen, että kyseessä ovat Peltosen jäännökset, kertoi rikoskomisario Jouko Pokela Äänekosken poliisista Keskisuomalaiselle.

Tutkinta on päättynyt, eikä rikosta epäillä. Pokelan mukaan on mahdollista, että mies menehtyi sairauteen. Kesän alussa löydetyn vainajan mukana oli avain, joka sopi Peltosen asunnon lukkoon. Lisäksi paikalla oli tuntolevy, jossa teksti "Tauno Peltonen".

Löytöpaikalle on katoamispaikalta yli kuusi kilometriä.

IL
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008080 ... 1_uu.shtml
"Yöperho on koteloitunut"
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6664
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Keskisuomalaisen juttu aiheesta:
Keskisuomalainen kirjoitti:http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... 94129).ece

Konnevedellä 11 vuotta sitten kadonnut löytyi
13:07 Pekka Tiihonen

Avain, tunnistelevy, vaatteet ja eräät yksityiskohdat vainajan luujäännösten kanssa varmistivat, että 11 vuotta sitten Konneveden Istunmäeltä kadonnut Tauno Peltonen on löytynyt. Osittain lahonnut ihmisen luuranko löytyi kesän alussa Konneveden Kivisalmen läheltä, kun metsää raivattiin.

Yksin asunut 1929 syntynyt Peltonen katosi lokakuussa 1997. Häntä etsittiin maastosta muun muassa helikopterin avulla.

- Tutkimuksissa olemme päätyneet siihen, että kyseessä ovat Peltosen jäännökset, kertoi rikoskomisario Jouko Pokela Äänekosken poliisista. Tutkinta on päättynyt, eikä rikosta epäillä. Pokelan mukaan on mahdollista, että mies menehtyi sairauteen.

Vainajan mukana oli avain, joka sopi Peltosen asunnon lukkoon. Lisäksi paikalla oli tuntolevy, jossa teksti "Tauno Peltonen".

- Oli sellaiset vaatteet jotka Peltosella, ja kaikkia pieniä yksityiskohtia.

Hampaistokartasta ei ollut apua. Dna-näytteen avulla henkilöllisyys ei myöskään varmistunut, sillä kadonneesta ei ollut vertailunäytettä eikä hänellä ollut lähisukulaisia.

Löytöpaikalle on katoamispaikalta yli kuusi kilometriä.

Ääneseudun poliisin kirjoissa on jäljellä kolme kadonnutta. Uusin tapaus on vuodelta 1998, jolloin Äänekoskelta katosi Raimo Sumu. Ensimmäisenä huolestui poliisi, kun Sumua ei näkynyt pitkään aikaan. Vanhin tapaus on vuodelta 1955, jolloin Osmo Närhi katosi Suolahdesta. Pekka Jämsen katosi 1978 Äänekoskelta.
buster
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Touko 18, 2008 5:09 pm

Viesti Kirjoittaja buster »

Käsittämätöntä että ruumista ei olla löydetty maastoetsinnöissä aikanaan, tai että muutenkin näin kauan kesti. Toisaalta tämä taas osoittaa, että ei näihin katoamisiin aina liity mitään kovin suurta dramatiikkaa. Entistä tarkemmin pitäisi vain etsiä heti alkuunsa. Hyvä kun löytyi, antaa ehkä toivoa muidenkin osalta.
jamppa
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1327
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 4:05 pm
Paikkakunta: Korpi pohjoisessa

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Itseänikin rupesi kiinnostamaan tuo Sumun katoaminen, koska voisi epäillä olevan ei omasta tahdosta tapahtunut, kun kerran poliisi on huolestunut kaverin katoamisesta.

EDIT. Rupesin kooklettelemaan kaverista tietoja ja löysin jutun jossa sanottiin Sumun oleen usein pitkiäkin aikoja poissa paikkakunnalta, joten häntä ei sitten heti edes osattu kaipailla. Samassa jutussa oli myös hieman erinlaista tietoa siitä ketä oli huolestunut katoamisesta, siinä kirjoitettiin, että omaiset olisivat tehneet katoamis ilmoituksen.

http://www.sisis.net/verkkolehti/?pg=kommentoi&ut=2894
Olette lukinneet itsenne pelon häkkeihin, ja katso, valitatteko nyt vapauden puuttumisesta.
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Viesti Kirjoittaja teppo »

vanhat intiaanit lähtevät yksin preerialle kun tuntevat, että loppu on lähellä?

Vanhemman polven maalaismiehet viettävät joskus aikaa metsässä. Kalassa, sienessä, marjassa, hirvenjälkiä katsomassa, taimikkoa tutkimassa tai ihan muuten vaan. Ja kohtaus tulee siellä, missä ovat.

Jos ruumis ei ole ihan metsäautotiellä vaan maassa metrin päässä, heinikossa, ojassa tai pajupuskassa, niin siitä voi kulkea hyvin ohi huomaamatta mitään.
mipa74
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ke Loka 03, 2007 4:32 am

Re: 11 vuotta sitten kadonnut löytyi kuolleena Konnevedellä

Viesti Kirjoittaja mipa74 »

teppo kirjoitti:
Jos ruumis ei ole ihan metsäautotiellä vaan maassa metrin päässä, heinikossa, ojassa tai pajupuskassa, niin siitä voi kulkea hyvin ohi huomaamatta mitään.
Samoin voisin kuvitella, että vuoden päästä tuollaisesta jo melkein kävelee yli. Hajoamisprosessi tekee tehtävänsä ja eläimetkin huolehtivat osaltaan kiertokulusta. Toki vaatteita voi tunnistaa vielä jonkin ajan kuluttua, mutta eiköhän nekin maastoudu melko nopeasti.
When I die I don't want no part of heaven
I would not do heaven's work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell
(B.Springsteen - Youngstown)
Vastaa Viestiin