Kansanedustaja joutui taksihuijauksen kohteeksi – "Räikeä esimerkki, miten villinä taksitouhu pyörii", 19.11.25
Lähetetty: Ma Joulu 01, 2025 12:47 pm
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi kertoo Facebook -tilillään joutuneensa taksihuijauksen kohteeksi.
Hän kirjoittaa sunnuntaisessa julkaisussaan kulkeneensa saman matkan aamulla Messukeskukseen ja palanneensa sieltä iltapäivällä.
Julkaisuun hän on liittänyt kuvan kummankin matkan kuiteista.
– Kummassakin kuitissa lukee Taksi Helsinki. Toinen on aito, toinen ei. Toisessa on tuplahinta, toisessa ei. Kummankin auton kyljessä oli kookkaat, kauaksi näkyvät Taksi Helsinki -mainokset, hän kirjoittaa.
Kuittien mukaan hän on kulkenut aamulla 19. marraskuuta noin 3,7 kilometrin mittaisen matkan ja samana iltapäivänä noin 4 kilometrin matkan. Aamun matkasta hän on maksanut 24,3 euroa ja iltapäivän matkasta 41,86 euroa.
– Messukeskuksen tilaisuus oli juuri sellainen, joka oli erityisen houkutteleva vedätyksille - paljon ulkomaalaisia ja ulkopaikkakuntalaisia, joilta on lapsellisen helppoa ylihintaa riistää ja vaikka asian huomaisikin, huijaus tahtoo mennä väkisinkin läpi, hän kirjoittaa.
Kilpi sanoo, että hänen kokemuksensa on "räikeä ja elävä esimerkki, miten villinä taksitouhu pyörii".
– Tarve taksiuudistukselle on enemmänkin kuin huutava. Sen avulla saadaan valvontaa ja tällaiset tilanteet jäävät mahdollisimman vähälle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kan ... ii/9263584