MOT: Kiinalle sotilastiedustellut ex-Nokialainen louhii Etelä-Suomessa bitcoineja
Lähetetty: Ma Joulu 01, 2025 4:17 pm
Nokialla vuosituhannen alussa työskennellyt hemmo siis hyödyntää Suomessa halpaa sähköä bitcoin-louhintaan jotta voisi rikastua ja uhkailee samalla Ylen toimittajaa. Ihan jo tämänkin takia pakko nostaa aihe esiin. "Nokialla miehen työtä oli torjua yritysvakoilua ja tietovuotoja", minkä jälkeen oli käteva kokoustaa Kiinan asevoimien edustajien kanssa.
https://yle.fi/a/74-20195820
”Tämä on liian vaarallista” – vakoiluvyyhtiin sotkeutunut liikemies varoittaa Ylen toimittajaa tutkimasta aihetta
Suomalais-kiinalainen liikemies toimi välikätenä vakoiluvyyhdissä, jonka kohteena olivat Naton sotilassalaisuudet. Hän varoitti toimittajaa tutkimasta aihetta.
Syyskuussa 2020 Viron suojelupoliisi pidätti suomalais-kiinalaisen liikemiehen Tallinnan satamassa. Samaan aikaan otettiin kiinni kaksi virolaista.
Kaikkia kolmea epäiltiin vakoiluun liittyvistä rikoksista.
Näistä pidätyksistä alkoi purkautua Kiinan sotilastiedustelun Natoon kohdistama vakoiluyritys.
Kaksi virolaista tuomittiin vuosiksi vankilaan. Suomalais-kiinalaista liikemiestä ei lopulta syytetty hänen osuudestaan tapahtumiin.
---
Hän sai työpaikan maailman johtavaksi kännykkävalmistajaksi nousseen Nokian palveluksesta.
Nokia ei kommentoi työntekijöitään, mutta muun muassa Gerli Mutsolle mies kertoi työnsä liittyneen turvallisuuteen.
– Hän kuului security-tiimiin, sanoo myös Ylen haastattelema entinen nokialainen.
Hän muistelee, että kaupallisen koulutuksen saanut kiinalaistaustainen mies oli poikkeus tiimissä, joka koostui pääosin entisistä poliiseista.
Myös Nokian 2000-luvun alkuvuosien turvallisuusjohtaja tunnistaa miehen entiseksi kollegaksi.
Nokialla miehen työtä oli torjua yritysvakoilua ja tietovuotoja.
Nokian jälkeen liikemies päätyi todistetusti tekemisiin Kiinan asevoimien kanssa.
---
Nykyään liikemies toimii kiinalaisjohtoisessa yrityksessä Etelä-Suomessa. Teollisuusrakennuksessa sijaitsevan yrityksen piha on täynnä kontteja, joissa on datapalvelimia.
Useat yritystä tuntevat kertovat, että kyse on bitcoinien louhinnasta.
Liikemiestä ei löydy paikalta, mutta hän vastaa puhelimeen. Hän kiistää kryptovaluutan louhinnan ja sanoo että yritys keskittyy energialiiketoimintaan.
Hänestä on kohtuutonta, että häntä edelleen häiritään kysymyksillä hänen roolistaan Kiinan yrityksessä vakoilla Naton salattua tietoa.
– En voi puhua tuosta yhtään sanaa.