Teinipoika Helsingissä uhkasi tappaa tytön äidin, jos ei saa seksiä
Lähetetty: Ti Tammi 27, 2026 3:38 pm
Teini-ikäinen poika uhkasi tappaa tyttöystävänsä äidin, mikäli 15-vuotias seurustelukumppani ei suostu seksiin
Uhri seurusteli toisen nuoren kanssa, mutta poika uhkasi pahoinpidellä tämän ja seurasi uhria. Uhri ei olisi halunnut ryhtyä suhteeseen, mutta sai viestejä, joissa annettiin ymmärtää, että poika on vaarallinen ja kuuluu rikollisjengiin.
Niinpä uhri alkoi painostuksen ja uhkailun seurauksena seurustella tapahtuma-aikaan 16–17-vuotiaan pojan kanssa vuoden 2023 alkupuolella.
Poika käyttäytyi uhrin mukaan väkivaltaisesti ja uhkaavasti, esimerkiksi jahtaamalla tätä lihaveitsen kanssa ympäri asuntoa.
Sitten uhri sai sosiaalisessa mediassa viestin tuntemattomalta taholta. Uhrin ystävää vahingoitettaisiin, mikäli uhri ei suostuisi seksiin pojan kanssa, viestissä sanottiin. Uhri suostui.
Tämän jälkeen hän yritti itsemurhaa.
Uhrille alkoi tulla tuntemattomalta nimimerkiltä viestejä sosiaalisessa mediassa. Viesteissä vaadittiin rahaa, tai muuten hänen ovelleen tultaisiin. Sanomaa tehostettiin kuvaamalla videota tytön kotitalon ovelta.
Uhrin äiti uhattiin tappaa, mikäli hän ei suostuisi seksiin pojan kanssa.
Sama ”jengiläinen” painosti uhria myös ottamaan itsestään valokuvia ja videota itsestään alastomana ja lähettämään pojalle. Uhri pääsi lopulta eroon pojasta vuoden 2023 syksyllä.
Oikeus otti huomioon, että poika itsekin oli tekoaikaan nuori.
Kuitenkin poika toimi suunnitelmallisesti käyttäessään hyväksi uhrin jatkuvaa pelkotilaa, jota poika lukuisilla viesteillä ylläpiti. Se on edellyttänyt erityistä harkintaa, oikeus arvioi.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2006 syntyneen pojan nuorena henkilönä tehdyistä seksuaalirikoksista sekä vahingonteosta kuuden vuoden vankeuteen.
Poika määrättiin maksamaan uhrille 26 000 euron vahingonkorvaukset korkoineen
Tuomio ei ole lainvoimainen.
HS ei julkaise tekijän nimeä, koska tämä on ollut tapahtuma-aikaan alaikäinen. Tuomitun nimen julkaiseminen myös vaarantaisi uhrin yksityisyyden.
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011776654.html