Lapsia jopa teholle Kuopiossa parasetamolin yliannostuksista - kaverit yllyttäneet väärinkäyttöön
Lähetetty: Ke Helmi 11, 2026 5:38 pm
Juttu somevaikuttaja Mikael Renwallista viime vuodelta, jälkimmäinen Ylen juttu vuodelta 2024. Renwall oli vetänyt useamman päivän yhden vuorokauden aikana todennäköisemmin 5000 - 6000 mg parasetamolilääkkeitä, mihin päälle arviolta 3200 - 4000 mg Buranaa. Saattaa olla tällaiset esikuvat nuorille aika vaarallisia.
https://yle.fi/a/74-20209445
Ilman reseptiä saatava lääke on vienyt nuoren jopa tehohoitoon Kuopiossa – Fimea varoitti vasta parasetamolihaasteesta
Lasten- ja nuorten parasetamoliyliannostuksia on ollut ilmiöksi asti. Apulaisylilääkärin mukaan taustalla on yllyttämistä.
Nuoria on joutunut sairaalahoitoon parasetamolin vuoksi tänä vuonna.
Pahimmillaan tahallinen parasetamolin yliannostus on vienyt tehohoitoon, kertoo Kuopion yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrisen osaston apulaisylilääkäri Laura Myllymäki.
– Tapauksia on tiedossani Kuopiossa alle kymmenen. He ovat ovat olleet 13–17-vuotiaita, Myllymäki sanoo.
Tapauksia pidetään huolestuttavana ilmiönä. Myllymäki ei yksilöi potilaiden ikiä tai heidän saamaansa hoitoa.
(--)
Apulaisylilääkäri sanoo, että tapaukset on otettu vakavasti.
– Parasetamolin takia on ollut sairaalahoidossa myös sellaisia nuoria, joilla ei ole hoitokontaktien perusteella taustallaan vakavia mielenterveyden häiriöitä, Myllymäki kertoo.
Hänen mukaansa ainakin osassa tapauksista on ollut taustalla ryhmässä toimimista ja harkitsemattomuutta.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... d85a2f0145
Suomalaisvaikuttaja otti yliannostuksen yleistä särkylääkettä – Hurja päivitys sairaalasta
Mikael Renwall kertoo sosiaalisessa mediassa ottaneensa tahattomasti yliannostuksen parasetamolia.
– Kotoa löytyi valmiiksi ”tuttuja ja turvallisia” vahvoja buranoita ja panadoleja, jotka ajattelin käyttää pois ensin. Kivun yltyessä nappasin noin neljän tunnin välein näitä apteekin itsepalveluhyllystäkin löytyviä kavereita – toki reseptittömät olisivat puolet pienemmillä pitoisuuksilla.
Renwall kertoi aiemmin Snapchat-tilinsä tarinoissa syöneensä 800 milligrammaa ibuprofeenia ja 1000 milligrammaa parasetamolia noin neljän tunnin välein kipuunsa. Terveyskirjaston mukaan parasetamolin maksimiannos aikuisilla on 3000 milligrammaa päivässä.
Mikael Renwall on tullut tunnetuksi alun perin Youtuben kautta. Nykyään hänellä on Instagram-tilillään yli 80 tuhatta seuraajaa ja Tiktok-tilillään yli 176 tuhatta seuraajaa. Renwall on nähty muun muassa Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijana sekä Erikoisjoukot-ohjelmassa.
https://yle.fi/a/74-20081919
Kuopion yläkoululaisilla havaittu lääkkeiden väärinkäyttöä – tavallinen särkylääke voi olla liikaa käytettynä hengenvaarallinen
Yläkouluilla on todettu särky - ja reseptilääkkeiden liika- ja väärinkäyttöä. Kouluterveydenhoitajat ovat lähettäneet asiasta viestin oppilaiden huoltajille.