Asukkaat eläneet noin vuoden pelon vallassa Kangasalla
Lähetetty: Ke Maalis 11, 2026 8:35 am
Asukkaat eläneet noin vuoden pelon vallassa Kangasalla – Ulkona liikkuessa mukana on kirves tai vesuri
Perheitä elää Kangasalan maaseudulla jatkuvassa pelossa, kun alueella liikkuu vapaana kaksi koiraa. Rikosilmoituksista ja useista yhteydenotoista viranomaisille ei ole ollut apua.
Kangasalan Kuhmalahdella asukkaat eivät uskalla lähteä pihastaan ilman astaloa.
”Mukana on kirves tai vesuri”, kangasalalainen mies kertoo.
Syy on kaksi irrallaan liikkuvaa koiraa, joiden kerrotaan käyttäytyvän aggressiivisesti. Koirat ovat liikkuneet alueella ilman valvontaa noin vuoden, ja osa asukkaista pelkää terveytensä ja jopa henkensä puolesta.
Poliisi vahvistaa asian Aamulehdelle. Poliisin tietoon se tuli ensimmäisen kerran elokuussa 2025.
Kaksi hyökkäystä
Aamulehden haastattelema mies kertoo elämän maaseudun rauhassa käyneen mahdottomaksi, koska kaksi suurikokoista koiraa liikkuu usein vapaana katualueella ja asukkaiden piha-alueilla. ”Meiltä on riistetty vapaus, ja pelko on läsnä ulkona ollessa”, hän kuvailee.
Asukkaat kertovat koirien käyneen ainakin kahdesti kiinni ihmiseen.
Mies kertoo, että ensimmäisen kerran toinen koirista kävi kiinni hänen sukulaiseensa elokuussa, kun tämä kantoi kauppaostoksia autosta sisälle taloon. ”Koirat tulivat, toinen hyökkäsi ja kävi jalkaan kiinni talon rappusilla.”
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut hakeutui hoidettavaksi vammojen takia. Rikosilmoitus tehtiin muutama päivä myöhemmin.
Toinen hyökkäys tapahtui marraskuussa. Mies oli pihallaan ja havaitsi, että koirat päästettiin jälleen keskenään ulkoilemaan. Hän haki kirveen ja lähti katsomaan, minne koirat menivät.
”Lähes heti näin kadulla kävelysauvojen kanssa liikkuvan ulkoilijan, jonka kimppuun koira kävi nopeasti.”
Shokki ja vammoja jalkaan
Koirista toinen hyökkäsi kiinni polvileikkauksesta toipumassa olleen naisen pohkeeseen, kun tämä oli hakemassa postia.
”Jähmetyin paikalleni, enkä olisi pakoon päässytkään”, hän kertoo nyt.
Nainen kertoo huutaneensa, että koira puri häntä, mutta koirien kanssa samassa rakennuksessa asuva henkilö ei tehnyt muuta kuin yritti kutsua koiria takaisin. Koirat eivät totelleet. Paikalle tullut mies huusi koirille niin kovaa ja kauan, että ne lopulta perääntyivät kotipihaansa.
”Tärisin ja vapisin. Olin ihan shokissa.”
”Lopulta pääsin turvaan ja paikalle tullut mies toimitti minut terveysasemalle, jossa haavat tutkittiin ja puhdistettiin. Sain myös jäykkäkouristusrokotuksen sekä kaksi antibioottikuuria.”
Nyt pian neljä kuukautta hyökkäyksen jälkeen nainen kärsii puremajäljestä edelleen. Hän kertoo, etteivät arvet ole täysin parantuneet. Myös pelko on jäänyt. ”Ulkoillessa on mukana pitkävartinen kirves”.
”Juoskaa karkuun”
Miehen mielestä viranomaiset eivät joko ymmärrä tai halua ymmärtää tilanteen vakavuutta, vaikka he ovat käyneet paikalla ainakin kolmesti. Ilmoituksia sekä valvontaeläinlääkärille että poliisille on miehen mukaan tehty kymmeniä.
”Poliisin ohje on ollut: juoskaa karkuun ja suojautukaa. Toinen vinkki on ollut, että potkaise ja soita hätäkeskukseen.”
Tilanne Kangasalan maaseutualueella on asukkaiden mukaan toivoton. ”Vaikka näin ei pitäisi olla, ihminen sopeutuu ja tottuu kaikkeen. Meidän kohdalla se tarkoittaa sitä, että ennen kuin lähtee ovesta ulos, pitää huolehtia, että mukana on lyömäase ja pippurisumute.”
Asia tutkinnassa
Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario ja asian tutkinnanjohtaja Sami Suhonen kertoo, että irti olevista koirista on tehty kuusi rikosilmoitusta, joista kahdessa koiran on kerrottu purreen ihmistä. Viimeisin rikosilmoitus on tehty helmikuussa 2026.
Tutkinnassa aikaa on vienyt sen selvittäminen, mistä eläimistä on kyse ja kenen vastuulla ne ovat. Suhonen kertoo valvontaeläinlääkärin kanssa yhteistyössä selvitetyn myös, ovatko koirat olleet asianmukaisessa hoidossa.
”Asiaan on reagoitu”, Suhonen sanoo.
Poliisi on kuullut myös kolmea rikoksista epäiltyä henkilöä, joiden hallinnassa eläinten epäillään olleen.
Tutkinta on loppusuoralla ja siirtymässä syyteharkintaan. Asiaa tutkitaan kuutena eläimen vartioimatta jättämisenä. Rikosnimikkeet voivat vielä muuttua.
Suhonen sanoo, ettei esimerkiksi kirveen kanssa saa kulkea julkisella paikalla. Hänen mukaansa yleisesti oikea tapa tällaisissa tilanteissa on soittaa hätäkeskukseen. Hätävarjelutilanteet ovat asia erikseen.
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art- ... 53258.html