Sivu 1/6

Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 1:54 pm
Kirjoittaja URSA
19-vuotias mies vangittiin Tampereella: epäillään useasta kesän aikana tapahtuneesta seksuaalirikoksesta

Poliisin mukaan kyse ei ole yksittäisestä uhrista. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet tänä kesänä Tampereella ja Nokialla.

13:21

Nuorta miestä epäillään useista eri rikoksista, joiden epäilleen tapahtuneen Pirkanmaalla tämän kesän aikana.

Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi tiistaina 19-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä lapsen raiskauksesta, raiskauksesta, kahdesta seksuaalisesta kajoamisesta lapseen, pahoinpitelystä, pakottamisesta ja laittomasta uhkauksesta.

Kaikki epäillyt rikokset ovat tapahtuneet tänä kesänä kesä- ja heinäkuun aikana. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Tampereella ja Nokialla.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Vesa Järvenpää ei kommentoi tässä vaiheessa tutkintaa asian yksityiskohtia. Hän kuitenkin vahvistaa Ylelle, ettei kyse ole yksittäisestä uhrista.

Järvenpää ei ota kantaa siihen, kuinka epäillyn jäljille päästiin.

Epäillyllä ei ole aiempia tuomioita eikä vireillä olevia asioita Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Syyteen nostamisen määräpäivä on 7. marraskuuta.
https://yle.fi/a/74-20176149

Uhrien joukossa on näköjään myös alaikäisiä.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 3:01 pm
Kirjoittaja lonesjucca
nimi?

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 3:45 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Niklas Valtteri Karvonen (s. 17.11.2005) vangittiin todennäköisin syin epäiltynä alla luetelluista rikoksista. Tutkinnanjohtajana toimii rikoskomisario Vesa Järvenpää Sisä-Suomen poliisilaitokselta ja syytteen nostamisen määräpäivä on 7.11.2025.

Lapsenraiskaus 13.6.2025, Tampere
Laiton uhkaus 13.6.2025, Tampere
Pahoinpitely 13.6.2025, Tampere
Raiskaus 13.6.2025, Tampere
Pakottaminen 11.-18.6.2025, Tampere
Seksuaalinen kajoaminen lapseen 11.-13.6.2025, Tampere
Seksuaalinen kajoaminen lapseen 11.7.2025, Nokia

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 4:56 pm
Kirjoittaja HiljainenTodstaja
Voi kun joskus koittaisi aika,että näitten raiskaajien kuvan sais laittaa kaikkien
nähtäväksi. Facebook,Twitteri ja mitä kaikkia näitä onkaan(en tiedä).
Veikkaanpa,että olisi raiskaajilla nenät poskella melko pian.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 5:05 pm
Kirjoittaja Mörrimurri
Kastraatiolaki pitäisi saattaa jälleen voimaan.

Tosin sitä käytettäisiin jälleen transsukupuolisten kiusaamiseen eikä seksuaalivietiltään vaarallisten koiras- Homo sapiensien tekemiseen vaarattomaksi.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 5:12 pm
Kirjoittaja lonesjucca
eihän suomalaisia sarjaraikaajia pitänyt olla tämän palstan mukaan? ne on ne ulkomaalaiset ymsjne.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 5:17 pm
Kirjoittaja Rantel
Eiköhän tämäkin kullannuppu päästetä vapaaksi odottamaan tuomiota tai sen jälkeen vielä vapaaksi odottamaan tuomion käytäntöönpanoa. Pääsee vielä urakalla raiskailemaan. Ellei sitten puuttuva suojaväritys aiheuta sen että pysyy vangittuna.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 5:19 pm
Kirjoittaja aga
lonesjucca kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 5:12 pm eihän suomalaisia sarjaraikaajia pitänyt olla tämän palstan mukaan? ne on ne ulkomaalaiset ymsjne.
Eiköhän tässä ole kyse muhamettilaisesta mamusta joka on harhautukseksi mennyt vaihtamaan nimensä Niklas Valtteri Karvoseksi.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 5:39 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
*Poistettu muutaman sanan turha öyhö*tm

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 6:21 pm
Kirjoittaja Sipi
Nyt on erikoinen kombinaatio liittyen tuohon melko lyhyeen tekoaikaan.

Kesäkuun 13. päivä oli perjantai. Heinäkuun 11. päivä oli niin ikään perjantai. Voisi kuvitella, että jätkä on pyörinyt jossain teiniporukassa, ehkä tarjonnut kyytiä ja matkassa sitten näitä alaikäisiä tyttöjä. Jos tytöt ovat alle 16-vuotiaita, on kyseessä lapsenraiskaus.

Tuota pahoinpitelyä ja laitonta uhkausta mietin kuitenkin. Olisko siinä sitten tyttöjen isä tai joku aikuinen yrittänyt puuttua?

Tai sitten kyseessä on aidosti joku saalisaja, uhrit 7-vuotiaita ja pahoinpitely kohdistunut näihin uhreihin.

Kammottava ajatus. Hyvä että saatiin kiinni ennen kuin uhreja ehti tulla lisää.

Edit. Jäin tässä miettimään tuota syntymävuotta ja tekoajankohtia. Ettei olis taas armeijasta lomilla ollut varusmies...

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 6:31 pm
Kirjoittaja lonesjucca
Sipi kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 6:21 pm Nyt on erikoinen kombinaatio liittyen tuohon melko lyhyeen tekoaikaan.

Kesäkuun 13. päivä oli perjantai. Heinäkuun 11. päivä oli niin ikään perjantai. Voisi kuvitella, että jätkä on pyörinyt jossain teiniporukassa, ehkä tarjonnut kyytiä ja matkassa sitten näitä alaikäisiä tyttöjä. Jos tytöt ovat alle 16-vuotiaita, on kyseessä lapsenraiskaus.

Tuota pahoinpitelyä ja laitonta uhkausta mietin kuitenkin. Olisko siinä sitten tyttöjen isä tai joku aikuinen yrittänyt puuttua?

Tai sitten kyseessä on aidosti joku saalisaja, uhrit 7-vuotiaita ja pahoinpitely kohdistunut näihin uhreihin.

Kammottava ajatus. Hyvä että saatiin kiinni ennen kuin uhreja ehti tulla lisää.

Edit. Jäin tässä miettimään tuota syntymävuotta ja tekoajankohtia. Ettei olis taas armeijasta lomilla ollut varusmies...
ei ole inttipoju. uusi erä aloittaa aina heinäkuusa. eikä vanha erä ole lomilla ennen päättymistä eikä muutenkaan intistä saa olla kuukautta lomila.

eiköhän tuo ole jossain rannoilla saalistanut kuten suomalaisiin perinteisiin tulee. aloittanut hyvissä ajoin ennen juhanusta kutemisen.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 6:49 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Uhrit tuskin olivat neekereitä? Ei kai sentään sairainkaan valkoihoinen aines valitse neekeriä, jos kerran pakolla ottavat?

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 6:56 pm
Kirjoittaja Stonedar
Keplotteleva konna kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 6:49 pm Uhrit tuskin olivat neekereitä? Ei kai sentään sairainkaan valkoihoinen aines valitse neekeriä, jos kerran pakolla ottavat?
Mitäs merkitystä tällä sitten olisi? Pienempi tuomio vai? Vai se että pääsit kirjoittamaan kahteen lauseeseen sanan neekeri?

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 7:17 pm
Kirjoittaja Keplotteleva konna
Stonedar kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 6:56 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 6:49 pm Uhrit tuskin olivat neekereitä? Ei kai sentään sairainkaan valkoihoinen aines valitse neekeriä, jos kerran pakolla ottavat?
Mitäs merkitystä tällä sitten olisi? Pienempi tuomio vai? Vai se että pääsit kirjoittamaan kahteen lauseeseen sanan neekeri?
Olisihan tällä nyt yllättävänkin iso merkitys. Saataisiin tähän myös rasismikulma, jos uhrit olisivat olleet neekereitä. Nyt vain seksuaalisesti sairas yksilö.

Re: Tampereella vangittu 19-vuotias sarjaraiskaaja, rikoksia tänä kesänä Pirkanmaalla

Lähetetty: Ke Elo 06, 2025 7:56 pm
Kirjoittaja Stonedar
Keplotteleva konna kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 7:17 pm
Stonedar kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 6:56 pm
Keplotteleva konna kirjoitti: Ke Elo 06, 2025 6:49 pm Uhrit tuskin olivat neekereitä? Ei kai sentään sairainkaan valkoihoinen aines valitse neekeriä, jos kerran pakolla ottavat?
Mitäs merkitystä tällä sitten olisi? Pienempi tuomio vai? Vai se että pääsit kirjoittamaan kahteen lauseeseen sanan neekeri?
Olisihan tällä nyt yllättävänkin iso merkitys. Saataisiin tähän myös rasismikulma, jos uhrit olisivat olleet neekereitä. Nyt vain seksuaalisesti sairas yksilö.
Onko joku erityinen syy, miksi olisi hyvä että tähän saataisiin rasismikulma?