Norssin entinen oppilas tuli koululle kaasuaseen kanssa Jyväskylässä
Lähetetty: Ma Huhti 20, 2026 4:14 pm
Poliisin mukaan Jyväskylän Normaalikoulun eli Norssin asemies ampui kaasuaseella koulun ikkunaan.
Hätäkeskus sai perjantaina 10. huhtikuuta kello 11.55 ilmoituksen, jonka mukaan Yliopistonkadulla sijaitsevalle koululle oli mennyt uhkaavasti käyttäytyvä mies aseen kanssa. Koulun opettajat huomasivat asemiehen ja lukitsivat koulun. Henkilökunta ja oppilaat suojautuivat sisälle.
Mies ampui pistoolimallisella kaasuaseella kohti koulua. Poliisi löysi yhdestä koulun ikkunasta teräskuulan jättämän jäljen. Lasi oli rikkoutunut, mutta poliisin mukaan kuula ei läpäissyt ikkunaa.
– Viitteitä tekijän mahdollisesta pyrkimisestä koulun sisätiloihin ei ole. Teon jälkeen tekijä pakeni läheiselle Harjulle, josta poliisi tavoitti tekijän ja otti hänet kiinni.
Epäilty tekijä on täysi-ikäinen, eikä hän ole enää poliisin hoteissa.
Poliisi takavarikoi tekovälineeksi epäillyn kaasuaseen, joka ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole luvanvarainen. Luvanvaraisuutta ja aseen vaarallisuutta selvitetään tarkemmissa tutkimuksissa.
Poliisi ei toistaiseksi ota kantaa teon mahdolliseen motiiviin tai suunnitelmallisuuteen.
Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena, vahingontekona ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0abc ... ec5d3b446a