Sivu 1/13

Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 8:37 am
Kirjoittaja Eräs1
Kirkkonummella toteutettiin toissaviikolla häätö väärään asuntoon.

Länsi-Uudenmaan poliisista vahvistetaan, että poliisilla on ollut kyseisen kaltainen tehtävä ja siitä on kirjattu tutkintapyyntö. Poliisin mukaan ensiselvitystä tehdään parhaillaan.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan häätö toteutettiin Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n kerrostaloasuntoon. Häätö oli tarkoitus toteuttaa yhtiön eri rakennuksessa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon, mutta tyhjennys tehtiin täysin väärään asuntoon.

IS:n tietojen mukaan tyhjennyssiivous toteutettiin 7. huhtikuuta, kun asukkaat eivät olleet kotona.

Ilta-Sanomien haastattelema naapuri kertoo tuntevansa perheen, jonka koti tyhjennettiin virheen takia. Hän kertoo todistaneensa itse asunnon tyhjentämistä taloyhtiön pihalla.

– Menin tupakalle ja pihalla oli jäteauto, johon kolme miestä kanteli tavaraa. Heittivät autoon, joka rouskutti kaiken murskaksi, naapuri kertoo.

Naapurin mukaan hän ei nähnyt, mistä asunnosta tavaraa kannettiin. Asia selvisi hänelle vasta noin parin tunnin päästä, kun asukkaat palasivat kotiinsa ja tulivat soittamaan hänen ovikelloaan.

– He olivat palanneet kotiin ja se oli tyhjä. Näky oli kuin olisi asuntoesittelyyn mennyt: oli siivottu ja viety ruuat jääkaapista, aivan kaikki oli mennyt.

Ilta-Sanomat tavoitti myös tyhjennetyn asunnon asukkaat, mutta perheen isä ei halunnut kommentoida asiaa.

Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Juha Marjamo on hänkin asiasta niukkasanainen asunnon asiakkaiden toiveen takia.

– Kyllä jotain on tapahtunut, mutta vahinkoa kärsineen toiveesta en ota tähän nyt enempää kantaa, kertoo Marjamo.

Hän kuitenkin myöntää, että väärän asunnon tyhjennys johtuu vuokra-asuntoyhtiön virheen takia.

– Joo, meidän virhe, mutta kuten sanottu, niin asukkaan haluaman sopimuksen takia en voi kertoa enempää, Marjamo sanoo.

Perheen naapurin mukaan asukkaat soittivat hätäkeskukseen ja myöhemmin poliisit kävivät paikalla. Hänen mukaansa perheelle on järjestetty tilapäismajoitus kuun loppuun asti ja heidän on pitänyt alkaa laatia listaa tavaroista, joita kodista vietiin.

– Se oli aikamoinen shokki minullekin, vaikka kaikenlaista olenkin nähnyt. Että nyt kaikki vietiin, myös kuvat ja muistot.

– Ei tällaista mokaa saisi missään nimessä tapahtua.

Myös toinen IS:n haastattelema naapuri kertoo, että häätö oli tarkoitus toteuttaa asuntoon talossa, jossa hän itse asuu. Naapuri pitää tapausta järkyttävänä.

– Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle. Aivan järjetön juttu.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011942464.html

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 9:13 am
Kirjoittaja Salmari
On kyllä karmea tapahtuma. Tulet kotiin ja kaikki on viety pois, ei vaan viety vaan murskattu jäteautoon. Siinä meni kaikki muistot ja valokuvat.

Miten tällaista edes voi tapahtua, miten ne naapurin tupakoiva ukko ei sanonut mitään, yleensä pihapiirissä kyllä tietetään tosi tarkkaan ketä ollaan häätämässä.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 9:16 am
Kirjoittaja Jonessa11
Salmari kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 9:13 am On kyllä karmea tapahtuma. Tulet kotiin ja kaikki on viety pois, ei vaan viety vaan murskattu jäteautoon. Siinä meni kaikki muistot ja valokuvat.

Miten tällaista edes voi tapahtua, miten ne naapurin tupakoiva ukko ei sanonut mitään, yleensä pihapiirissä kyllä tietetään tosi tarkkaan ketä ollaan häätämässä.
Niinku tuossa lukee, hän ei nähnyt ja tiennyt mistä asunnosta tavara kannetaan. Hänelle selvisi asia vasta myöhemmin kun nämä naapurit tulivat soittamaan ovikelloa

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 9:32 am
Kirjoittaja damfin
Ilta-Sanomat tavoitti myös tyhjennetyn asunnon asukkaat, mutta perheen isä ei halunnut kommentoida asiaa.

Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy:n toimitusjohtaja Juha Marjamo on hänkin asiasta niukkasanainen asunnon asiakkaiden toiveen takia.

– Kyllä jotain on tapahtunut, mutta vahinkoa kärsineen toiveesta en ota tähän nyt enempää kantaa, kertoo Marjamo.
Eli ilmeisesti siellä neuvotellaan ihan kohtalaisesta korvauksesta, ja ehtona on että asiaa ei kommentoida julkisuudessa, toki tuo ehto tuskin on ollut asukkaan toive.

Hieman outoa ja typerää kyllä tuo tyhjennysporukan toiminta, jos asunto on näyttänyt selkeästi asutulta eikä hylätyltä niin olisi ehkä siinä vaiheessa viimeistään pitänyt tarkistaa että ollaanko nyt varmasti oikeassa asunnossa, ja luulisi että tuollaisessa tilanteessa muutenkin tavarat asunnosta vietäisiin ensin johonkin varastoon eikä suoraan jäteautoon murskattavaksi.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 9:39 am
Kirjoittaja Salmari
damfin kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 9:32 am

Nistejä ja vastaaviahan niitä yleensä häädetään ja kyllä niiden asunnot jokainen tunnistaa. Ja näiden kämpät on rojua ja roskia täynnä ja sen näköisiä, ettei siellä kukaan normaali asu.

Jos tuo asunto oli normaali asuttu asunto niin ei kyllä tyhjentäjätkään mitään penaalin terävämpiä olleet. Ja tosiaan, miksi kaikki (oletettavasti) normaalit huonekalutkin vietiin murskattavaksi

Kivat vahingonkorvaukset siellä tiedossa.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 9:48 am
Kirjoittaja ASierra
Jonessa11 kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 9:16 am
Salmari kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 9:13 am On kyllä karmea tapahtuma. Tulet kotiin ja kaikki on viety pois, ei vaan viety vaan murskattu jäteautoon. Siinä meni kaikki muistot ja valokuvat.

Miten tällaista edes voi tapahtua, miten ne naapurin tupakoiva ukko ei sanonut mitään, yleensä pihapiirissä kyllä tietetään tosi tarkkaan ketä ollaan häätämässä.
Niinku tuossa lukee, hän ei nähnyt ja tiennyt mistä asunnosta tavara kannetaan. Hänelle selvisi asia vasta myöhemmin kun nämä naapurit tulivat soittamaan ovikelloa
Niinhän siinä sanottiin.
Mutta yleensä nuo lehtiin haastattelun antavat, uteliaat tupakallakävijät tietävät koko naapuruston asiat ja sen, missä asunnossa sellainen tyyppi asuu, joka saa häädön.

Kun (taas kerran) rauhallinen ja ihana taloyhtiö niin ei kai joka rapussa häädettäviä asu.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:05 am
Kirjoittaja aivoriihi
Onhan tämä nyt ihan käsittämätön moka!

Tuskin sieltä nyt on mitään Steinway-pianoja tai Aallon Paimio-tuoleja tuohon murskaajaan on heitetty, kuitenkaan kenenkään ihmisen omaisuutta muistoineen, muistoesineineen kaikkineen on mahdotonta jälkikäteen korvata.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:07 am
Kirjoittaja Schimanski
damfin kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 9:32 am
luulisi että tuollaisessa tilanteessa muutenkin tavarat asunnosta vietäisiin ensin johonkin varastoon eikä suoraan jäteautoon murskattavaksi.
Tuota minäkin vähän ihmettelen että onko todellakin niin että ihminen menettää omistusoikeutensa omaisuuteensa jos ei tyhjennä asuntoa ilmoitettuun ajankohtaan mennessä?

Ymmärrän kyllä että asunto pitää saada mahdollisimman nopeasti tyhjäksi että se voidaan vuokrata uudelleen tuottamaan rahaa, mutta onhan se aika rankkaa jos koko omaisuus viedään suoraan kaatopaikalle ja laki sen myös sallii.

Tämä kyseinen tapaus oli kyllä yksiselitteisesti rikos vaikka tahatonta toimintaa ilmeisesti olikin.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:11 am
Kirjoittaja URSA
No mistä naapuri olisi osannut arvata, että nyt tyhjennetään väärää asuntoa? Myös tavarat jäteautoon kantaneet ovat saattaneet tyhjentää sitä asuntoa jonka osoite heille oli annettu. (Ja keitä yleensä palkataan kantamaan tavaraa asunnosta jäteautoon. Ei ne mieti asiaa.) Tietysti ne olisi voineet pysähtyä miettimään, miksi häädetyillä olisi ollut tuoretta ruokaa jääkaapissa ja täysin kalustettu asunto.

Kamala moka kyllä, perhe saattaa tarvita jopa terapiaa tuon jälkeen. He joutuvat aloittamaan kaiken ikäänkuin alusta. Kaikki mikä tekee asunnosta kodin on tuhottu poissa ollessa. Toivottavasti niillä on tallessa kuvia mahdollisista muumimuki kokoelmista tai designista ja muusta arvokkaammasta.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:26 am
Kirjoittaja Nokus
Lipastossa oli piilossa kilon kultaharkko.... :D

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:34 am
Kirjoittaja Stonedar
Venomin levyt lähteny hyllystä.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:37 am
Kirjoittaja JanitaSlim
aivoriihi kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 10:05 am Onhan tämä nyt ihan käsittämätön moka!

Tuskin sieltä nyt on mitään Steinway-pianoja tai Aallon Paimio-tuoleja tuohon murskaajaan on heitetty, kuitenkaan kenenkään ihmisen omaisuutta muistoineen, muistoesineineen kaikkineen on mahdotonta jälkikäteen korvata.
Siellä on voinut olla lapsiperheen muutaman vuosikymmenen muistot, etätyöläisellä töitä ja koneet niin niitäkään ei voi jatkaa, kaikki sisustuselementit, salasanat ja tietolaitteet voineet mennä.

Tämähän on törkeä varkaus, vaikka avaimilla sisään mentiinkin.

Asunnon haltia taitanee vaurastua mukavasti nyt muiden vuokralaisten rahoilla.

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:41 am
Kirjoittaja blindpedestrian
Törkeä varkaus 4kk-4v linnaa ja mitähän muita syytteitä tuleekaan. Mitenhän korvausvaatimusten kanssa menetellään, jos tuhotaan korvaamatonta esineistöä?

Tuntuis reilulta, että syylliset antaa kaiken maallisen omaisuutensa uhrille, ja voivat kokeilla sitten ostaa niitä pois, jos uhri haluaa myydä?

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:42 am
Kirjoittaja McCall
Nokus kirjoitti: Ke Huhti 22, 2026 10:26 am Lipastossa oli piilossa kilon kultaharkko.... :D
Sen lisäksi piirongin laatikossa oli kuulemani mukaan myös Mickey Mantleyn keräilykortti vuodelta 1952:
1952 Topps Mickey Mantle card sells for $12.6 million
Mickey Mantley.jpg
Mickey Mantley.jpg (21.86 KiB) Katsottu 7928 kertaa

Re: Vuokra-asuntoyhtiö suoritti häädön väärään asuntoon: ”Kaikki oli viety, ei edes sukkia jäänyt jäljelle”, 7.4.26

Lähetetty: Ke Huhti 22, 2026 10:51 am
Kirjoittaja viivahattu
Toivottavasti asukas keksii sanoa, että jäteauton perseeseen meni kylmälompakko, jossa oli 10 bitcoinia. Ihan saatanan uskomaton moka ja sen virkakyöstin, jonka tästä on vastuussa, tulisi saada kenkää ja joutua täyteen korvausvastuuseen kaikista korvauksista, mitkä Kirkkonummi joutuu maksamaan asukkaille. Mutta kun olemme Suomessa, virkamiehelle ei tästä tule mitään seurauksia. Veronmaksaja kuittaa laskun ja ei kun kohti seuraavaa törttöilyä.