Sivu 1/1

Yli tuhat tehtävää tahkonut poliisikoira Sampo jää vihdoin eläkkeelle 6/26

Lähetetty: La Kesä 06, 2026 1:49 pm
Kirjoittaja Eräs1
Pohjanmaan poliisilaitos kertoo Facebook-päivityksessään erikoiskoiransa labradorinnoutaja Sampon jäävän eläkkeelle pitkän ja menestyksekkään työuran päätteeksi. Sampo palveli poliisia yhteensä 10,5 vuoden ajan ja osallistui uransa aikana 1 046 tehtävään.
Työvuosiin mahtui tuhansia harjoitustunteja sekä lukemattomia lähtöjä tehtäville ympäri vuorokauden. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan Sampon työskentelleen vaihtelevissa olosuhteissa niin helteessä, pakkasessa, pimeydessä kuin helikopterien läheisyydessäkin.

Uransa aikana Sampo auttoi löytämään henkirikosten ja väkivaltarikosten tekovälineitä sekä osallistui kadonneiden henkilöiden etsintöihin. Sen ansiosta poliisi onnistui myös takavarikoimaan huomattavia määriä rikolliseen toimintaan liittyvää omaisuutta.

Sampo palkittiin ansioistaan useaan otteeseen. Vuonna 2020 se sai kadonneen henkilön etsintään liittyneen onnistuneen tehtävän ansiosta sankarikoiran arvonimen sekä hengenpelastusviirin. Vuonna 2022 Sampo valittiin vuoden poliisikoiraksi. Vuotta myöhemmin se oli voittamassa joukkuemestaruutta poliisin huumekoirakilpailuissa.

Terveenä eläkkeelle

Nyt Pohjanmaan Sampo siirtyy terveenä eläkepäivien viettoon ohjaajansa kotiin. Hälytysajot jäävät taakse ja tulevaisuudessa aikaa riittää muun muassa rauhallisemmille metsäretkille.

– Kiitos Sampo. Nyt ei tarvitse lähteä enää hälytysajoon, kirjoittaa Pohjanmaan poliisilaitos Facebook-päivityksessään.

Kuva

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli ... le/9349942

Onnellisia eläkepäiviä, Sampo. :)

Re: Yli tuhat tehtävää tahkonut poliisikoira Sampo jää vihdoin eläkkeelle 6/26

Lähetetty: Su Kesä 07, 2026 12:55 pm
Kirjoittaja Mietintämyssyttelijä
Hyviä eläkepäiviä ja pitkiä metsälenkkejä Sampolle vielä moneksi vuodeksi! 🥰