Ruotsalaisvaikuttajan epäillään raiskanneen Maarianhaminassa rockfestivaalin aikana
Lähetetty: Pe Heinä 24, 2026 11:16 pm
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... 5b65eb3fc6
Tunnettu ruotsalaisvaikuttaja otettu kiinni Ahvenanmaalla: Nainen ilmoitti raiskauksesta
Maarianhaminassa on parhaillaan käynnissä Rockoff-festivaalit. Ruotsalaisvaikuttaja on otettu kiinni raiskausilmoituksen seurauksena.
Ahvenanmaalla parhaillaan käynnissä olevan Rockoff-festivaalin yhteydessä viranomaiset ovat saaneet ilmoituksen raiskauksesta. Keskiviikon vastaisena yönä noin kello neljän aikaan nainen teki hälytyksen raiskauksesta. Naisen mukaan raiskaus tapahtui Maarianhaminan keskustassa sijaitsevassa hotellissa.
Hälytyksen seurauksena on otettu kiinni noin 35-vuotias mies, joka ei asu Ahvenanmaalla. Sekä Ålandstidningenin että Aftonbladetin tietojen mukaan kyseessä on tunnettu ruotsalainen vaikuttaja.
Epäily ei kuitenkaan arvion mukaan ole riittävän vahva vangitsemiseen, eli vangitsemisen edellytykset eivät täyty. Mies tullaan siis vapauttamaan. Tutkinta jatkuu kuitenkin. Näin kertoo Aftonbladetille tutkinnanjohtaja Tommy Thörnroos. Tutkinta on toistaiseksi niin varhaisessa vaiheessa, ettei vielä voida sanoa, mihin se johtaa. Thörnroosin mukaan vaikuttaja on edelleen epäiltynä, Aftonbladet kertoo.